United States or Greenland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuule, Vendell, sinun näkyy olevan vaikea keksiä sopiva alkulause; annas kun minä alotan sinun puolestasi: Edvard, sinä tiedät, että Rauhalahti on nyt isännätön talo ja että Hyvä, hyvä, erehdyit kuitenkin. Etkö todellakaan ole tähän päivään asti huomannut, että minä itse olen Marttaan rakastunut? No, muuttuiko nyt naamasi!
Minä aivan hyvin ymmärrän, että häntä rakastatte, että koko sydämenne on Kaarlessa kiini; sillä ei häntä saattane kukaan olla rakastamatta." Syviin ajatuksiin oli Aksel vaipunut Martan tätä lausuessa. Hän katseli, miten aurinko hohtavana laskeusi alas kullaillen kirkon tornin, mutta äkkiä, ikäänkuin olisi hän herännyt unesta, loi hän silmiänsä Marttaan, joka ihastellen oli häntä sivulta katsellut.
Mutta yhä enemmän rupesi Akselin mieli kääntymään Marttaan, jonka kauneus nyt ijän keväthetkenä kukoisti suloisimpana. Martan luonnollinen, teeskentelemätöin olento, hänen selvä ymmärryksensä, hänen kauniit puheensa painoivat nuorukaisen sydämeen tytön kuvan päivä päivältä yhä syvemmälle. Semmoista neitoa ei ollut Fersen ennen ikänä nähnyt.
Mistä vaikuttimesta hän oikeastaan oli katsonut tarpeelliseksi vaieta ja olla kertomatta kaikkea mitä tiesi Edvardista? Ettei Martta muka luulisi, että hän vaan siksi tahtoo puhua pahaa Edvardista, että itse on Marttaan rakastunut! Ettei hän luulisi, että minä luulen, että hän luulee...! Mikä ikuinen vaikutinten seulominen! Sepä onkin minun elämäni jäytävä onnettomuus!
Simo leikkasi leipää, murensi sen kaljaan, ja sitten miehet rupesivat syömään. Mutta Martta istui pöydän nurkkaan, nojasi käteensä ja katseli vierasta. Ja Martan tuli sääli vierasta ja hän mieltyi häneen. Ja äkkiä vieras kävi iloisen näköiseksi, lakkasi rypistelemästä kasvojaan, loi silmänsä Marttaan ja hymyili.
Ja kehen muuhun hän oli ollut ja oli yhä rakastunut, ellei juuri Marttaan! Herra Vendellin silmäterät olivat suurentuneet ja kiihkoisina paloivat kuopissansa. Ei hän voinut suostua siihen ajatukseen, etteivät he enää Martan kanssa toisiansa tapaisi. Ei voinut myöskään ymmärtää omaa äskeistä itseänsä.
"Vaiti Mikailow!" vastasi keisari. "Minun aikomukseni oli sinua muistuttaa, että vastakin minulle totuuden sanoisit." Ja tätä sanottuaan kääntyi hän Marttaan, joka oli keisarin edessä silmiänsä maahan luonut. "Saatatko sinä minua rakastaa, ihana nainen? joka päivä täällä hovissa olla minun kumppalini, minun ystäväni, lohduttajana kun painava virkani tekee mieleni raskaaksi?