Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lapsuuden ilo lähetti tässä säteessä viimeiset jäähyväisensä suurelle Kaarle-kuninkaalle. Sillä tänä päivänä laskeutui aurinko hänen lapsuutensa, hänen nuoruutensa ja koko hänen elämänsä rauhan taivaalta! Kungsörissä pidettiin suurenmoiset pidot.
Monta kertaa olin mukana kaljaasilla, kun sateessa, ukonilmassa ja viuhuvassa raju-myrskyssä synkkänä syysyönä tuolla meren ulapalla purettiin lastia salakuletuslaivasta ja haalattiin noita kalliita tavaroita maihin johonkin pääsemättömään paikkaan rannan terävien ukonkivikallioiden välissä.
Kuka maksoi siis heidän puolestansa tämän ylellisyyden, talouden, hevoset, vaunut, jopa hänen pukunsa ja yksityiset hyväntekeväisyyslahjoituksensa?... Nämä ajatukset nostivat häpeän punan hänen poskillensa ja tällaisena kiiruhti hän sateessa suoraan pihan yli intendenttirakennuksen rappusia kohti.
Eräs työmies, joka samassa tuli astuen, lupasi heti lähettää apua ja Petrea sekä assessori Munter, joka ei ollut ensinkään hauskalla tuulella, alkoivat kävelyään sateessa ja liassa. Mutta sen kestäessä tuli Petrea yhä iloisemmaksi ja onnellisemmaksi.
Ja vähän itserakkaasti jatkoi hän aatettansa: Eipä kukaan olisi sateessa juossut metsän läpi Klaran jäljestä, eikä Klara olisi käskenyt vierasta miestä, niin ihan käskenyt purjehtimaan kanssansa. "Neitonen ja nainen ihan sormenneniin asti", on Eugen Karlsen sanonut Klarasta; se oli pieni pisto sinulle, pikku Kamilla.
Välistä tapahtui, että vieraat keskenään riitelivät niin, että isäntäväen täytyi mennä heitä sovittamaan, ja toisinaan ei sekään riittänyt, vaan tarvittiin vielä poliisinkin apua. Sellainen oli se koti, jossa Joju yönsä lepäsi. Päivin hän enimmiten oli kadulla. Vettä sateli lakkaamatta, mutta Joju oli tottunut sateessa liikkumaan.
Mutta yleisesti kohteli hän meitä hyvin, eikä meillä ollut valituksen syytä, sillä, kuten sanoin, kuumassa ja kylmässä, päivä-paisteessa ja sateessa oli hän itse aina mukana, eikä huolinut ilmasta enempää, kuin joku armeijan vanhimmista sankareista. Me rakastimme häntä, ja oikein todella luulen, että, jos hän olisi käskenyt, olisimme me menneet sekä veteen että valkeaan hänen edestänsä.
Pidin häntä herkeämättä liikkeellä, kulkien hänen kanssaan helteessä ja sateessa, päivin ja öin, harhaillen metsissä, uutispelloilla ja kedoilla, jotta ruumiin väsymys karkottaisi häneltä sielun surut ja hänen ajatuksensa saisivat vaihtelua näillä oudoilla seuduilla ja tuntemattomilla teillä. Mutta rakastava sydän tapaa kaikkialla rakastettunsa piirteitä.
Olisin kernaammin maannut yksinäni sateessa kylmällä saarellani kuin tässä lämpimässä metsässä murhaajan vierellä. »Oletko vielä väsyksissä?» kysyi hän. »En», vastasin pitäen yhä päätäni sananjalkain seassa. »En ole nyt väsyksissä. Voinhan minä puhuakin. Sinun ja minun täytyy erota», lausuin. »Minä pidin sinusta paljon, Alan, mutta sinun tiesi eivät ole minun tieni: ne eivät ole Jumalan.
Miksi hän sateessa, pakkasessa kävi siellä säännöllisesti, se vaan mielessä että saisi tietää: mikä päätös oli tullut anomukseen, jonka hän oli tuonut? Eräänä päivänä se jalkapuoli tykkimies kirkkaasti loistavin silmin riensi alas ylisotaherran portailta. Hän milt'ei hypännyt; kainalosauvan ja puujalan täytyi väkisenkin oppia tanssimaan, niin suuressa riemussa hän oli.