Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
"Se oli Gurko tai Skobeleff... Eikö panna lamppu-öljyä?" "Niin, niin, kyllä se oli Kopele, niin, Kopele." "Ottakaa, isäntä, ryyppy", ehdotteli puotilainen, kun kaupat näyttivät jäävän unohdukseen. "Olisiko tuota, minä tässä arvelin kävellä toisissakin paikoissa." "Olkaa hyvä ja ottakaa. Menette sitte puotikamariin, siellä on kauppamies itse. Kyllä meiltä saapi mitä tarvitsee."
Kernaasti olisi antanut hänen lähteä joll'eivät katkera eron hetki, pitkä poissa-olonsa ja sodan uhkaavat vaarallisuudet ja hirmut olisi häntä pelättäneet. Niin äitillinen lempeys soti kovan sodan, siksi että viimein hellä uni muutamaksi tunniksi saattoi unohdukseen kaikki tuskat ja katkeruudet.
Vaan se kohta, ett'ei Kanteletar, niinkuin ei Kalevalakaan, ole uudenhokkinen, ei suinkaan ole sitä unohdukseen saattava; siksi ovat siinä vaarinotetut ne ehdot, joiden toteutttaminen voi ihmishengen tuotteille antaa pysyväisyyttä. Nykyisyys suosii runoelman ulkomuodon suhteen vaihtelevaa ja loppusoinnullista runomittaa.
Ainoastaan semmoiset runot, jotka jotain juhlallisempaa tapausta koskivat, teki Kymäläinen muille tutuiksi, vaan ne runot, jotka itseksensä sepitti metsässä liikkuessaan taikka, myöhemmin myllärinä, istuessaan puron loisketta kuunnellen, saivat taas vaipua unohdukseen ja antaa sijaa uusille.
Vuonna 1844 ilmestyneen Lauseita-teoksensa esipuheentapaisessa Juteini sen tosin kyllä mainitsee, kun hän esittää »puolustuksensa» sen johdosta, että hän 16 vuoden perästä taas julkaisee teoksen, kuten sivuilla 110 ja 111 tulemme näkemään, mutta tällä Lauseita-teoksella ei ollut mitään uutuuden viehätystä ja jäi nähtävästi sen vuoksi huomaamattomuuteen ja unohdukseen, kun siinä julkaistiin uudestaan vain vanhoja, ennestään tunnettuja runoja.
Mutta kun he hiukan myöhemmin söivät eväitänsä, hirsiläjällä istuen, alkoi mieli rauhottua ja vahinko unohtua. Lopulta Antti ryhtyi painamaan puheella koko harmia unohdukseen. Jussia ja itseään rauhottaaksensa hän muisteli: »Oli se isomahainen tuomari, se joka sakotti...» »Olihan sillä kolme meidän kihlakunnan tuomarin mahaa», se oli Jussinkin ajatus.
Everstin huoneeseen loisti yön kirkas lamppu valaisten seinissä kultakehissään olevia sukukuvia, joittenka haamut, kuun säteitten kalpeassa, sinertävässä valossa näyttivät taasen virkoavan ja menneitten aikojen yöstä, jonka varjossa heidän ilonsa ja murheensa, vihansa ja rakkautensa, rukouksensa ja silmänsä jo aikoja sitten olivat sammuneet, katselevan, hiljaisesti ja haaveksivasti hymyillen, elossa olevan polvelaisensa taistelua yhden elämänsä synkkiä vihollisia vastaan ja kuiskaavan noissa henki-lauluissa, joita ainoastaan ajatus kykenee käsittämään: "Unohdukseen kaikki peittyy!
Päivän Sana
Muut Etsivät