Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. toukokuuta 2025
Ei Erkki setäkään voi saada niitä käsiinsä sinettien tähden, jotka hän on antanut laappia oviin. Emmekä me tarvitse enempää todistusta: yhtä varmaan kuin olen elossa, yhtä varmaan tiedän nyt seisovani vanhempaimme talossa, omalla perityllä alallamme!" lausui hän juhlallisesti. "Kuuletko? Myrsky lausuu siihen Amen!"
Tämä kireä suhde vanhempaimme välillä sai meissä aikaan jonkinlaista levotonta arkuutta, ja muistan vielä, miten ensi alussa pelkäsin kulkea pappilan ohitse, koska tiellä saatoin tavata pastorin.
Niin vähitellen tekivät talon ja sittekun me miehistyimme alkoi isävainaja toisenkin talon, jonka vanhempaimme kuoleman jälkeen valmistimme ja erosimme kumpikin omaan taloon. Paikalla olemme siis syntyneet ja kasvaneet sekä eläneet parhaan miehuutemme ijän melkeen rauhassa".
Mutta valmis olen vannomaan ristin ja alttarin kautta ja taivaallisen perintöni sekä kuninkaallisten vanhempaimme sielujen kautta "
Yksi oli vanhempaimme valta, jota me huomasimme täytyvämme noudattaa, mutta jota kuitenkin halusimme kiertää niin paljon, kuin suinkin mahdollista oli. Toiseksi asui naapuritalossamme eräs vanha vaari, jota olimme alkaneet, en muista mistä syystä, nimittää "Kinkin-Känkiksi", ja jolla nimellä nytkin pyydän saada esittää häntä.
Maranna ymmärsi, mitä tuo lakkaamattoman putoamisen tunne lapsessa merkitsi: ymmärrettyämme vanhempaimme kuolleen, tuntuu kuin heiluisimme ilmassa, vaan emme tiedä, mistä syystä emmekä tiedä minne. Vasta myöhään jälkeen puolen-yön pääsi musta Maranna pois lapsen vuoteen äärestä, luettuaan totuttuun tapaansa kaksitoista isämeitäänsä kuka tiesi kuinka monennen kerran.
Tapa ja taipumus oli meidät taasen saattanut tuohon juhlallisen kauniisen saareen, sinne missä kuolleet vaivoistansa lepäävät ja kumeat kuuset humisevat molempain meidän vanhempaimme hautojen ylitse. Saaren kummallakin puolella kohisevat kosket yhdistivät syviä säveleitään illan juhla-sointuun.
Niinpä täyttää nytkin vaivihkaa riemu minun mieleni, muistaessani erään hetken hiljaista onnea sinun kanssasi, Suleima. Oli sunnuntai Kesäkuussa jälkeen puolipäivän. Seuraten vanhaa tapaa läksimme lauhkeassa ilmassa kävelemään. Sisällinen taipumus johti taasen askeleemme viehättävän rauhaisalle hautausmaalle. Pyhitettyämme vanhempaimme muistoa kävelimme monilukuisten hautain välillä kirkkomaalla.
Onnettomien vanhempaimme sydämet olivat äärettömän kaukana toisistaan, jatkoi ensinmainittu, mutta sitä hartaammin ovat meidän sydämemme yhtyneet... Luonnon ja ihmisyyden järkytetty sopusuhde on jälleen saatettu ennalleen, ja kuun lempeä valo loistaa sovituksen sädekehänä sen yli... Pysykäämme toisillemme aina samanlaisina kuin olemme nyt tänä onnellisena, valoisena yönä!
Me emme naineetkaan vanhempaimme eikä muiden sukulaisten yllytyksestä, vaan omasta vapaasta valitsemisestamme ja tahdostamme. Monesti olen jäljestäpäin ajatellut sitä uhkarohkeata tekoamme: kummallakaan ei enempää kuin taivaan linnuilla, muuta kuin vaatteet päällä, vaan onhan linnuillakin höyhenensä ja yhtäkaikki uskallettiin lähteä tietämätöntä tulevaisuutta kohden!
Päivän Sana
Muut Etsivät