United States or Latvia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Meidän täytyi seisahtaa, sillä välin kuin kansa teki tilaa meille. Alusta minä luulin saarnaajan samaksi mieheksi, jonka olin kuullut Bristolin luona, mutta lähemmäksi tultuamme minä näin, etteivät ollenkaan olleet toinen toisensa muotoiset.
Näin komeita miehiä ja naisia, jotka eivät olleet koskaan tunteneet pelkoa toista ihmistä kohtaan eivätkä koskaan riippuvaisuutta jonkun toisen suosiosta, vaan olivat aina »seisoneet suorina, pää pystyssä, Jumalansa edessä», käyttääkseni kuulemani saarnaajan sanoja, jotka vieläkin kaikuivat korvissani.
Sanankuuliat olivat luulleet saarnaajan pelosta olleen vaalean saarnatuolissa; mutta kun hän oli «amen, amen« sanonut ja hän yhtä vaaleana, ehkä vielä vaaleampana kävi alas saarnatuolista, sanoivat he: «Hän on puhunut totta. Katso, kuinka totiset hänen kasvonsa ovat!« Mariasta tuntui kuin olisi Johannes vielä puhunut. Rippilapset kävivät Herran ehtoolliselle. Maria tuskin havaitsi tuota.
Useat rupesivat huutamaan, muutamat ainoastaan hiljaa, mutta muutamat täyttä kurkkua, ja yht'äkkiä koko kokous näytti purskahtavan itkemään, niin että tuskin taisi saarnaajan ääntä selittää. Useat kätkivät kasvonsa käsiinsä ja niiskuttivat täyttä suuta, toiset korottivat innostuksissa äänensä ja ylistivät Jumalaa.
Mutta nyt oli hän heittänyt maailman kuorman hartioiltaan; hän oli väsynyt, hän etsi lepoa sielulleen ja hänen edessään oli Kaarle XII:n Raamattu avattuna. Mitä hän luki siitä? Se oli Salomon Saarnaajan ensimmäinen luku: "Kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä ihmisellä on kaikesta vaivannäöstään, jolla hän itseään rasittaa täällä auringon alla?
"Todellakin suuri, Harry", sanoi enoni, "sanomakirjallisuus on valta, joka näyttää käyvän kauheaksi, valta, joka on paljon suurempi kuin saarnastuolin. Sanomakirjallisuus vaikuttaa meissä sanomattoman paljon sekä hyvää että pahaa. Se pääsee luoksemme koska tahansa ja kuuluu sinnekin, jonne saarnaajan ääni ei koskaan voi tunkeutua.
Mutta Jumalaa ei ole. Siis ei myöskään maailmanjärjestystä. Siis ei myöskään mitään päämaalia teidän kärsimyksillänne." Näin kuuluu tämän saarnaajan ääni. Hän, saarnaaja, on luonnonmekanismissa etsinyt Jumalaa, mutta ei ole löytänyt häntä. Hän olisi yhtä hyvin voinut etsiä häntä jossakin myllylaitoksessa tai lokomotiivissa.
Ja nyt hän istui Sakarin kanssa kamarissansa. Oli hän jo ennenkin antanut Sakarin ymmärtää, ettei hänellä mitään vastaan ole, mutta vasta nyt hän ajoi asiaa loppuun. Hän oli puhunut ensin Sanasta ja sitte siitä, kuinka saarnamies Tuppinen oli nainut erään lesken, selittäen ettei saarnaajan sovi olla yksinäisenä, sillä silloin alkavat pahat kielet puhua...
Nuoren saarnaajan äänessä oli surullinen sointu, mutta hänen rukouksensa olivat niin palavia ja sydämmellisiä, että ne tempasivat koko seurakunnan mukaansa, kuin olisivat kaikki olleet yhtenä sieluna ja sydämmenä. Kun Allén jumalanpalveluksen jälkeen tuli sakaristoon, odotti häntä täällä eilinen kyytimiehensä, tuo nuori, vakavakasvoinen talonpoika.
Varsin sen tähden hän istui siihen lähelle, että kuulisi tarkemmin harmoonion sävelet ja myöskin saarnaajan sanat. Yksinään hän siinä istui kauvan. Mutta ei se yksinäisyys ikävää tuottanut, tuntui se vaan kätkeytymiseltä erilleen muista. Kadulta kuului virkeää elämää.