Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Olin siihen aikaan puolivälissä toistakymmenen vanha ja silloin jo pääsin ensi kerran viinan makuun piipun minä jo mummon eläessä laitoin ihan omituisen. Siihen aikaan minä muutamassa leikkuutalkoossa ensikerran olin humalassa, ja sen kerran minä muistan aina, vaikka monet muut myöhäisemmät humalat jo ovatkin unohtuneet.
Ja minkä näköinen on nyt tuo hieno hietikko, josta on paras osa pois vedetty täytteeksi laiturin päähän! Ja ruohikko! Sitä tuskin onkaan enää, ja se, mikä on, se harrottaa joinakuina poikkinaisina ruokoina. Halkopinot ovat rehennellen anastaneet melkein koko arpaheinikkopenkereen, jota kirkkoväki ennen käytti tilapäisenä ruokapöytänään. Venheet ne ovat nyt kokonaan unohtuneet.
Tämän taistelun päätöksen tietää Suomessa joka lapsikin, mutta suru ja hätä, jotka siitä levisivät, ovat onneksi jo ammoin hälvenneet ja unohtuneet. Kultalaihot aaltoilevat nyt kuoleman mustuneilla tanterilla ja iloiset lapset leikkivät entisten sankarien hautapaikoilla. Silloin tällöin kuitenkin sattuu hiekasta aina löytymään kanuunan luoti tai ase.
Eikä siinä kyllä, sillä niiksi voi moni muukin kohota; vaan hänestä tuli se mies, joka etäisistä salomaista etsi ja löysi ne vanhat, kauniit, muualta jo ammoin unohtuneet runot, joissa on Suomen kansan vanhimmat muistomerkit muinaisajoilta. Hän liitteli ne kokonaiseksi ja ikäänkuin lahjoitti kansalle sen muinaisuuden ja antoi sille uutta rohkeutta elää ja katsella tulevaisuutta kohti.
Mieli muuttui iloisemmaksi ja vähitellen vakaantui ajatus, ettei tässä ole hätääkään, kun tekee työtä, ja sitä sai tässä paikassa kylliksi. Ei tullut vaatteestakaan puutetta, niitä teetettiin talosta tarpeen mukaan ja pyytämällä sai rahaakin siksi, etteivät rahan tuntomerkit aivan unohtuneet. Reittu jo ajatteli elämäänsä mitä parhaimmaksi, olla vaan tämmöistä enemmän aikaa.
Sitten kuin hän oli ollut sotapalveluksessa ja tottunut kuluttamaan noin 20 tuhatta ruplaa vuodessa, olivat tosin kaikki nämät hänen tietonsa kadottaneet sitovan voimansa hänen elämäänsä nähden, unohtuneet, eikä hän koskaan enää kysynyt itseltään mistä nuo rahat tulivat, jotka äiti hänelle antoi, vieläpä koetti olla sitä ajattelematta.
Ja teidän pitäisi siellä tyytyä pää-asiallisesti, jos ei yksistään, tämän jalon kreivin seuraan, siksi kun tänä päivänä kansan korviin tulleet häpeälliset syytökset ovat vääriksi todistetut tai unohtuneet". "Mitä se merkitsee, herra Errol'in kreivi?" kysyi prinssi hämmästyksellä. "Onko teidän huoneenne oleva minulla vankihuoneena, ja oletteko te itse määrätyt minulle vanginvartijaksi?"
Täällä huomattiin, että hän oli taittanut oikean käsivartensa ja vaarallisesti niukahduttanut oikean jalkansa. Hän oli kauan kipeänä, ja minä kävin hänen luonansa joka päivä. Vanhat väitöksemme kelkoista olivat nyt unohtuneet. Pahaa sanaa ei sattunut välillämme. Hän ei nuhdellut minua onnettomuuden-tapauksen tähden, hän antoi sen minulle anteeksi.
Hän jo hetkisen ajan aikoi herättää äitiä, mutta luopui siitä. Hyväksi onneksi oli Knut lyhyt ja kuiva, hän ei kertaakaan katsonut Korneliaa. Kuin hän oli tutkinut pienokaista, hän sanoi: »On toivoa.» »Hyvä Jumala!» Kornelia huudahti, ja kyyneleet herahtivat silmiin. Unohtuneet olivat kaikki epäilykset, poissa kaikki ujous.
Nyt, kun täti Kristiina vanhoilla päivillään tuli kotimme jäseneksi, olivat kaikki tuollaiset muistot tädiltäni unohtuneet. Hän oli sisar eikä sisarpuoli. Ja lisäksi hän oli vanhus, joka, kuten täti itsekin, lyhyeltä iltahetkeltä pyysi päivän pettymyksien korvausta. Sekin yhdisti. Kristiina tädin tultua tapahtui meidän perheessämme sama seikka, mikä muinoin Baabelin tornia rakennettaessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät