Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Muukalainen huomasi Abdallahin ja ojensi häntä kohti vapisevan kätensä, heikolla äänellä mumisten! Oi, teltin herra, Jumalan vieras! Ajatuksiinsa kokonaan vajonnut Jussufin poika ei kuullut häntä.
Fabianin tila oli hirmuinen; hän oli ikäänkuin itseensä vajonnut. Aikoiko hän murtaa oven? Niin luulin ja hyökäsin sen tähden häntä kohti. Hän tunsi minun, ja minä vein hänen sieltä, johon hän vastustamatta taipui. Tiedätkö, kuka tuo onneton on? kysyi hän minulta. En tiedä, Fabiani, en! Se on se mielipuoli! sanoi hän. Tuota ääntä luulisi ääneksi toisesta maailmasta.
"Niinkö luulette?" vastasin riemastuneena, kun kuulin vanhan ystäväni puhuvan, ja vieläkin enemmän iloissani siitä, että niin joutava seikka oli tullut hänen huomioonsa; sillä pastori-parka oli vajonnut syvimmän alakuloisuuden valtaan, josta ei näyttänyt mahdolliselta häntä nostaa ja, niinkuin ennen jo olen maininnut, pelkäsin toisinaan että epätietoisuus tyttärensä kohtalon suhteen jättäisi pysyväisen vian hänen ymmärrykseensä.
Hämillään pyyteli paroni anteeksi tarjoten sovinnon kättä, jonka Julien kuitenkin hylkäsi. Kun Jeanne sai kuulla miehensä vastauksen, ei hän ollenkaan vihastunut, vaan vastasi: Hän valehtelee, isä, mutta me saamme kyllä lopuksi hänen väitteensä kumotuksi. Ja kahden päivän kuluessa oli Jeanne vaitelias, ajatuksiinsa vajonnut ja mietiskeleväinen.
Signe seisoi sängyn edessä ja laitteli taidokkaalla kädellä vaatteita ja olkanauhoja niin hyvin kun hän muististaan taisi sen tehdä. Rakastava tyttö oli niin vajonnut tähän mieluisimpaan toimitukseensa, ettei hän huomannut, kun ovi aukeni ja mies astui sisälle, ennenkun hänen raskas astuntansa läheni häntä.
Vanhukset vapisivat, murheelta lyötyinä, mutta neitonen seisoi hiljaa, niin hiljaa kuin luonto kesä-iltana auringon mailleen rientäessä, konsa lehti ei liiku eikä veden kalvo värähtele ja lintukin on levolle mennyt. Lieneekö hänenkin elämänsä aurinko vajonnut tuonne haudan syvyyteen, jonne niin kiinteästi, silmiään rävähtämättä katsoi? Ken siis lepäsi tuossa arkussa haudan pohjalla?
»'Kautta kunniani, enhän minä vielä niin perin vanha ole ... ja jos sopiva tilaisuus sattuisi, niin... Lopuksi sain tietää, että miesparka oli ihan vajonnut velkoihin omistamatta frangiakaan.
»Sinä tiedät, minkä aatteellisen rakennuksen minä itselleni rakensin, ja miten siinä asumaan muitakin houkuttelin. Tiedät, että kutsuin sitä ainoaksi oikeaksi, kalliolle rakennetuksi, joka ei koskaan tule horjumaan. Nyt on se kirkko, jonka huipun taivaalle kohotin, vajonnut maan tasalle, ja tässä minä nyt seison sen raunioilla henkisesti hajonneena ja repaleisena, tietämättä minne kääntyä.
Taikka luuletteko sillä autuuden löytävänne, että te tällä tavoin kirkossa käytte? Tähän suuntaan puhui pastori. Syvän vaikutuksen tekivät hänen jyrisevät sanansa nyt, niin kuin tavallisestikin. Tuo syvä henkinen lankeemus, johon kansa oli vajonnut, tarvitsi voimallista nostoa.
Jos sen lisäksi vielä satun saamaan mukavan, rauhallisen kodin ja kiltin pikku emännän, olen täysin tyytyväinen kohtalooni. Minulla ei todellakaan ole mitään syytä käydä silmät ummessa ja uskotella itselleni että maailma on toisenlainen kuin se on." Mutta Anna oli saanut kuulla jo aivan liian paljon, aivan liian paljon. Oli kuin maa hänen allansa oli vajonnut.
Päivän Sana
Muut Etsivät