Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
Knut kävi aina välistä Dalessa, ja oli toisinaan vallattoman iloinen ja hurjapäinen, toisinaan taas hiljainen ja ikäänkuin surullinen. Hän pitää minusta, ajatteli Alfhild. Vanhukset siitä usein hänelle mainittelivat, eikä häntä ollut vaikea houkutella. Mutta kun leikistä alkoi tosi tulla, vetääntyi Alfhild pois. Keväällä oli Dalessa pienet pidot; kevätpanon maistiaiset. Knut oli mukana.
Morsian yksin seisoi kalpeana niinkuin taasen olisi ollut kesäinen sunnuntai-ilta ja hän olisi seisonut lahden rannalla ja nähnyt kuinka rinnetietä riensi kiivain askelin mies, jonka kulmilla paloi vihan lieska. Morsiuskamarissa pienet lemmettäret leijailivat hilpeinä, vallattoman veitikkamaisina. »Hei!» huudahti muuan. »Minä se olen ensimäinen. Ensimäinen tervehdys minun, lentomuisku minun!»
Hänen asemansa antoi varjolle puoleksi surullisen puoleksi rukoilevaisen muodon. Silmänsä katsoa tuijottivat siihen lakkaamatta, kunnes viimein rupesi luulemaan, että se olikin Wildingin eikä hänen oma varjonsa. Vähäinen aseman muuttaminen saisi varjon katoamaan, ja tämän muutoksen tehtyänsä, katosikin vallattoman mielensä kuvelma.
Sydämmellisesti ja ojentaen hänelle molemmat kätensä hän tervehti sisartaan ja myöskin lapsia, jotka eivät peljänneet häntä, sillä vallattoman pojan tavalla hän osasi ilveillä niiden kanssa, hän tervehti niin hellästi, ikäänkuin hän olisi ollut niitten oma isä.
Seuraavana aamuna Alfred ja minä annoimme vihkiä itsemme, ja minä menin tätini luo; mutta isälle emme virkkaneet naimisestamme ennenkuin kolme, neljä kuukautta myöhemmin. Tämmöinen on punaisella Marokon nahalla päällystetyn työrasian juttu. Hän hymyili vallattoman lapsen veitikkamaisella ilolla. Olipa vielä yksi seikka, jota olin utelias tietämään.
Hän muistutti Helenalle taas sitä suurta tappiota urhoollisuuden näytteessä, minkä oli kärsinyt muinoin vallattoman ponin selässä. Ja Helenaa nauratti. Ihmeellistä, ihmeellistä! ajatteli Helena. Mitä kummaa se valmistelee ja aikoo. Ja mikä ihmeen taikasana häneltä puuttuu, jota hän ei tiedä tai ei uskalla sanoa.
Ihmetellen isäntä häntä katseli, kun hän aimo hypyllä keikahti korkean eläimen selkään sitä liikuttamatta, ja Publiuksesta itsestään tuntui, kuin hän ei poikaikänsä jälkeen koskaan olisi ollut niin riepas ja aivan vallattoman iloinen kuin tällä hetkellä.
Hyvästi jättäessään näytti hän hirveän alakuloiselta, jonka vuoksi lukkari lausui: »Miehen ei tule ensimmäisestä vastoinkäymisestä sortua, vaan hänen mielensä ja luonteensa pitää vakaantuman yhä miehuullisemmaksi, yhä lujemmaksi, jotta hän miehenä saattaa seisoa uusissa taisteloissa.» Pekko ei vastannut mitään, hän vaan työnsi otsaltaan vallattoman kiharan ja kiirehti matkallensa.
Tarkasteliko hän siinä hukkaan kuihtuvaa kauneuttaan, joka ennen oli ollut hänen ylpeytensä ja hänen vallattoman uhkamielisyytensä aiheena, ja ajatteliko, että olisipa siitä voinut nauttia kauemmin ja nauttia paremmin?
Te itse, armollinen kuningas, voitte parhaiten päättää, eikö niitä nyt jo ole tarpeeksi kauan kohdeltu ja eivätkö vallattoman mielen masentaminen ja ankara kurinpito olisi tehollisempia keinoja. Teidän kuninkaallisessa vallassanne on kokonaan päätös, minkä menetyksen Rothsayn herttuan suhteen te katsotte edullisimmaksi sekä hänen että valtakunnan lopulliseksi hyödyksi."
Päivän Sana
Muut Etsivät