Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Rothsay par'-aikaa istui sotamarskin seurassa päivällisen jälkeen. Hän oli nurea ja ääneti, ja kreivi juuri kysyi, pitikö pöytää korjata, kun tuotu kirje äkkiä muutti prinssin koko näön. "Kuinka itse tahdotte", vastasi prinssi kreiville. "Minä menen tuohon huvimajaan puutarhassa tietysti jos minun herrani, sotamarski, sen sallii minä aion siellä ottaa vastaan entisen tallimestarini".
"No, kirjoitettakoon sitten semmoinen valtuuskirja asianmukaisella huolella meidän veljemme, Albanyn herttuan nimelle, ja lisättäköön tutkijakuntaan muitakin jäseniä, semmoisia, jotka sopiviksi havaitaan", päätti kuningas. "Ja nyt me voimme lopettaa tämän neuvoittelumme Rothsay, tule sinä kanssani ja taluta minua minulla olisi sinulle jotakin kahdenkesken puhuttavaa".
"Jos nämät rievut päästettäisiin auki ja otettaisiin pois, niin te, armollinen herra, näkisitte, että verinen tynkkä on kaikki, mitä on jäänyt tähteeksi kädestä, joka aina oli valmis tempaisemaan miekkaa tupesta, niin pian kun te puolellakin sanalla käskitte". Rothsay astui askelen taaksepäin kauhistuksella. "Se", sanoi hän, "pitää kostaa!"
"No, veikkonen, nyt oletkin oikein hidas ymmärtämään", sanoi kuningas, "sillä ethän toki vaan liene kateellinen. Etkö muista, että Rothsay kaikkein ensiksi keksi tuon neuvon Vuoriston rauhoittamiseksi, jonka sinä, kokenut mies, tosin laitoit soveliaampaan muotoon, ja johon sitten kaikki suostuivat.
Koska näin molemmat kuninkaalliset veljekset ja prinssi olivat jääneet kahden kesken, näytti kuningas olevan kovasti hämillä ja tuskassa; Albanyn herttua oli mietteisinsä vaipunut ja synkällä mielellä; Rothsay, vaikka hänellä sydämessään oli pelkoa, koki peitellä sitä tavallisella kevytmielisyydellänsä. Hetkisen aikaa olivat kaikki vaiti. Vihdoin Albanyn herttua puhkesi sanoihin.
Vapisevalla äänellä vastasi Albanyn herttua: "Tapauksen eriseikkoja minä vaan vaillinaisesti tiedän varma on vaan se, että onneton veljenpoikani toissa yönä tavattiin kammarissaan kuolleena hän oli äkilliseen kohtaukseen kuollut niin minulle on kerrottu". "Voi Rothsay! Voi minun rakas Taavettini! Voi jospa Jumala olisi sallinut minun kuolla sinun edestäsi minun poikani minun poikani!"
"Jos kolmenkymmenen jalan pituinen välttänee", vastasi Ramorny. "Pyh! ei sanaakaan hänestä nyt enää", virkkoi Rothsay; "hänen ilkeä nimensäkin jo voi tehdä, että kelpo viini maistaa vereltä. Mutta mitä kuuluu Perth'istä, Ramorny? Kuinkas on hameväen ja lystiveikkoin laita?" "Sangen vähän kuuluu nyt lystiveikoista, armollinen herra", vastasi ritari.
Ja uskotte te vai, että Rothsay, jos hänen sydämensä semmoiseen liittoon vaatisikin, saisi tahtonsa täytetyksi, saattamatta vaaran alttiiksi sekä perintö-oikeuttaan että henkeänsä; sillä Douglas'in ja March'in kreivit kumpikin hyökkäisivät hänen päälleen, kostaaksensa tekoa, jota eivät voisi katsoa muuksi kuin loukkaukseksi ja häväistykseksi molemmille suvuille?
Mutta enpä kuitenkaan tosiaan kummeksukaan hänen hämmästystänsä, koska prinssi par'-aikaa on kunnioittanut tuon kauniin laulu- ja viulumestarin ylistäväisellä suukkosella." "Mitä!" huudahti kuningas, "laskeeko Taavetti Rothsay leikkiä laulutytön kanssa, vaimonsa isän silmien edessä? Menkää, hyvä isä abotti, ja käskekää prinssiä heti paikalla tänne mene, armas veljeni!
"Sinä olet voittanut, viisas neuvonantajani", sanoi Rothsay; "mutta, huomaa se, tää on oleva viimeinen hullutukseni". "Niin minäkin toivon", vastasi Ramorny; "sillä, kerran päästyänne vapaaksi, te voitte hyvin sopia isänne kuninkaan kanssa". "Minä tahdon kirjoittaa hänelle, Ramorny tuokaa kirjoitusneuvoni. Vaan ei, en saa ajatuksiani kokoon sanoiksi kirjoita sinä".
Päivän Sana
Muut Etsivät