United States or Liechtenstein ? Vote for the TOP Country of the Week !
Asessori kohotti olkapäitänsä ja sanoi: "Sekin on laillista. Laki myöntää pitkityksen; mutta se maksaa luonnollisesti rahoja, vaan sillä aikaa ne köyhtyvät, ja niin tulee sovinto mahdolliseksi." "Lindner on läheisin perillinen." "Niin, mutta kun hän on ilmoittanut tyytyvänsä kymmeneen tuhanteen riksiin, on hänen puhevaltansa lopussa.
Herra Lindner ei ollut maininnut siitä lasten kuullen sanaakaan, ja ne eivät siis tulleet siihen lapsille tavallisesti viattomaan ajatukseen, että ollaan rikkaita.
"Minä?" "Niin, juuri te, herra Lindner! Puhukaamme suorasti! Minä tahdon että te käytätte oikeuttanne." "Erinomaista, rouvani; mutta kun niin tahdotte, perintö on minun," sanoi herra Lindner ja repi palasiksi luovuttamuskirjeen. "Nyt olen rikas, vaan mitä sitte teen?" "Se johtuu teistä."
Hän on kunniallinen ihminen, tuo hyvä Lindner, vaikk'ei hän ole juuri milloinkaan ymmärtänyt koota rahoja. Mieheni tahtoi niitä lähestyä, mutta niin kauan kuin Lindnerin vanha setä, ahne ja voiton haluinen, eli, ei hän tutustunut, sillä rahat olisivat langenneet silloin hänelle ... ja Lindner ei olisi saanut mitään." "Kuitenkin huomaamme ettei saa karhua herättää sen maatessa.
"Niinpä kyllä, jos mies ei olisi ollut yksinkertainen, mutta hän taitaa olla säyseä eläin, tuo maisteri Lindner." "Minä luulen niin; hän ymmärtää lakia yhtä vähän kuin minä." "Mutta toiset ymmärtävät sitä paremmin; niistä on moni rikas, ja heidän vaatimuksensa ovat kireimmät." "Onko Lindnerillä täysi perintövalta omaisuuteensa?" "Onpa niinkin!
Tuota kesti noin vuoden verran aikaa. Silloin eräänä päivänä huudettiin: kauppamies Lindner on joutunut vararikkoon! Kuinka niin äkkipäätä?
Lindnerillä paloi tavallisuuden mukaan kolmihaarainen kynttilä lasten pöydällä, jo joululahjat olivat tavalliset, kirjoja ja joitakuita vähäisiä leikkikaluja, joita herra Lindner oli itse sorvannut. Ei mitään muuta.
Onko teillä velkakirjoja ja sellaisia kanssanne?" kysyi herra Lindner; "tahi tahdotteko että minä haastan teitä, saadaksi asian selvälle tolalle ... se olisi kenties paras." "Kenties." "No hyvä, pitää tapahtuman. Mutta sitten ovat rahat minun ja teidän yhteisesti, ja niin ... tiedättekö mitä minä tahdoin sanoa?" "Minä arvaan ... ja sitten teemme me..."
Minä alentaisin mies-vainajani muistoa, jos kulkisin jotain muuta tietä kuin mitä tuntoni hyväksyy." "Minä näin sen jo teidän ensimäisestä kirjeestänne," sanoi herra Lindner ja suuteli jotenkin tavanmukaisella kohteliaisuudella vanhan rouvan kättä. "Me olemme pari erinomaisia ihmisiä, hyvä rouva Miller, jotka sovimme asiasta, mikä tavallisissa tapauksissa olisi herättänyt ikuisen vihamielisyyden.
"Teidän käytöksenne on merkillinen, rouvani," toisti herra Lindner, "mutta minun näyttää teille kenties vielä merkillisemmältä, kenties se on väärin, mutta minä olen suuttunut niihin ihmisiin. Tiedättekö mitä, ne pelkäsivät enimmin että minä peruuttaisin luovutukseni, ja seuraus siitä pelosta oli, että minulle luvattiin yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista.