United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
AHAB. Vai tien se tahtois meiltä sulkea, Vaan heitä vastaan vuoren viemme me. Ma tätä vuoristoa ihailen; Niin usein liikuin täällä lapsena Ja kukkuloilta kauas katselin; Näin aamun maat ja länsimeren rannat Ja tunsin ilman ihanimmat tuoksut. Jos oikein muistan, samaan lakeuteen Nuo solat yhtyy vuoren tuolla puolen. SOTAMIES. Niin on kuin sanot, herra kuningas.
Samaan aikaan kuin saksalaisten tykit Sédanin kukkuloilta syöksivät kuolon tultansa laaksoon ahdetun ranskalaisen armeijan keskeen oli Mérimée luullakseni suorittamassa viimeistä ystävyydentyötänsä "pikku Eugénielle", jonka hän nyt näki sortuvan alas siltä loistavalta istuimelta, minne hän tavallaan oli ollut häntä auttamassa.
Kukkuloilta, joille Rooma oli rakennettu, tulivat liekit suurina laineina laaksoihin, jotka olivat täynnä viisi- ja kuusikerroksisia rakennuksia, puoteja, myymälöitä ja puisia, kaikenlaisia näytäntöjä varten rakennettuja liikkuvia amfiteattereja.
Tahi ehkä voimme me vasta myöhemmiltä kukkuloilta katsoessamme taaksepäin iloisesti nähdä jo todellisen elämämme ensi valaisuissa Jumalan astuneen omaan omintakeiseen olemiseemme. Sitävastoin tulee ihminen täydellisesti selville koko siitä mullistuksesta tunteen ja tietoisuuden piirissä, minkä persoonallinen herääminen synnyttää. On kuin yö vaihtuisi päiväksi.
Vuoret ovat yleensä mataloita. Korkeimpain vuorien kukkuloilta näkyy äärettömiin siintyvä oceani eli valtameri. Maa ei ole missään puuttomaksi riistetty. Siihen, jossa varjoa tarvittiin, on englantilainen jättänyt puita kasvamaan, jonka tähden koko maa onkin harvan puiston kaltainen. Siellä täällä olevia suurempia metsiä risteilevät niityt ja viljavainiot.
Hänen siipensä lannistuvat ja hän lyyhistyy alas; sillä ylevä kotka kaukaisilta kukkuloilta on sun päälles iskenyt tulisen silmänsä. Hän luokses kiitää halki sumujen ja pilvein kuin nopea vasama, ja hänen saaliiksensa joudut sä, ja ravittu on hän ijankaikkiseksi. ELMA. Teitä kiitän. HANNA. Ihana ennustus. ELMA. Ihmeellinen kyllä. Teidän kätenne myös.
Juuri tässä tilassa näkyi olevan eräs nuori mies, noin kaksikolmatta vuotta iältään, joka eräänä sunnuntai-ehtoona keväällä 1857 oli laskeunnut eräälle Dinkelbergin kukkuloilta ja myötään katseli Bern'in ylängön lumisia huippuja.
Noo, veli Claudio, katsahda joskus uuden valtakuntas pyhien vuorien kukkuloilta alas pimeyden syvyyteen, jossa Canzio raskaan velkataakkansa alla mykkänä hikoilee, ja rangaistuksen vihan-liekit häntä pieksee. Oi! katso joskus hänen päällensä; sillä hän toivoo, vaihka onkin tämä toivo etäinen kuin Uranuksen haamea valo. Sitä kohden riennän.
Ei *kukkuloilta* katsella nyt sovi telmettä taiston alas laaksoihin; ei, kauneutta kantakoon nyt povi kuin ristin kuvaa kilpi ritarin, laajalti katsokoon mies taiston yli, vaikk' aukee hänelle sen suuri syli, auringon nähköön usmien hän takaa, *tää* olkoon elontehtävänsä vakaa! Sen teette, kun vain ootte vapaana, ja yksin. Onko silloin toiminnassa, *mi* tärkeint' on?
Tällä välin kumminkin alkoi ylellisen kuumuuden vaikutuksesta merestä nousta vesihöyryjä, jotka suunnattoman sateenvarjon tavoin peittivät koko saaren. Vuorten huiput kokosivat niitä puoleensa, ja salaman leimauksia värähteli tuon tuostakin sumujen peittämiltä kukkuloilta.