Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Sinistä taivaslakia tuskin näkyi, vaikka siellä täällä pilkoitti esiin heikko seijastus, jonka läpi voi nähdä pilviryhmiä vierielevän yhteen taivanranteella, ikäänkuin luonto olisi tahtonut koota vesivarojansa tullakseen ihmisen avuksi.
Punaista, sinistä ja valkoista sekaantuu yhteen, ja se sekoitus on alituisessa liikkeessä. Mutta sanomalehtikioski ei liiku, ei myöskään musta bulevardin puu eikä kaasulyhdyn pylväs. Minulla olisi sanomalehtikin, mutta en viitsi sitä lukea.
Jos jokainen puu olisi sanonut: "minä olen pyökkipuu ja minun on oikeus levittää oksiani joka haaralle, niinkuin veljeni, joka seisoo yksinään nummella," mitä tuosta ihanasta ryhmästä olisi tullut? Ja katsoen ylös viheriän, tiheän lehdistön lävitse sinistä taivasta kohden, minä sanoin: "Taivaallinen Isä, Sinä olet viisas! Minä en epäile enää.
Mies istuutui heti ja jupisi: Ootte hyvin kohtelias. Sitten odotti hän aivan kuin ei hänellä olisi ollut enää mitään sanottavaa. Vihdoin, pitkän äänettömyyden jälkeen, päätti hän jälleen ruveta puhumaan ja loi silmänsä sinistä taivasta kohti. On nyt oikein kaunis ilma ollakseen tähän vuoden aikaan. Maa siitä ottaakin hyötyäkseen, kun, näetsen, kylvökin jo on tehty. Ja sitten hän taas oli vaiti.
Tulennasta tunnen purren, Tulennasta, laskennasta, Toisen puolen purjehesta, Uusi on toinen purjepuoli, Toinen silkkiä sinistä, Silkki Inkerin kutoma, Kauan neion kaiehtima." "Minun nuori veljyeni, Ota ohrilta orisi, I'ulta ikälihasi, Maatajalka maltahilta, Aja vasta Lalmantia!" "Terve nuori näätämiehein, Kuinka Inkeri elävi?"
Hänen aukea, karkeakauluksinen röijynsä oli sinistä verkaa, kalliisti tikattu ja varustettu hopeisilla hakasilla, joilla se voitiin panna kiinni, jos niin tahdottiin. Sen väljät hihat eivät ulottuneet kyynäspäätä alemmaksi ja olivat suustaan koristetut kultaripsuilla.
Ei leipää lehosta tullut, Perhe pellosta elännä, Silloin maitona mahala, Karjana metsän kapehet; Ei silloin sinistä nähty, Punasta puhetta ollut, Silloin suuret sulhasetkin Kulkivat kulon näköissä, Naitavatkin neitosetkin Varsin karvalla variksen.
Ei mikään maisema ole itsessään kaunis, kaunis on se vain sikäli, kuin siinä on karaktääriä, leimaa. Onhan niitä meillä metsiä, on järviä, on välistä aivan ikäväksi asti tuota synkän sinistä ja sitä ruskean harmaata, josta siellä täällä pilkoittaa joku vihreä tai kellahtava ruispelto.
Mutta kumpainenkaan heistä ei muistanut tämän kalliin lahjan antajaa, kumpaisellekin oli rukous ja kiitos tuntematon. Lapsi makasi kuin prinsessa uusimpain piirustusten mukaan tehdyllä erinomaisella vuoteella, missä lakanat olivat hienointa liinaa, tyynyset pitsitettyjä ja ohut peite sinistä silkkiä. Mikään ei ollut liiaksi tälle pienoiselle.
Raajarikko makasi seljällään, hampaat kiini purtuna, suu vaahtoa täynnä, kasvot raivosta vääristyneinä. Kädet olivat kiini kouristetut; vasemmassaan piti hän sinistä pumpuli-tilkkua: se oli siekale Leilan hameesta; oikeassaan toista tulipunaista tilkkua, luultavasti reväisty naisten ryöstäjäin vaatteista.
Päivän Sana
Muut Etsivät