Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Aurinko paistoi kirkkaasti ja ilmassa liiteli muutamia vaaleita pilviä. Jokainen puistoonmenijä koetti näyttäytyä mahdollisimman muhkealta ja toisia etevämmältä. Elsaankin pian tarttui sama tauti, hänkin mummon rinnalla käyskennellen koetti kohautella olkapäitään. Hänen ei olisi sitä tarvinnut tehdä, kyllä hän niin kaunis muutoinkin oli, että hänet pian toisten joukosta huomattiin.
Silkkihameita laahuksinensa, käherrettyjä kutreja, loistavia katseita, tasaisesti keinuva valssi, joka näytti kukoistavan nuorison elävältä vastalauseelta kaikkea vanhaa ja ruostunutta vastaan, naisia, vaaleita, hoikkia, tummasilmäisiä, kalpeaihoisia kaunottaria!
Näin päättyi Peggotyn kertomus. Siitä hetkestä asti, kuin kuulin äitini kuolemasta, en ollut kertaakaan enää ajatellut häntä semmoiseksi, kuin hän viime aikoina oli ollut Tästä hetkestä saakka hän mielessäni oli vaan tuo varhaisimpien muistojeni äiti, jonka oli tapa kiertää vaaleita kiharoitaan moneen kertaan sormensa ympärille ja tanssia minun kanssani hämärässä vierashuoneessa.
Ne olivat vaaleita ja niiden valvakkaat hiukset väliin häilyivät ilmassa ja väliin laahasivat maata, jotta hänen mieleensä johtui, että nuo nyt mahtoivat olla noita kummituksia, joista hän lapsuudessansa oli kuullut kerrottavan.
Mutta, voi, rakas ystäväni, minkätähden sinä väriset näin? Tyynnytä itseäsi! Etkö saa mieltäsi rauhotetuksi?" Ja Helena tarttui imettäjän käsiin ja suuteli hänen vaaleita, valkoisia kasvojansa ja käski hänen viihtyä.
"Sinä olet varmaankin saanut tiedon meidän salaisuudestamme ja olet pilkannut meidän uskollisia Egyptiläisiämme, joitten sijaan mielelläni panisin vaaleita Kreikkalaisia, jos Aleksandria olisi vielä minun eikä sinun, mutta ei sittenkään ole puuttuva sinun syntymäpäivänäsi komeata juhlakulkuetta." "Vieläkö teitä sitten todellakin huvittaa tuo ijankaikkinen hanhenmarssi?"
Lapsi kulta! Ja äiti silitti hellästi tyttärensä vaaleita kiharoita.
"Hän elää!" huusi Signe, niinkun muinoin Elisabet ja suuteli sulhasensa vaaleita huulia. Valdemar tahtoi puhua, mutta Signe pyysi hänen olemaan vaiti, ja estääksensä häntä mitään sanomasta, sulki hän taas hänen huulensa suutelolla.
Vene kulki vitkalleen järven tyyntä pintaa salmea kohti. »Kuinka ihmeen kaunista! John, katso tuonne, noita vaaleita, hohtavia pilviä, jotka uiskentelevat niin alhaalla, että luulisi niiden tahtovan suudella maata. Ja liikkumattomuus, ja äänettömyys. John, minusta tuntuu, kuin koko luonto nyt nauttisi olevaisuudestaan. Ei, mutta näetkös noita värivivahduksia tuolla puolen.» »Omituista tosiaankin.
Minä olen niin paha, enkä ansaitse lainkaan sinun hyvyyttäsi, mutta et voi käsittää, kuinka tyyten onneton minä olen!" "Kuinka se voi olla mahdollista! Oi, tuota juuri aavistin heti, kuin sinut eilen näin." Syvä suru soi Katrin äänessä, hänen tätä lausuessaan, ja ohuilla, laihoilla käsillään hän hiljaa hiveli sisarensa vaaleita hiuksia. "Kuinka voi se olla mahdollista!
Päivän Sana
Muut Etsivät