United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän laskeusi polwilleen pois menneen poikansa wuoteen wiereen, kätki kaswonsa kuolleen ympärillä olewiin peitteisin ja piti yhä hänen kättänsä omassaan. Siinä suri, siinä itki hän, eikä kukaan hennonut häiritä hänen suruaan. Näyttipä siltä, kun hän ei olisi tahtonut koskaan erota rakkaasta lapsestaan, jota hän oli niin armastanut, jonka tähden hän oli niin paljon kärsinyt.
Ja kun myös tiedettiin, että hän oli eläinten suojelusyhteyden ankara puolustaja, niin veisasivat tavallisesti päälliseksi toista laulua, joka kuului näin: Nyt huomasi opettaja, mitä nämä yhteenliittäytymiset merkitsivät, ja hän suri syvimmässä sydämessään sitä, että nämä ihmiset, joille hän soi ainoastaan hyvää, kohtelivat häntä niin pahalla tavalla.
Tällaisina hetkinä tuntui minusta ikääskuin hän olisi tahtonut kertoa minulle jostakin hyvin ihanasta ajasta elämässään, jonka hän nyt oli kadottanut, ja jota hän aina suri.
Vainajan leski suri kovin miehensä kuolemaa. Entinen tahi oikeammin nykyinen koti tuntui hänelle kaiken haaran kautta ikävältä ja kolkolta.
He wapisiwat kuin haawan lehti, woiwotteliwat ja wäänteliwät käsiänsä, he oliwat jo senwerran woimistuneet, että woiwat sitä tehdä. Yhdenlainen tuska, yhdenlainen huoli oli molemmilla, mutta erilaisen waikutuksen se kuitenkin teki heihin: äiti suri woimistuakseen, isä nääntyäkseen; heikompi astia oli wäkewämpi.
En ole milloinkaan kuullut niin suloisia säveleitä, sillä ne tuntuivat lähtevän veisaavan syvimmästä sydänsopesta ja ilmaisevan hartainta kiitollisuutta, eikä kuitenkaan olevan vailla surumielisiä väreitä. Eikä tuo mikään ihme ollutkaan, sillä veisaaja oli äiti, joka iloitsi poikansa, tyttärensä ja itsensä pelastuksesta, mutta suri toisen poikansa odottamatonta kuolemaa.
Varsinkin yksi, Glenalvonin markisinna, joka rakasti häntä sentähden, että hän oli kiitollisuuden velassa hänelle. Hänen nuorin poikansa oli, näet, ollut Kenelmin kumppanina Merton-koulussa, ja Kenelm oli pelastanut hänen poikansa hengen, kun hän oli hukkumaisillaan. Poika parka kuoli myöhemmin keuhkotautiin, ja äiti suri häntä kovasti, ja Kenelm tuli hänelle siitä pitäin vielä rakkaammaksi.
Myöskin suri Mari vanhaa isäänsä, mutta enimmiten sentähden, että hän hänen vakuutuksensa mukaan oli tullut kadotuksen varmaksi saaliiksi heräämättömänä ja uskomattomana. Niin kauvan kuin ukko eli, ei Bäck'illä ollut rohkeutta tulla häneltä pyytämään Marin kättä, mutta tuskin oli ukko vielä ennättänyt oikein ummistaa silmänsä, ennenkuin hän ja Mari kuulutettiin.
Hän oli hakenut itselleen vaimon vanhasta Tyrvännäisten kylästä sillä vaikka suvut olivatkin ikiriidassa, tapahtui aina vaan vieläkin, että tyrvännäisten tyttöjä haettiin Veneh'ojaan emänniksi. Tämä vaimo oli synnyttänyt hänelle tyttären, mutta itse kuollut synnytykseensä, jota Heikki suuresti suri.
"Nyt muistelen sen kuulleeni," sanoi Jacinta, "ja itkeneeni hellän Zorahaydan kohtaloa." "Saanetpa itkeäkin hänen kohtaloaan," jatkoi täti, "sillä Zorahaydan rakastaja oli yksi hänen esi-isiään. Tämä suri kauan Maurilaista lemmetyistänsä, mutta aika lääkitsi hänen surunsa ja hän nai erään Hispanialaisen naisen, josta sinä olet syntyperää." Jacinta mietti näitä sanoja.