Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
Ja hän, juoksupoika, nypelöi edelleen kurjaa huopahattuaan, jonka lävitse kyllä voi nähdä, siitä olin varma, ja tirehtöri sanoi: Puhukaa nyt siis Crangierin kanssa, rakas ystävä. Hän osaa roolin. Ja tirehtöri meni, ja me, me toiset jäimme kahdenkesken ja minä kehotin ihmistä istumaan. Kyllä, herra. Missä? Maaseudulla. Missä maaseudulla? Seurueissa.
Hyvä, sanoi Helena, minä jätän teidän vankilanne; kuitenkin tämän ainoan kerran vielä pyydän saada puhutella tätä vankia ilman vartijan läsnäoloa, kahdenkesken. Olkaa huoletta, ainoastaan minä tulen olemaan läsnä, sanoi tirehtöri. Helena mietti vähän aikaa ja sanoi sitten pyytävästi: Uskokaa minua, hyvä tirehtöri, minun on erikoisesti tärkeä puhutella juuri tätä vankia.
Englantilainen lausui saman puheensa ja samalla tavoin antoi kaksi Evankeliumia. Kolmannessa kopissa oli neljä sairasta. Englantilaisen kysymykseen, miksi sairaita ei koottu yhteen huoneeseen, vastasi tirehtöri, että he itse olivat sitä vastaan. Näillä sairailla ei ollut tarttuvaa tautia, ja välskäri pitää heitä silmällä ja antaa apuansa.
Ja kohta sen jälkeen aukenikin ovi ja Souvari-Heikki astui sisälle vartijan seuraamana. Hän asettui epävarmana ja hätäisenä sotamies-asentoon ja vilkui tirehtöriin, odottaen pahinta. Tirehtöri asettui samassa istumaan pöytänsä taakse, venytti jalkansa kauas pöydän alle ja nojasi selkänsä selustimeen. Hän oli voittanut lopullisesti. Tämä neiti tässä tahtoo puhua sinun kanssasi.
Tultuani näyttämölle, oli siellä jo kaikki kunnossa. Tirehtööri tuli luokseni, minun kävellessäni ympäri antaen viimeisiä määräyksiä. On sangen lämmin tänään, sanoi hän. Niin, vastasin. Hän oli mennyt esiripun luo. Kuulimme sen takaa huminaa salista. Se on kuin tuulenhumina hietasärkkien välissä... Tirehtöri katsoi saliin pienestä reiästä. Dumas on siellä, sanoi hän. Ja Henri Besque. Ja Sarah...
Ja ketä neiti haluaisi tavata, jos saan luvan kysyä? sanoi hän koettaen muka nähdä ensimäisen napin seutuja ihan oman leukansa alla, ja siksi venytti huulensa kovasti eteenpäin. Jos muistatte, sanoi Helena, oli kerran kysymys eräästä Henrik Lehtosesta, joka on kotiseudultani. Jaha. Se käy laatuun. Tirehtöri avasi luettelokirjansa. Aivan oikein. Henrik Lehtonen, tappelusta. Kyllä minä muistan.
Hukkuva tarttuu heikoimpaankin korteen, ja mielihyvällä omisti »Kanala»-yhtiö tämän ehdotuksen. Tirehtöri sai toimekseen ostaa vanhoja hevoskoneja. Omituiselta tuntui lehtori Timosesta, kun hän oli ensi konin ostanut, että hänkin oli kerran hevosen omistaja ja saattoi omalla hevosella vaikka lähteä perheineen ajelemaan. Ja hän lähti.
Kun Maslova oli tullut konttoriin kohotti tirehtöri päätänsä ja katsomatta Maslovaan tahi Nehljudofiin sanoi: »saatte puhua!» ja jatkoi paperiensa lukemista. Maslova oli puettu taas niinkuin ennenkin valkoiseen nuttuun, hameeseen ja huiviin. Tultuaan Nehljudofin luo ja nähtyään tämän kylmät, vihaiset kasvot hän meni punaiseksi, alkoi hypistellä kädellään nutun reunaa ja laski alas silmänsä.
Kaikki nämät ihmiset sekä Maslennikof, tirehtöri, että vartioupseeri, kaikki he, elleivät olisi kuvernöörejä, tirehtörejä, upseereja, ajattelisivat sataan kertaan ennenkuin ottaisivat kuljettaakseen ihmisiä tämmöisessä kuumuudessa ja niin suuressa, joukossa, pysähtyisivät kymmeniä kertoja tiellä ja nähtyään että ihminen nääntyy, hengästyy, eroittaisivat hänet muusta joukosta, saattaisivat varjoon, antaisivat juoda, antaisivat levähtää ja onnettomuuden jälkeen ilmaisisivat surkuttelunsa.
Hän soitti sähkönappulaa, ja heidän mennessänsä kansliasta paiskautuivat ovet kuin itsestään auki, vartijain tehdessä kunniaa niiden pielissä ja avaimia rämistellen juoksennellessa jo avatuilta ovilta vielä suljetuille. Molempia koppirivejä erottavassa käytävässä tirkisteli ensimäisessä kerroksessa suuren rautakalterin takaa joukko harmaita vankeja, joita tirehtöri sanoi Rakkolaisiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät