Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. toukokuuta 2025
Tätä muutenkin runsasta luonnon kauneutta lisäsi vielä läheinen koski yksi Karjalan monia ja kauniita jonka juhlallinen kohina selvästi kuului Soinamon suureen puistoon. Erkki ja Eevi eivät aluksi lähteneet puistoon. He jäivät pihalle etsien sieltä itselleen sopivaa leikkipaikkaa. Rouvat juttelivat sillävälin salissa. Mutta puhe kävi aluksi kankeasti, kunnes Kaisa tuli kahvia tarjoamaan.
Vuoden umpeen vierittyä oli suuria muutoksia tapahtunut Soinamon pappilassa. Rovasti Björk oli hakenut ja saanut paikan kaukana entisestä kodistansa. Itse muutti hän sinne jo toukokuussa, ruustinnan ja Eevin oli määrä tulla jälessä vasta kesäkuun keskipaikkeilla. Eeville oli poismuutto kauniista Karjalasta suuri ja sanomaton suru. Hän oli Soinamossa viime aikoina ikävästä aivan sairas.
Hän olisi tahtonut iloita elämästä ja sen rikkaudesta, mutta todellisuudessa tunsi hän olevansa köyhä, joskin joskus unelmoi olevansa rikas. Miksi ei hän iloinnut nyt, kuten ennen kumppaniensa seurassa? Miksi oli luonto ja hänen oma sydämensä niin kaihoa täynnä? Kaihoten huminoivat koivut Soinamon suuressa puistossa. Kaihoa kohisivat koskessa valkeat vaahdot.
Kuinka voisikaan hän erota tästä rakkaasta kodistansa? Joka kivi, joka kanto, joka puu ja pensas täällä oli hänen ystävänsä. Soinamon joka sopukkaan liittyivät hänelle pyhät lapsuudenmuistot, vieläpä nuoruudenkin ensi unelmat. Kodilta ei voisi mikään muu paikka maan päällä tuntua. Luopua Soinamosta oli yhtä kuin riistää sydän omasta rinnastansa. Siitä hän oli varma.
Hän lepäili vain, ja kehtolaulua soittivat Soinamon korkeat koivut, soittivat koskessa valkeat vaahdot. Eräänä päivänä Eevin näin lepäillessä, sillävälin kun Maija oli vienyt Viljon päivä-unta nukkumaan, vaipui Eevikin kesken mietteittensä makeaan uneen. Hän nukkui vielä, kun Maija tunnin kuluttua palasi verannalle ja hiljaa asettui istumaan läheiselle penkille.
Sitten kohotti Eevi äkkiä kätensä, kietoi ne Heikin kaulaan ja kuiskasi: »Sinä oma rakas, rakas ystäväni, sinuahan minä lapsuudestani saakka tietämättäni ikävöin, sinun tulostasi unelmoin jo Soinamon siimeksessä.» Hän vaikeni. »Valoisaksi olet sinä tieni tehnyt ja niin vastakin teet», jatkoi hän hiljaa äänen värähtäessä kuin suuresta, sisäisestä onnesta.
Sanatooriolle kuului läheisen kosken kohina. Se oli Eeville kotoinen sävel. Se oli kuin tervehdys Soinamon rannoilta. Hän kuvitteli mielessään nukkuvansa kanervikossa kotikosken partaalla. Unohtuivat väliset vuodet ja kaikki niiden tuottamat kärsimykset. Hän oli lapsi ja oli väsynyt. Ei hän unelmoinut, ei toivonut mitään.
Sepä hauskaa että tulit!» Hän ojensi kättä. »Lähdetään nyt heti!» Ja niin he läksivät, Eevi edellä, Erkki perässä ulos leikkimään. Soinamon pappila sijaitsi kauniilla paikalla koivikkometsän keskellä. Toisella puolen rakennusta oli maata raivattu puutarhaksi, jota aistikkaat istutukset kaunistivat.
Hän muisti virran välkettä ja kosken lumivalkeita vaahtoja tuolla entisessä kauniissa kodissa Karjalassa, hän kuuli lintujen aamulaulua ja näki Soinamon korkeat koivut, kuinka ne kullankarvaisina kimaltelivat nousevan auringon valossa. Hän ymmärsi tytärtään niin hyvin.
Päivän Sana
Muut Etsivät