United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lauenburgin herttua, siveetön mies, oli tuskin pari kuukautta sitte valtiollisista syistä nainut yhden lukemattomista kuningattaren serkuista ja nyt saattoi aikaan yleistä pahennusta siten, että kyllästyneenä vaimonsa vaaleaan tukkaan ja tumman-sinisiin silmiin lyhensi lempiviikkonsa ja riensi takaisin ruotsalaiseen leiriin ja siellä piti luonansa nuorta flavonilaista tyttö-lepakkoa.
Nähtävästi laverteli tyttö tuskissansa Lauenburgin herttuan omia sanoja, joka ollen pahatapainen mies kietoi puoleksi ivalla, puoleksi tosissaan kaikki rikoksensa ruhtinaanviitan suojaan. "Siitä ei hänelle apua, neiti", vastasi Kustaa Aadolfin paashi. "Mitä valtakunnan-ruhtinaat ovat! Mutta kuningas on sotaherra ja Lauenburgin herttuan on totteleminen häntä."
Monenlaisia tarinoita kulki suuren Kustaa Aadolfin kuolemasta; milloin syytti kansa Lauenburgin herttuaa Frans Albertia, milloin Richelieutä, milloin herttua Bernhardia kuninkaan kuolemasta; mutta ei yhtäkään näistä epäluuloista ole historia osoittanut tosiksi.
Hän räpytteli levollisesti silmiään ja pyöritteli ristissä olevien käsiensä peukaloita. Tämän hyve-kuvan vastassa, kuninkaan oikealla puolella, seisoi hävytön synninkuva: Lauenburgin herttua kalleimmassa puvussaan, paras pitsikaulus kaulassa, suu pirullisessa hymyssä, silmät pyörivinä ja jalat levottomasti elävinä. Hän oli tavannut teloittajan rengin, jolle teloittaja oli jättänyt viittansa.
Mutta ensi sanasta, jonka Lauenburgin herttua lausui, säikähti paashi, sillä niin kummallisen yhtäläiseltä kaikin puolin kaikui tuon miehen ääni kuin hänen omansa. Ja se peljästys muuttui melkein kauhuksi, kun herttua, kuninkaan pois mentyä, purskahti teeskenneltyyn nauruun ja kimakalla äänellä puhui: "Haukkuipa hän ihan kuin tallirenki, tuo ruotsalainen talonpoika!
"Herttua on", vastusteli tyttö, "kaikkein ylhäisintä ja jalointa sukua, mutta kuningas on syntyisin halvoista ruotsalaisista talonpojista." Hänen ystävänsä Lauenburgin herttua lienee hänelle kertonut tarinan, joka oli saanut alkunsa Kustaa Vaasan talonpoikaispuvusta.
Kuningas katsahti häneen kummastuneena, ikäänkuin miettien itsekseen, olikohan tuo tyttö koskaan käynyt kristillistä lastenkoulua. "Minä pidän sinusta huolen", sanoi hän sitte. "Nyt käsken vaan: sinä luovut Lauenburgin herttuasta ainiaaksi. Sinun rakkautesi on kuoleman synti. Tahdotko totella?" Korinna kesti ensin väräjävin, sitte vakavin, jäykin silmin kuninkaan katseen ja pudisti päätään.
Taru kertoo, että keisarillinen pyssymies oli ampunut häntä hopeakuulalla; varmaa vain on, että kuninkaan vasen käsi haavoittui ja että hän koetti salata haavaansa, mutta uupuneena veren vuodosta kohta pyysi Lauenburgin herttuata, joka ratsasti hänen sivullaan, saattamaan hänet huomaamatta pois tappotanterelta.
Ollen ankara, vaan samalla inhimillisen-sävyisä, luuli hän, tuntien tuon Lauenburgin herttuan ja siis tietäen tytössä olevan vähempi puoli syytä, voivansa neuvoilla vaikuttaa häneen ja aikoi sitte lähettää hänet takaisin isälleen Wallensteinin leiriin.
Sen oli hän oikeana ryövärinä riistänyt maantiellä friedlantilaisen saattojoukon käsistä. Nyt kuningatar pyysi puolisoansa nopeasti lopettamaan moista kopeaa aviorikosta; sillä Lauenburgin herttua, karttaen vaan kuninkaan silmiä, säätyveljiensä keskuudessa julkisesti ylpeili kauniista saaliistaan ja rohkeni harjoittaa semmoista syntiä ja häpeää, kun muka oli valtakunnan-ruhtinas.