Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Ei merkkiäkään enää maanjäristyksestä, huolettomat pompeijilaiset unohtivat vallan, että he olivat saaneet lähestyvästä tuomiostaan niin hirveän varotuksen. Pakanallisen taikauskonsa sokaisemana Glaukus kuvitteli tuota maanjäristystä jumalien lähettämäksi pelastamaan, ellei juuri häntä, niin ainakin Ionen.
Pian haihtui heiltä viimeinenkin pelko, sillä oli sitä sentään pikkuruisen piileillyt siellä sydämmen pohjalla, vaikkeivät tahtoneet tunnustaa. Mutta nyt he unohtivat Tyyrat ja mammat ja kodit ja koko maailman. Tunsivat povessaan jotain semmoista, jota linnun pojat mahtavat tuntea, kun ensi kerran pääsevät lentoon.
Ja nyt nähtiin se kumma, että isäntä pysyttäysi koko ajan täysin selvänä, kertoen tuon tuostakin vavahtelevalla äänellä kuinka hän heräsi valitukseen ja voihkinaan j.n.e. Ihmiset miltei unohtivat entisen vastenmielisyytensä ja tunsivat jonkinlaista säälintapaista miestä kohtaan, johon tapaus näytti tehneen niin syvän vaikutuksen.
Mitä Uunoon tulee, niin olivat monet ihmiset ensin vähän aikaa ihmeissään, että nuori lupaava maisteri muka oli valinnut tämmöisen näkymättömän työalan opettajana pikkukaupungissa, mutta sittemmin unohtivat hänet useimmat.
Niinpä lapset melkein unohtivat, että kandidaatti oli heille vallan uusi tuttava; ainoastaan Louise pysyi vähän jäykän arvokkaana ja «Tipsukka» osoitti hänelle vielä sangen paljon epäsuosiota. Erittäin olivat lapset mieltyneet erääseen kuvaan, joka kuvasi naista polvistuneena ruusupensaan luona poimimassa siitä kukkia, ensin kuitenkin laskettuaan vieressä olevalle haudalle lyyrynsä.
Täällä hatut unohtivat hattunsa ja myssyt myssynsä; puolueet luopuivat vallastaan lemmetärten valtaistuimen edessä; ajan meluava rauhattomuus näytti pysähtyneen kuin juopunut lakeija eteiseen.
Luultavasti tuo salaperäinen kuiskailu kylmästä punoittuneeseen korvaan oli kumpaisestakin niin hupaista, että he unohtivat kuinka pitkälle he jo olivat tulleet, ja kuitenkin olivat he jo niin kaukana, että olivat lähempänä vastapäätä olevaa Danvikiä kuin Eläintarhan veistämöä, josta olivat lähteneet.
Ernest innostui puhuessaan; hänen kasvonsa hehkuivat, hänen silmänsä säihkyivät, ja hänen leukansa vavahteli omituisen kaunopuheisesti. Se oli hänen tapaistaan, sillä tavoin hän aina teki ihmisiin järkyttävän vaikutuksen. He aina unohtivat itsensä hänen hyökätessään heidän kimppuunsa tuolla musertavalla, kurikoivalla tavallaan. Ja nytkin he unohtivat itsensä. Piispa Morehouse eteenpäin kumartuneessa asennossa kuunteli tarkkaavaisesti.
Päivän Sana
Muut Etsivät