United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mutta rakkain Knutson", lausui Mari, "puhummeko jo tänä iltana kihlauksestamme? Minä pelkään sitä paljoa puhetta, kuin siitä tulee". "Ja minä olen iloinen ja ylpeä siitä", virkkoi Knutson. "Sanokoon kansa mitä hyvänsä. Minä olen varma siitä, ettei kukaan voi sanoa mitään pahaa sinusta eikä minusta... Sinä olet minun, ja sen saakoon hyvin koko maailma tietää".
"Niin, seikka on semmoinen", jatkoi Knutson, "että meillä olisi tänä iltana tanssi ruukilla, ja kun minä tiedän, että Mari mielellään tanssii, pyydän minä lupaa, että hän saisi seurata minua sinne". "Niin, saanko luvan, rakas isä?" huusi Mari iloisella äänellä ja kapsahti ylös laudalta niin keveästi ja iloisesti kuin vilkas valkea västäräkki hyppää yhdeltä vaolta toiselle.
"Niin, en minä häpeä; mutta minä otaksun kuitenkin, että kaikki on käynyt niin pian. Minä voin tuskin uskoa, että me olemme oikein kihlatut". "Jotakin on vielä, johon emme ole tulleet, rakas Marini; sillä jotakin puuttuu", sanoi Knutson ja kiersi kätensä hänen hoikan vartalonsa ympärille, jonka perästä hän painoi ensimäisen suutelon hänen punaisille huulillensa.
Vaikka kuinka usein Knutson koki Marin kanssa keskustellessaan osoittaa murheitansa sekä itsestänsä että hänestä, ymmärsi hän joka kerran tuolla niin omituisella vaimon hienoudella välttää päättävän selityksen. Mutta kaikilla on rajansa ja niin on kärsivällisyydelläkin.
"Mutta me emme koskaan eriä". sanoi Mari kauneimmasti hymyillen ja tuli vielä lähemmäksi rakastajaansa, joka käytti tilaisuutta ja painoi vielä muutamia suuteloita hänen suullensa. "E1, me emme koskaan eriä", sanoi Knutson.
"Vuosi sitte", alkoi Knutson liikutuksesta vapisevalla äänellä, "olin minä onnellisin ihminen auringon alla, ja tämä onni alkoi samana päivänä, jolloin sinä annoit minulle rakkautesi. Mutta tänään, rakastettuni, tunnen minä itseni onnettomaksi, niin onnettomaksi. Sinä tiedät itse parhain, miksi". Mari oli vaiti ja kumartui yhä enemmän työnsä päälle.
Vähäisen äänettömyyden perästä lausui Knutson: "Minulla on yksi pyyntö hyvälle sedälle". "Ja se on?" kysyi lukkariukko semmoisella äänellä, joka selvästi näytti, että hän arvasi jatkon; mutta Mari katsoi alaspäin ja punastui kasvoiltansa niinkuin kypsi puolukka.
Tämä nuori pari oikein lensi ja oli niin onnellinen, ettei voi selittää. Mutta Knutson ei voinut salata onneansa, sillä mitä sydän on täysi, sitä puhuu suu. Pian kävi kuiske väkirivilöissä, ja heidän kihlauksensa oli yleisesti tunnettu. Nyt nousi verraton kuiske ja suhina.
"Eikö sinun laitasi ole samoin?" kysyi Mari, joka nyt vasta puuttui puheesen keskusteltavassa aineessa. "On, todellakin on samoin, hyvä Mari", vastasi Knutson. "Ei kukaan voi rakastaa enemmän syntymämaatansa kuin minä, mutta minä en tahdo sentään asettaa mitään erityistä maakuntaa muiden edelle.
Bäck rakastaa minua myöskin, mutta Kristuksen mielen jälkeen, hengessä ja totuudessa, miten raamatun sana käskee. Minä myös rakastan häntä, ehkä en syntisyydessäni vielä ole hänelle mahdollinen. Nyt olet kuullut sanani, Knutson; minulla ei ole mitään muuta sanomista". Knutson veti kätensä otsallensa, ikäänkun karkoittaaksensa sitä syvää tuskaa, minkä nämä nuoren tytön sanat hänessä vaikuttivat.