United States or Mozambique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Uni ei kuitenkaan tällä kertaa tahtonut tulla itkettyneisiin silmiini, ja vähäväliä puristin minä pienet käteni nyrkkiin huudahtaen itsekseni: »Miksi, miksi pitikin minun ottaa se onneton eversti?»
Niinpä pitikin vanhan Lindholmin, »silminnäkijän», joka kuolemaansa asti asui talossa, vähäväliä yhä uudelleen ja varsinkin merkkipäivinä kertoa hänelle jo tuhannesti ennen kertomansa kuvauksen mestauksesta kaikkine yksityiskohtineen, joka sitten aina antoi aihetta uusiin kysymyksiin ja uudistuviin kyyneliin.
Tanssijaissarjan alkoi kenraalikuvernöörinapulaisen Amatus Thessleffin Nikolainpäivänä, 18 päivänä joulukuuta toimeenpanemat tanssiaiset, ja sitten niitä jatkui vähäväliä pitkin koko talvea. Minun vanhempani toimeenpanivat tanssiaiset aina myöhemmällä talvella.
Tie tuntui hänestä kovin pitkältä. Tunsihan hän kaupungin ympäristöt, mutta ei hän näin pimeässä osannut erottaa seutuja. Vähäväliä tulivat he johonkin ahtaaseen solaan, muurien raunioille tai hökkelille, jota hän ei muistanut ikinä huomanneensa kaupungin likeisyydessä. Vihdoin kuun laita sukelsi esiin pilviröykkiöiden alta ja valaisi seutua paremmin kuin sumeat lyhdyt.
Vähäväliä seisahtui Severin ja kiinnitti huomiotani johonkin puiden välistä pilkistelevään pieneen rakennukseen tahi kuvanihanaan kallioon tahi koivukihermään, johonkin erityiseen rantamaisemaan, kauniiseen mäenrinteeseen tai niittyyn, jossa lehmiä oli laitumella.
Ja puuhatessaan oli hän tiukka ja tarkka, vähäväliä uhaten jättää kaikki oman onnensa nojaan, joll'emme me totelleet hänen käskyjään, ja niinpä meidän täytyikin alistua hänen yksinmääräävää tahtoaan noudattamaan. Mutta kaikkien täytyikin tunnustaa, että hänellä oli uskomattoman suuri kyky vähillä edellytyksillä saada paljon aikaan ja keksiä keinoja silloinkin kun me muut olimme ymmällä.
Onhan nyt kaikki hyvin, oli Johannes aina vähäväliä sanonut, ikäänkuin vakuuttaakseen itseään ja Liisaa, ettei kaikki tämä kaunis ja suloinen suinkaan ollut vain hetken iloa, vaan nyttemmin, ainakin tästä lähtien, halki elämän jatkuvaa. On, hyvin on, Liisa joka kerta vastannut siihen, ellei aina sanoilla, niin tuikkivilla, tummansinisillä silmillään ja huultensa aurinkokukkaisella armaudella.
Ja sitten läksivät kaikki vähitellen pois mestauspaikalta. Minäkin läksin ja tämä päivä tuntui minusta elämäni raskaimmalta päivältä.» Vanhan Lindholmin kertoessa tätä kertoelmaansa oli Suur-isoäiti vähäväliä mennyt tainnoksiin. Häntä kohtasi ankara hermotäristys ja hän houraili mitä hirvittävimpiä näkyjä niin että hänen läheisimpänsä luulivat hänen kuolevan.
Hän kävi alakuloiseksi, harvasanaiseksi, ei tuntenut kaikistellen tovereitaan kadulla, teki tuon tuostakin tehtävänsä hulluin päin virastossaan, ja tavattiin vähäväliä seisomassa kasvot synkkinä milloin Stockmanin, milloin Brandt & Blombergin, milloin Suomen Polkupyöräliikkeen ikkunassa.
Kun elettiin, niin miksi ei eletty sovussa ja rakkaudessa, ja jos oli pakko kuolla niin kuoltiin. Hän katseli syrjäsilmällä vaimoaan, joka raukka tuolla laihana ja kuihtuneena, vaan tyytyväisenä makasi ja hellin silmin katseli vähäväliä vasuun. Vaimo raukkani! Ja tuonne hän sitten silmäsi pilttuuseen, jossa lapsilaumansa eleli hupiaan pitäen.