Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
»Hou, hou», vastasi Jussi, joka yhä seisoskeli muuripielessä hänkin ja omaksui itselleen Kaapon tervehdyksen. Kaapo meni istumaan takalle, kehui vähän viluttavan ja pyysi Jussilta tupakkaa piippuunsa. »Pyydä Matilta, mulla on niin vähän.» »Hyvä antaa vähästänsä, paha ei anna paljostansakaan. Annatko Matti mulle piipullisen tupakkaa?» »Pane tuolta pöntöstä, se on tuolla penkin loukossa.
Täällä on pukki ainoa, jolle me senlaatuista voimme tarita, ja sitte ne, jotka tulevat vuoren juurelta; siellä tarvitaan väkevää tupakkaa, jolla voi kuivata itsensä sateitten jälkeen."
»Varustavat ne», tiesi koulumestari. »Pitäjältä on tullut kovia uhkauksia, uhkaavat nyt uudestaan tulla hakemaan sitä Laitalan Valeen morsianta.» »Koko häjy se oli se Valee.» »Oli se. Kuulkaas kun akoillakin on ääntä. Siellä on äijätkin liikkeellä. Lähdetään katsomaan.» Koulumestari nousi. »Antakaapas vielä tupakkaa, ovatpa ne oikein hyviä.»
Juopuneita naisia nähtiin hoipertelevan katuloilla, vieläpä katuojissakin makaavan; toiset pitivät ikkunoista kauhean rivoja puheita, joita ei käy kertominen. Puoleksi alastomia lapsia leikki kadulla, ja humalaisia ennen aikojaan murtuneita miesolentoja liikkui heidän välissään. Pojat ja useat tytötkin polttivat tupakkaa.
Hän oli antanut piipun rengillensä, kun hän oli sitä pyytänyt, ja renki sitten poltteli sillä tupakkaa kylissäkin käydessään. "Mitäpä minä hänellä teen, kosk'ei sille löydy omistajaa", oli Mauno sanonut piippua antaessaan. Siis se oli Mäkelän renki, jolla piippu nykyään oli. Heti kun hän kuuli kuka piipun omistaja oli, lähti hän kotiansa. Hän meni suorastaan Maunon kamariin.
Täältä osastonvartian virka-aitiosta joutuivat suomalaiset sanomalehdet Kyösti M:lle n.s. muusarpoikain välityksellä. Ne olivat kaikkiin koukkuihin ja metkuihin perehtyneitä pietarilaisia katupoikia, joita Shpalernajan rikosvankien joukossa oli aina melkoinen määrä. Antamalla pojille runsaasti tupakkaa ja paperosseja oli Kyösti M. saanut heidät ystävikseen.
Sen jälkeen löytyi illallispuurosta aina jotakin hyvää, milloin lehmänkieli, milloin häränpaistia, milloin taas uiskenteli puuro keltaisessa voinsulassa. Herra M. lähetti tavan takaa tyhjäin astiain mukana tupakkaa ja niin jatkui päivästä päivään hedelmällinen vuorovaikutus hänen ja kokin välillä.
Tämän jälkeen hajosi seura taas; naiset jäivät ruokasaliin, lapset pantiin maata ja herrat menivät vielä polttamaan tupakkaa. Kuka oli suuremmassa tuskassa kuin Sándor orpanamme? Hänen oli nälkä, niinkuin suden; hänen taskussansa oli kappale pehmeätä, valkoista leipää mutta missä syödä se? Mihin hyvänänsä hän meneekin, häntä nähdään, ja se on hänen loppunsa.
Martti istui leveänä ja perin tyytyväisenä pöydän päässä, vahva lapsi-palleroinen kummallakin polvella. Isoäiti istui vähän keskempänä lattiaa, laulaa rallatellen pienokaiselle, jonka ristiäiset juuri tänään olivat. Ja ikkunan luona puuhaili iso-isä kumarassa, mutta hymy huulilla, pannen tupakkaa piippuun. Oli juuri päästy syömästä.
Hän toimitti minulle istuimen, tupakkaa, kahwia ja melkein ensi sanoikseen waati hän, että jäisin taloon yöksi, "koska", niinkuin hänen sanansa kuuluiwat, "nyt on näinkin myöhäinen ilta". Eihän ollut muuta neuwoa kuin totteleminen, waikka tawallinen ujouteni ja asiani kiireellinen luonto paniwat wastaan; minua oikein häwetti niin altis kohteliaisuus.
Päivän Sana
Muut Etsivät