Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
Hän uskoi nyt löytäneensä ihanteensa vapaan mielikuvituksen valtakunnassa – mutta pettymys oli suuri. Taide ei vaalinut muuta kuin muotoa. Sisältö oli sivuseikka.
Sillä, samoin kuin siihen aikaan, uskoi hänkin, että jokainen, joka ei tunnustanut kristinoppia, joutuisi ikuiseen kadotukseen ja että se sentään oli Jumalalle suuresti otollinen työ, jos kohta miekka kädessä, koettaa kääntää pakanoita.
Mitäs jos todellakin pojasta. Aivosavu, se ajatuskyky tuntui aivan yhtäkkiä selvenevän. Hän sylkäsi miettivästi ja arveli, tosin umpimähkään, kuten hänen tapansa henkisissä asioissa oli: »Ka hyväpäinen poikahaan se on!» Sen uskoi nyt äitikin, innostui ja tiedusti, vielä kerran kuullaksensa: »Sanoko mestarjkii niin ... jotta se on hyväpäinen?»
Ja tuota hassutusta pyydät sinä minua uskomaan! Olleet turhia kaikki meren morsiamen varoitukset. Eikä hän voinut olla itsekseen ihmettelemättä, että tuo kalastajanuorukainen, joka uskoi kaikki, mitä muuten meri-elämästä ylenluonnollista kerrottiin, ei ottanut ollenkaan uskoakseen sitä, mikä hänelle, kuvankauniille kuninkaantyttärelle, oli mitä yksinkertaisinta ja luonnollisinta.
Tähtäili vuoroin eteensä maahan ja vuoroin ylös ikkunoihin, joista alapuoli oli himmennetty harmaaksi... Missä olikaan hänen oma heilansa, hemestinsä ... hänen rakkaansa? Tuleva se oli: sen tiesi Sakris varmasti. Hän tunsi sen rinnassaan, sielussaan, luissaan ... tunsi sen melkeinpä kuin vatsassaan. Tuleva se oli! Hän uskoi siihen: hänellä oli siitä sellainen tieto!
Hän, joka tähän asti oli luullut, että »Fortuna», Onnetar, oli velvollinen täyttämään kaikki hänen toivomuksensa, uskoi tällä hetkellä tuskin omia silmiään ja omaan onneensa.
Hän uskoi, että häntä suorastaan vainosi jonkinlainen hellittämätön kova kohtalo, niin että hänestä tuli oikea itämaalainen sallimaanuskoja, ja kun hän oli aina nähnyt, että hänen unelmansa häipyivät tyhjiin ja hänen toiveensa raukesivat, niin ei hän uskaltanut enää mitään yrittääkään, vaan horjui ja epäili päiväkaudet ennenkuin kävi yksinkertaisempiinkaan asioihin käsiksi, sillä hän oli varma siitä, että aina tekisi nurinkurin ja että kaikki kääntyisi hänelle pahoinpäin.
Hänestä tuntui mahdottomalta, ettei Jumalan edustajan pyyntö ja hänen oman rukouksensa voima vaikuttaisi. Hän pelkäsi toivoa, pelkäsi myöskin epäilystä. "Minä tahdon uskoa hänen laupeuteensa, vaikka näkisin Lygian jalopeuran kidassa", lausui hän itsekseen. Ja hän uskoi, vaikka hänen sydämensä vapisi ja vaikka kylmä hiki peitti hänen ohimonsa.
En mainitse mitään siitä, miten köyhät olimme, sillä miten muuten se olisi voinut ollakaan? Kuitenkin meillä oli ystäviä, jotka edelleen olivat meille hyviä, yksin Mrs Daviskin liukeni ja uskoi minulle kaikessa hiljaisuudessa että jos en voisikaan hyyryä maksaa, niin ei hän minua siitä kuitenkaan hätyyttäisi.
KAIKKIVALTA: Turmion vallat ovat silloin piispa Tuomaan sydämessä häitä pitäneet! KAIKKIVALTA: En ymmärrä, että aiot kostaa hänelle. Sillä kosto on Jumalan. LYYLI: Kosto on Jäämin jumalien. KAIKKIVALTA: Ah, nyt muistan vasta pyhän toimeni, jonka hän uskoi minulle! Minunhan tuli sinut kristityksi käännyttää. Etkö aio auttaa minua? KAIKKIVALTA: Anna kastaa itsesi!
Päivän Sana
Muut Etsivät