Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. marraskuuta 2025
Se huojutteli ruumistaan ja kumarteli niin syvään, että kasvot lumeen koskivat, ja hoki kiihkeitä, pelonsekaisia sanoja, milloin haikeasti rukoillen, milloin ruikuttaen ja itkien.
Mutta kuka hengellistä luontoaan, hengellistä ruumistaan, jos niin sopii sanoa, arvossa pitää ja kunnioittaa, hän myös aina pitää sitä kauniina ja puhtaana, kokee kartuttaa sille yhä enemmän voimaa." Nuori mies nyt vasta huomasi oikeastaan puhuneensa ääneen vaan oman itsensä kanssa; ei hän kuitenkaan pelännyt loukanneensa vanhusta, sillä hän näki kuinka täydellisesti välinpitämätön tämä oli.
Vaatteita eivät alkuasukkaat käyttäneet, vaan koristelivat sen sijaan ruumistaan punasen ja valkean värisillä poikkijuovilla; mieluisimpana koristusneuvona pitivät he kuitenkin pientä sieramien väliseinän läpi pistettyä luupalasta. Alkuasukkaat eivät rakentaneet mitään pysyviä asunnoita, sillä he kuljeskelivat paimentolaisten tavoin paikasta toiseen.
Don Estevan, käsi Robert Tresillianin kädessä ja sydän kuohuvien tunteitten täyttämänä, ehkäpä toivonkin, lausui matalalla äänellä muutamia kiitollisuuden sanoja niille, jotka nyt luuli olevan pelastuneina ja eheinä ulkona aavikon yksinäisyydessä. Pedro Vicente, joka ojensi eteenpäin puolet ruumistaan rintavarustuksen ulkopuolelle, tahtoi ikäänkuin lukea halki utuisen usvan.
Hän tahtoi näyttää, että siellä, josta hän oli kotoisin, nimittäin alhaalta Dönöstä Helgelandissa, läheltä Ranea, löytyi sekä yhtä ihmeellisiä kertomuksia että oivallisia veneitä kuin meillä täällä pohjoisessa. Kertoja oli pieni sukkelakielinen mies, joka koko ajan kuin hän kertoi heilutteli ruumistaan ja muutti yhä paikkaa penkillä, jolla hän istui.
Vanha mummo, joka väsynyttä ruumistaan sängyn laidalla keinutellen oli puheen aikana enimmäkseen istunut äänetönnä, kertoi vihdoin seuraavan tapauksen, joka tämän illan johdosta muistui hänen mieleensä. Monta, monta vuotta sitten, jolloin isävainaja vielä oli nuori samoin kuin kertoja itsekin, oli heille useana talvena tullut kaksi pohjalaista metsästäjää, joista toisella oli vaimo mukanaan.
»Ja monta kertaa on illalla syöty viimeinen leipäkannikka, eikä ole ollut tietoa, mistä huomenna saadaan, vaan saatu on aina.» »Niinhän se on, että usein syö köyhä viimeisensä, vaan elää kuitenkin.» »Elää, kun panee luottamuksensa häneen, jolta kaikki hyvyys tulee.» »Joo», myönsi emäntä nyökyttäen ruumistaan. »Hänen armollaan minä nämä leskivuoteni olen elänyt, en suinkaan omin voimin.
Elsa halusi lukea tämän luvun Nikkilällekin, joka nykyään usein oli luettanut hänellä Testamenttia. »Nyt minä Nikkilä luen teille kaunista.» »No lueppas», sanoi Nikkilä hyvillään, ja emäntä varsinkin oli hyvillään toimittautuen ihan Elsan viereen istumaan ja alkoi nyökytellä ruumistaan, ennen kuin Elsa ehti lukemistaan alkaa. Elsa alkoi lukea innolla, vaan luku heti tuntui vastenmieliseltä.
Ja tästä oli hän hymyillyt, ojentanut vakavaa ruumistaan ja mieluisasti tehnyt vaalinsa. Hän oli sangen tyhmä näissä asioissa; eikä Reine Allix, vaikka muuten selväpäinen ja älykäs, näissä asioissa ollut häntä paljoa viisaampi. "Katso", sanoi hän usein pojalle, "piennä ollessani oli linnassa valkoinen lippu. No hyvä, he repivät sen alas ja panivat punaisen sen sijaan.
Silloin alkoi toisia hiiriä, kymmenittäin, sadottain, tuhansittain, ilmestyä joka haaralta. Ne kapusivat ylös sängyn pylväitä myöten, pujahtelivat sen verhoihin ja peittivät vuoteen täpötäyteen. Pian tunkeutuivat ne peitteenkin alle, ja Jeanne tunsi niiden hiipivän hänen ihoaan pitkin, kutittavan hänen sääriään, juoksentelevan hänen ruumistaan myöten edestakaisin.
Päivän Sana
Muut Etsivät