Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Siinä toivossa eläkööt, eläkööt työväenyhdistykset! lokakuun 10 päivänä 1897. Luonto synnyttää kirjailijan niinkuin muunkin taiteilijan. Olot ja sivistys häntä kehittävät ja kasvattavat. Mutta kansallisuus on se maaperä, josta hän töihinsä voimaa, väritystä, sisällyksen ja muodon omantakeisuutta imee pyrkiköön latva maailmaa ja taivasta kohti.
Tarttuupa se miehiinkin. Ei ole enää niinkuin oli Jordaensin ja Rubensin päivinä, jolloin flandrilaisen maalaistytön rotevat sulot voivat olla taiteilijan ihanteena. Me kaipaamme kalpeata oliota, jonka ristitsemme sielullisilla naisennimillä. Onhan minulla oikeus puhua nuoruuteni kokemusten nojalla muuten olisin vaiti. Sitten tekee nuorekas rakkautemme vararikon ennemmin tai myöhemmin.
Mutta ei se ole leikki mustalaisenkaan komennon alla mieron tietä taivaltaa... Hänestä oli kuin hän olisi oman veljensä myönyt. Eikä hän tuonut yhtään uutta koirankujetta kotikylään näiltä markkinoilta palatessaan. Kujeelan Matin kunnianhimoiset toiveet päättyivät siihen. Hänen kävi niinkuin monen muunkin suomalaisen taiteilijan. Hän loisti hetkisen ja hävisi takaisin Suomen pirttien pimeyteen.
Vähitellen sain sellaisen luottamuksen hänen voimaansa, että olisin ollut valmis uskomaan hänen voivan vaikka muuttaa kotimme Japaniin, jos hän olisi sanonut tahtovansa tehdä sen. Kotimme oli kuvaus vaimoni luonteesta, samoin kuin maalauksessa huomataan taiteilijan luonne. Monessa kodissa emme voi huomata mitään, joka ilmoittaisi sen asukkaiden eri luonnetta.
Romaaneja jaeltiin, salattiin taitavasti ja luettiin siten, että lukija kumartui edessänsä seisovaa istuinta vasten, ollen vaipuvinansa syvimpään hartauteen. Toisessa penkissä tehtiin pieniä taiteilijan kokeita pilkka-kuvien piirtämisessä. Minä joka olin kasvatettu hartaassa Jumalan pelvossa, istuin varsin tarkkaavaisena.
Hänellä oli pitkulaiset olivinväriset kasvot, pitkä musta tukka palmikolla, ja koko hänen olennossaan oli jotakin runoilijan tai taiteilijan tapaista. Tämä kaunis muoto ja kellertävä tuli oli nälkäiselle, viluiselle matkailijalle varsin elähyttävää.
Sitten kiirehti hän puotiin, osti valokuvan ja tiedusteli oliko sitä siellä useampia kappaleita. Saatuaan kieltävän vastauksen, kysyi hän taiteilijan nimeä ja osotetta ja läksi sitten puodista, liiaksi liikutettuna, jotta olisi voinut huomata monia uteliaita katseita, jotka häntä seurasivat.
JUSSI. Mitä sanottaisiin, jos vapaamielinen isä tunkisi kirkkoon ja väkipakolla estäisi poikaansa saarnaamasta? PASTORI. Onko se mielestäsi sama asia? JUSSI. Jotakuinkin. PASTORI. Sinun kanssasi ei kannata sanaa vaihtaa. Ole oloillasi sinä. Minä koetan palauttaa edes yhden lapsistani vielä oikealle tielle. HANNA. Onko taiteilijan tie sitten väärä, pappa?
«En suinkaan kiellä taiteilijan kutsumusta», lausui laamanni, «enkä hänen vaikutusalansa arvoa; parhaassa merkityksessänsä se on yhtä jalo kuin mikä muu hyvänsä; mutta sekö puhdas taipumus, tuo jalo tarkoitusko se sinua elähyttää? Saara! tutki sydäntäsi!
Hän oli ollut vain tavallinen voimistelija ja hevostaiteilija aikoinaan. Mutta sitten oli hän äkkiä oivaltanut oman sisällisen kutsumuksensa ja ruvennut ilveilijäksi. Hän oli ollut hyvä ilveilijä. Hänkin oli ollut yleisön lemmikki ja siksi katsoi hän sitä yhä vieläkin jokaisen kunnon taiteilijan ensimmäiseksi tunnusmerkiksi. Yleisö on aina oikeassa, oli hänen tapansa sanoa.
Päivän Sana
Muut Etsivät