Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Kuka on meillä tunnetumpi kuin Paavo Cajander, jos on kysymys suomenkielisen runouden suurtöistä, mutta kuinka moni, varsinkaan nuoremmista, tietää runoilijan elämänvaiheista juuri enempää kuin että hän oli hämäläinen ja että hän oli suomenkielen lehtori yliopistossa. Ja kuitenkin runoilijan elämän tunteminen tuo itse runoudenkin ikäänkuin lukijaa lähemmäksi ja tekee sen hänelle rakkaammaksi.
Suomenkielisen sivistyneistön henkinen harrastuspiiri kohdistuu ja rajoittuukin arveluttavassa määrässä juuri tällaiseen yleishyödylliseen suuntaan.
Kun lainauslistassani ei tähän saakka ole ollut mitään omia merkintöjäni, ovat kirjastonhoitajat pistäneet minulle aina oman valintansa mukaan pari venäläistä "knigaa" sekä kolmanneksi jonkun pahvikansiin sidotun pienen suomenkielisen kirjan. Mitä teitä nämä kotimaisten kirjamarkkinoidemme tuotteet ovat Shpalernajan kirjastoon kulkeutuneet, on minulle aivan tietämätöntä.
Tätä vierauden tuntoa on tehostamassa ja kiihdyttämässä se ilmeinen erilaisuus, joka todella kyllä on vallitsemassa vanhan ruotsinkielisen sivistyneistömme ja muodostumassa olevan nuoren suomenkielisen sivistyneistön yksilöllisten laatupiirteiden välillä.
Miten lähekkäin maamme suomenkielisen ja ruotsinkielisen kirjallisuuden kehitys vielä viime aikoihin saakka on kulkenut, osoittavat m.m. sellaiset tosiseikat, että Gustaf von Numersin nerokas näytelmärunous, jota on vanhan kansallisen romantiikkamme viimeisenä kajastuksena ruotsinkielisellä taholla pidettävä, sai ensimmäisen tulikasteensa suomenkielellä, hänen ystävänsä ja yhteisrunoilijansa Kaarlo Bergbomin johtamassa Suomen Kansallisteatterissa.
Ahlqvist kuuluu osittain edelliseenkin, toiset molemmat yksistään tähän ajanjaksoon. *August Engelbrekt Ahlqvist*, runoilija-nimeltään *Oksanen*, oli etevä suomen ja suomensukuisten kielten tutkija ja on erittäin huomattava suomenkielisen taidelyriikan varsinaisena perustajana.
Pikku Mari Tintta-Jaakossa esim. puhuu miltei niinkuin joku Topeliuksen lastentarina vaikka ilman tämän runollisuutta ja tekijä itse henkilöitään puhutellessaan käyttää usein sananparsia, joilla hän ikäänkuin tahtoo todistaa, että hän on hyvin lukenut silloisen suomenkielisen kirjallisuutensa ja myöskin ymmärtänyt luettavansa. Metsä vastaa niinkuin siihen huudetaan.
Samoin vielä suomenkielisen novellikirjallisuuden varsinainen alkaja K.J. Gummerus, jonka pääasiallinen merkitys kuitenkin lienee hänen toimittamansa kansantajuisen ja laajalle levinneen Kyläkirjaston ja Kyläkirjaston Kuvalehden piiristä etsittävä, samoin Theodolinda Hahnsson, jonka sujuvasti kerrotut Kotikuusen kuiskehia y.m. kuitenkin vielä ovat kokonaan kansallisen ja kansaa ihannoivan romantiikan lapsia, lähinnä Suonion Kuun tarinoita muistuttaen.
Nykyajan kannalta katsottuna niitä olisi noita puutteita ollut paljonkin, mutta silloin niitä tuskin huomattiin, sillä »Päivälehti» ei vielä ollut korottanut yleisön vaatimuksia suomenkielisen sanomalehden suhteen eikä puolueen arvo sallinut verrata sitä ruotsinkielisiin, jotka olivat ajanmukaisemmin toimitetut. Aivan äskettäin oli lehti tullut jokapäiväiseksi.
Tarvittiin uutta sysäystä, ellei mieli suomenkielisen kirjallisuuden painua Kaarlo Kramsun keski-öiseen epätoivoon taikka jäädä ijäkseen Arvi Jänneksen leijona-mieliseen suursuomalaisuuteen: suomalaisuuden liikettä täytyi välttämättömyyden pakosta seurata nuorsuomalaisuuden. Minna Canth on nuorsuomalaisuuden ensimmäisiä suuria alkutekijöitä. Mutta hän ei olisi se ilman norjalaista kirjallisuutta.
Päivän Sana
Muut Etsivät