United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikkien näiden eri vaateparsien välistä näkee joskus vilahdukselta Zacatecas-lansieerien sotilaspukuja. Rykmentti majailee jonkun matkaa kaupungista viimeisen ja tehokkaan retken perästä vihamielisiä indiaaniheimoja vastaan. Tänään kastetaan Henry Tresillianin ja Gertrudes de Villannevan esikoista ja tapahtumaa vietetään innostuksella kaupungissa, joka on saanut nimensä nuoren äidin muistoksi.
»Emmehän ala niinkään huonosti, vai mikä on teidän mielenne, don Henrique,« virkkoi gambusino. »Minä tahtoisin vaan jatkaa,« vastasi Henry, joka kyllä tiesi, että hänen ystävättärensä Gertrudes panisi korkeata arvoa guajalotein kauneille höyhenille. »Mutta mitä me niillä teemme. Emmehän voi niitä viedä mukanamme.«
»Rauhoittukaa,« sanoi hän, »täällä olemme aivan täydessä turvassa; meillä ei ole mitään todellista vaaraa pelättävänä.« Sen perästä hän kiiruhti Gambusinon jälkeen. Gertrudes ihaili teeskentelemättä ystävänsä rohkeutta. Hänen mielestään oli tämä osoittanut urhoollisuutta, kun viimeiseksi jäi leiriin ja Krusaderin käytös oli hänen arvelunsa mukaan aivan luonnollinen.
Nuori Gertrudes piti silmänsä käännettyinä metsänaukeaman äärimmäiseen osaan ja tarkasteli katseillaan kaikkia tulijoita. Hän näytti levottomalta. Hänelle oli sanottu, että Henry Tresillian ei ollut jättänyt korralia vielä silloin kuin hänen muut toverinsa, ja Gertrudes oikein vapisi pelosta, että tämä myöhästyisi ja joutuisi jonkun vaaran alaiseksi.
Nuoren tytön nimi oli Gertrudes ja hänen äitinsä oli sennora Villanneva. Tuskinpa näki enemmän kuin heidän päänsä tuossa meksikolaisessa kantotuolissa, la litera, jota tämän maan ylhäiset käyttävät matkoilla, joissa tiet ovat liian kapeat ja vaivaloiset vaunuille. Sentähden olikin valittu litera, koska se tarjosi mukavimman ja vähimmän väsyttävän keinon matkustaa.
Pedrolla oli ainoastaan kaksi pistoolia, mutta Henry, joka vihdoinkin oli tullut ylös solatieltä, liittyi hänelle kumppaliksi ja oli valmis lisäämään ne kaksi laukausta, jos niin tarvittiin. Kun Pedro ja Henry kulkivat sen paikan ohitse, jossa Gertrudes ja hänen äitinsä olivat, seisattui nuori mies vaihtamaan paria sanaa naisien kanssa.
Henry Tresillian syöksyi hänen eteensä puolustaaksensa häntä. «Kätkeytykää, Gertrudes, minä rukoilen hartaasti», sanoi hän. Vastauksen asemesta näytti Gertrudes korsikalaista tikariansa, jota ei koskaan jättänyt luotaan. Kumminkin onnistui Henryn pakoittaa hänet menemään telttaan sekä lupaamaan ettei sieltä lähtisi. Sillä välin olivat muutamat miehistä saaneet pyssyt käsiinsä.
Ja sitte,« lisäsi hän asettaen sanansa enemmän Robert Tresillianille, »emme ole kuulleet vähintäkään ääntä, joka voisi tehdä meidät levottomiksi, ja niinkuin tiedätte, eivät kojoteerot koskaan vangitse ulvomatta kauheata ulvontaansa. Minä vakuutan, että kaikki hyvät enteet ovat meidän puolellamme.« »Te uskotte siis, että Henry on pelastunut,« mutisi Gertrudes.
Seisten vuoriylängön reunalla hän viskeli herjaussanoja ohitse ratsastavia apakeja vastaan, jotka ylpeinä antoivat hevostensa tehdä pyörähdyksiä piiritettyjen silmien edessä. Sennora Villanneva ja hänen tyttärensä Gertrudes eivät enää jättäneet telttaansa. Huolimatta heidän palavista rukouksistaan ei mitään näkynyt eteläisellä taivaan rannalla, ei vähintäkään merkkiä.
Tämä näytelmä olisi ollut lystillinen, ellei sen pian olisi täytynyt väistyä surullisen tieltä. Sennora Villanneva oli paennut telttaansa. Hän huusi tytärtänsä parkuen, mutta Gertrudes jäi urhokkaasti seisomaan oven ulkopuolelle isänsä ja Robert Tresillianin luo. Ja monen häntä vanhemman henkilön paetessa oli hän tuskin tavallista kalpeampi.