Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. marraskuuta 2025
Mutta kun rupesin vastustamaan sitä tapaa, jolla hän, etenki saarnansa lopussa, kehoitti ihmisparkoja luettelemaan hänelle syntejään ja ottamaan niistä häneltä synnin päästön, niin silloin syntyi meillä riita. Hän tuomitsi minua, ei sanonut minun saaneen Pyhää Henkeä, eikä siis ymmärtävän Jumalan valtakunnan asioissa mitään. Huomautin, että hän itseki oli tunnustanut Jesuksen sydämessäni olevan.
Tämä oli seuraus hänen saarnoistansa. Hän lähensi kirjettä kynttilän liekkiin. »Tämä ei saa Eevin nähtäväksi tulla. Säästyköön häneltä ainakin se suru.» Kun kirje oli poroksi palanut, jatkoi Heikki saarnansa kirjoittamista. Kynä kulki kuin itsestään. Sana toisensa jälkeen syntyi paperille, lause liittyi lauseeseen, ja pian oli saarna valmis.
"He sallivat hänen saarnansa", sanoi Katri, "vieläpä kehoittelivatkin häntä siihen, niin kauan kun hän vaan moitti maallikkoin pahaa elämää, aatelisherrain eripuraisuutta sekä sortoa köyhiä vastaan; ja he iloitsivat siitä kun suuret kansanjoukot, mennen muitten luostarein ohitse, karttuivat Karthausilaisten kirkkoon.
Jo yksistään se seikka, että ylhäissukuinen nuorukainen usein kävi tervehtimässä köyhää vaimoa, jolla oli kaunis tytär, olisi pannut kaikki kielittelijät ja panettelijat liikkeelle; mutta kun sen lisäksi tuli, että samainen vaimo parka oli niin halveksittu olento, että siitä saakka kun pastori Svenonius ennen mainitun saarnansa piti, kukaan taikauskoisesta kansasta ei uskaltanut lähestyä hänen asuntoaan, vaan teki ennemmin pitkän kierron niin oivalsi Aadolf varsin hyvin, ettei panettelijat, joiden pahennusta hän pelkäsi, tyytyisi ainoastaan hänen ja hänen molempien turvattiensa mustaamiseen, vaan että he vielä julkeaisivat ruveta arvailemaan pahentavia ja julkiriettaita asioita.
Nämä olivat hänen saarnansa alkusanat. Näihin sanoihin hän sitoi koko saarnansa ja elävien vertauskuvien kautta toi esiin miten paha on voitettava. Miten onneton on se ihminen, jolta puuttuu rakkautta, ainoata pahan voittamisasetta.
Mutta silloin tuli hänen sielunsa silmäin eteen tuo entinen nuori ylioppilas, täynnä elämän toivoa, täynnä uskallusta ja täynnä lapsellista uskoa; hän muisti nyt niin selvään tuon nuorukaisen saarnan sydänsanat ja samassa oli hänellä koko saarnansa juoksu suunnitettu.
Totuus ja rakkaus tekivät hänen saarnansa ydinsäikeen. Päivä on tullut, alkoi saarnan ensimäinen osa. Eläkäät rakkaudessa! alkoi sen toinen osa. Vaeltakaat rehellisesti! olivat päätössanat. Näistä seitsemästä sanasta kasvoi saarna, jolla apulainen ensikerran avasi sydämensä seurakunnan edessä. Kaikkien mielet näyttivät pysyneen vireillä. Lieneekö itketty ei ainakaan kuultu tyrskettä.
Hänen saarnansa juhannuksena oli minusta kaikkein ahtainta, typerintä, ahdasmielisintä. Nyt kun olen oppinut tuntemaan hänet ja nähnyt, minkä totuuden hän omistaa, on hän minusta ei ainoastaan papin esikuva, vaan myöskin ihmisen. Hän on kyllä peloton, itsetietoinen ja ankara eikä haikaile julistaa totuutta kärsimystenkin uhalla, mutta samalla hän on hyvä, lempeä ja jalo mies.
Ahdistus oli paennut, ja lujalla, sydämmeen käyvällä äänellä hän alotti saarnansa: Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto. Ja sanankuulijat muistivat hekin silloin entisen nuoren ylioppilaan tuossa saarnastuolissa, ja ihanat muistot heräsivät samalla jokaisessa. Jok'ainoa kirkkoherran sana oli ennestään tuttua ja kumminkin niin uutta ja suloista
Hän oli valmistanut saarnansa, laskenut sen syrjään ja istui nyt syventyneenä laskuihinsa. Silloin astui Eevi huoneeseen. »Onko sinulla aikaa puhella», kysyi hän istuutuen vähän matkan päähän kirjoituspöydästä, jonka ääressä Heikki istui. »On kyllä. Olen juuri tulojamme ja menojamme toisiinsa verrannut ja tahtoisin mielelläni puhua kanssasi sen johdosta.» »Minä taas aioin pyytää talousrahoja.»
Päivän Sana
Muut Etsivät