United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämän ainoan auringonsäteen tämä kukkanen vaan oli tarvinnut tointuaksensa rakeista ja pakkasesta. Tässä poljetussa sydämessä asui ääretöin voima voima rakastaa ja vihata, iloita ja vastustaa. Kaikki hänen ympärillänsä hengittivät vapaammin, oli niinkuin lumous olisi ollut poistettu, kuin synkkyyden henki olisi Wapusta luopunut, sillä se oli painanut kaikkia kuin ukkosen pilvi.
Olisi voinut luulla häntä Manalan haltiaksi, Tuoneksi, sen auringonsäteen valaisemana ja sokaisemana, jonka Lemminkäisen äiti oli osannut houkutella alas hänen pimeään valtakuntaansa. Joku oli tullut sisään ja astui varjosta uunin hiilloksen hohteeseen.
Sensijaan huomasin minä samassa auringonsäteen, joka sukeltautui esiin raollaan olevasta vierashuoneen ovesta ja joka kirkaspiirteisesti heijastui lattiamatolle.
Sen lehdet riippuvat alaspäin. Eikö tämän ikkunan sisäpuolella ole ketään, joka iloitsee tuoksuvasta ruususta ja hoitaa nuppuja? Mennään eteenpäin auringonsäteen kanssa. Laattian poikki se rientää, katsos, kuinka se kaunistaa köyhää huonetta! Siinä on pieni puinen kehto. Nyt se hyväillen liitää kahden pienen käden yli, jotka värisevät ja ovat vallan palavat polttavasta kuumeesta.
Auringonsäteen ennustus pienessä tuvassa Toivolassa oli siis käynyt toteen. Erkki Ollikainen oli juuri aikeessa pienellä joukollansa valloittaa kaupunki, kun kiitokäsky tuli hänelle katteini Malmilta rientämään takasin pääjoukkoon.
Sanomaton sääli tuota syvästi loukattua miestä kohtaan liikutti minua ja nyt tartuin ainoaan jäljellä olevaan keinoon rukoukseen, ja lausuin sanani niin innokkaalla, hellällä äänellä, että itsekin siitä peljästyin. Ikäänkuin auringonsäteen valasemana kirkastuivat hänen kasvonsa.
Seuraavana aamuna haihtuivat suloiset unelmani ja minä heräsin vaalean ja kylmän auringonsäteen suudelmasta. Minä häpesin, vaikk'en oikeastaan tullut selville, mistä syystä. Neiti Fliedner kyllä vastusti kovin aikomustani, vaan turhaan: minä hypähdin vuoteesta, pukeuduin kiireesti vapisevin käsin ja juoksin Karolinenlustiin minä pakenin katurakennusta.
"Isä, mikä sinun on?" kysäsin viimein ujosti. Hän kääntyi äkkiä. Ensin hän ei tuntenut minua uudessa puvussani; minä juoksin nauraen hänen luoksensa. Hänen synkistyneet ja sangen kuumat kasvonsa kirkastuivat heti; hyvänsuopa hymy lensi auringonsäteen tapaisesti niiden ylitse ja teki minut sanomattoman onnelliseksi.
Tohtori kuunteli häntä yhä enenevällä kärsimättömyydellä. Vastausta antamatta vei hän nuorukaisen katoamaisillaan olevan auringonsäteen luo, tutki vielä kerran tislausastian sisällystä, pudisti päätään ja sanoi: Pane kätesi tislaimelle! Nuorukainen totteli koneentapaisesti. Tämän toimituksen salaperäisyys sai hänet hetkeksi unohtamaan omat huolensa.