United States or Turks and Caicos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pian nähtiin suuri joukko vaimo parkoja surupuvussa, leskenvaatteissa. Kaksi-toistakymmentä tuhatta. He päättivät valloittaa Pontarlier'in, vaan saivat sen kalliisti maksaa. "Bern'in karhu saa kuulla, mitä on tekeillä.
Taka-joukkona Lucern'in miehet Kasper Hertensteiniläisen johdolla, jonka pitkät, valkeat hiukset loistivat yön pimeässä. Toisella siivellä Oswald'in ratsuväki, toisella Renaton ritarit, joutsinensa, tykkinensä. Scharnachthal oli täksi päivää kieltäynyt päällikkyydestä; hän kantoi Bern'in lippua. Siellä täällä keveitä parvikuntia, jotka liikkuivat lähiseutuja vakoilemassa.
Mutta sanokaa, mitä tuolla ylhäällä, Vaux-Marcus'in linnassa tapahtuu?" Tuskin runoilija oli ehtinyt kääntää silmänsä sinnepäin, niin hän huudahti: "Kah! Burgundin suuri lippu kaatuu, eräs toinen nousee sen sijaan." "Bern'in lippuko?" "En voi eroittaa. Varmaankin joku Sveitsiläinen lippu." "Oi! siinä he vihdoinkin ovat!" Fritz ei ollut erehtynyt.
Muutaman sekunnin Villon häntä katseli äänetönnä. Se oli juuri sama mies, jonka hän oli nähnyt Bern'in tuomiokirkon portailla. Se oli juuri sama karkea ja luonteva, tulinen ja lempeä olento tuolla pitkällä, vaalealla parralla, ja noilla silmillä, joista niin omituinen tuli säteili.
Tämän päätöksen, nämä huudot kertoi koko väkijoukkc, luikaten, kirkuen, nauraen täyttä kurkkua. Tuon vihamielisen joukon yli, joka seisoi ikäänkuin valmiina kaikkia nielemään, Adrian von Bubenberg antoi silmäyksensä levollisesti liikkua. Hetken päästä hän lausui sointuvalla äänellä: "Bern'in kansalaiset, teihin minä vetoon.
Juuri tässä tilassa näkyi olevan eräs nuori mies, noin kaksikolmatta vuotta iältään, joka eräänä sunnuntai-ehtoona keväällä 1857 oli laskeunnut eräälle Dinkelbergin kukkuloilta ja myötään katseli Bern'in ylängön lumisia huippuja.
"Kukahan tuo munkki lienee? ... ja mikä syy voi hänessä vaikuttaa niin tulista osanottoa tuon nuoren tytön kohtaloon?" "Tuopa ei olekkaan ainoa", hänen toverinsa vastasi, häntä kylkeen sysäten. "Katsoppas tuota sievää aatelisnuorukaista sinervässä takissa ja valkoisella töyhdöllä. Myöskin hän, etenkin hän on koko aian silmillään seurannut tätä Bern'in hyvää henkeä. Ja mitkä silmät!
Näyttääpä tosiaan siltä, kuin hän luulisi minun olevan oikein vaarassa!... Minun kunniani häntä jo edeltäpäin kammoittaa. Hän pelkää omaa selkäänsä. Pyhän Yrjänän kautta! onpa hänellä syytäkin." Samassa Badin rajakreivi astui esiin ja puhui: "Kaarlo herttua, lupasittehan vastaan-ottoa Bern'in lähettiläille." "Oikein!" herttua huudahti, ikäänkuin ihastuksissaan tarjouvasta tilaisuudesta.
Väkijoukko asettui piiriin tämän ryhmän ympäri ja eräs ääni huusi: "Karhu tuntee hänen Bern'in ystäväksi!" Ja kaikki läsnä-olijat kertoivat tämän lauseen yksin äänin. "Teidän ylhäisyytenne", Villon kiiruhti sanomaan, "ottakaa heitä sanoista kiinni. Tuo eläin on Bern'in suosikas, se on elävä kuva siitä itsestä. Esittäkää itsenne heille näin, karhun seurassa; se on oleva heistä jo voiton enne.
Tyttö oli hänen tuntenut samaksi munkiksi, joka niin monesti jo oli sattunut hänen tiellensä, joka häntä kerran oli syleillyt Diesbach'in puutarhassa, joka viimeksi vielä häntä oli auttanut Bern'in tuomiokirkon portailla.