Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Mutta ainoa erotus entisen ja nykyisen välillä onkin ainoastaan siinä, että olemme voimamme tyyten tuhlanneet ja näemme koko maailman synkässä valossa. Silloin pitäisi meidän pysyttää moitteen raivotarta etäällä ja sen sijaan harjoittaa vaikenemisen avua, kunnes hermot tyyntyvät.
Ehkä Helena joskus muulloin olisikin ruvennut punnitsemaan ja mietiskelemään Georgin mahdollisia vaikenemisen syitä, mutta nyt oli hänen huomionsa kaikkinensa kääntynyt siihen, mitä täällä kotona tapahtui. Ja Georgiin nähden hänellä oli vaan se tunne, että kaikki oli siis heidän välillänsä loppunut. Kukistuminen.
Jesuiitta käsitti hänet väärin; hän luuli neiti Reginan vaikenemisen tulevan tottelevaisuudesta ja hän luuli hänen miettivän sitä marttyyrikruunua, josta hän oli puhunut. Oletko ymmärtänyt minut, tyttäreni? kysyi hän. Olen, isäni. Tahdotko vielä tänä iltana pyrkiä hänen puheilleen? Tahdotko... Tahdon.
On ainakin nähty, että juuri silloin, kun he, kasvot kansaan kääntyneinä ja kansan kasvot heihin, seisovat puhujalavalla eikä kenenkään mielestä voi olla muuta kuin yksi ajatus siitä, että ensimmäinen tyhjäksi jäävä istuin neuvospöydän ääressä on oleva jonkun heistä, hiipii tuolla heidän selkänsä takana, ohitse Ritarihuoneen ja sivu Säätytalon, toisia, jotka eivät koskaan ole kehyksissä seisoneet eivätkä koskaan puheita pitäneet, eivät olleet parlamenttaarisia kykyjä, vielä vähemmän tunnustettuja puhujia, vaan jotka osaavat kuiskata, silloin kun tarvitaan, ja vaieta, kun on vaikenemisen aika; jotka eivät astu toisten varpaille ahtaissa huoneissa, eivätkä pudota kruunua katosta, vaan sen kohdalla varovasti päänsä kumartavat, joilla on ne suhteet, mitkä tässä maassa tarvitaan, jotka sanalla sanoen eivät ole liian suuria, mutta eivät myöskään liian pieniä.
Lapset ympäröivät hiirenloukun, koettaen arvailla sen tarkotusta; kajota ei siihen kukaan uskaltanut isän ollessa tuolla vaikenemisen päällä, ei edes Jaakkokaan, se isän heikkoranteinen lempipoika. Syötyään otti isä satimen, täytti siinä olevan läkkiastian vedellä, ripotteli jotain murennusta satimen lokeroihin, käski lasten mennä maata ja sulkeutui itse tuvan viereiseen kamariin.
Pojan äkkinäisen vaikenemisen ja säikähtyneen katsannon huomasi Javani kohta ja hän tunsi itsensä siitä hellästi liikutetuksi. Olenko minä kaikkein mielestä niin inhoittava, kaikkein vihan ja kauhun alainen? hän ajatteli. Säikähtävätkö lapsetkin minua? Hän kumartui alas ja nosti hiljaa pienoisen syliinsä kysyen häneltä lempeästi: "Minkätähden sinä pelkäät minua, David?"
Päivän Sana
Muut Etsivät