United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suomen kansan muinas-ajasta ei ole minkäänlaista silloin kirjoitettua muistomerkkiä odottaminen. Esivanhempamme eivät tunteneet kirjoitustaitoa, ehkä heillä näkyy siihen olleen joku vaillinainen alku. Tämä voidaan päättää siitä, että kielessämme löytyy perijuureltansa suomalaisia sanoja, joilla nykyaikana merkitään kirjallisia asioita ja toimituksia, niinkuin esm. *kirja*, *kirjoittaa* j. n. e.
"Huomaa se, ystäväni, että sinun ammattisi, joka kyllä kelpaa vallan hyvin tuossa rauhaisassa Perth'in kaupungissa, on kuitenkin kovin halpaa käsityötä, ollakseen suuressa arvossa Lawers-vuoren juurella tai Tay-järven rannoilla. Eipä meillä löydy edes koko kielessämme sanaa, joka kintaitten tekijää merkitsisi".
Tässä suhteessa juuri ilmenee kirjallisuudessammekin koko suomenkielisen sivistyksemme yleinen vajanaisuus: yksilöllisen, persoonallisen tuntemisen epämääräisyys. Kielessämme ja kirjallisuudessamme ei vielä kuin poikkeukselta soi impressionistinen, sisältä hehkutettu sanarunous.
Suomen maassakin olisi nimien tarkkaaminen suureksi hyödyksi, joka jo arvataan siitäkin kuin Suomalaisilta nyt asutuissa paikoissa paljon löytyy nimiä, joilla kielessämme ei ole` mitään merkitystä, mutta jotka aivan usein tavataan pohjais Wenäellä sellaisissakin paikoin, joissa muutoin on vähän taikka ei ensinkään Suomalaisia nimiä.
Vanhemmassa kielessämme sitä merkittiin erinomaisen sopivalla sanalla, sitä näet nimitettiin 'panetukseksi. Eikä liioin ole mitään varsinaista erotusta tämän ja sen välillä mitä tavallisesti sanotaan 'kielittelemiseksi. Jos esitys tapahtuu leppeällä ja hiljaisella tavalla, melkeinpä kuiskaten hyvänsuonnin osoituksella ja sen toivon lausumalla, ettei asian liene niin huonosti kuin näyttäisi, sitä sanotaan 'korvankuiskuttelemiseksi. Mutta olkoonpa tapa erinlainen, asia on kuitenkin sama, kun toiselle jutellaan jotakin semmoisesta ihmisestä, joka on poissa eikä sentähden itse voi puhua puolestansa.
Hän tarttui lyyraansa, näpähytti puoleksi hajamielisesti muutamia akkordeja ja alkoi sitten: "Meidän Latinan kielessämme on muutamia omituisuuksia, jotka tekevät sen Kreikankin kieltä etevämmäksi. Yksi on sen rikkaus somasointuisista, saman-äänisistä sanoista. Runoiliaimme on vaikea välttää niitä, niitä löytyy ylen runsaalti. Ovidius on niitä täynnä.