Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Emäntä, nähtyään hänet, tahtoi lähettää häntä makaamaan; mutta Rosel rupesi torumaan, että Avojalka oli ilkeyttänsä vaan olevinaan sairas ja oli tehnyt tuon tepposen vaan senvuoksi, kun tiesi, että häntä nyt tarvitaan. Avojalka oli ääneti, ja kun hän oli ladossa panemassa apilaita korsuun, silloin kuului muudan raikas ääni: "Hyvää huomenta! Ahkeriapa ollaan jo näin varhain!" Se oli hänen äänensä.
Rosel oli varmaankin nähnyt Avojalan, mutt'ei ollut häntä huomaavinaan, ja Avojalka meni vielä kerran sille tielle, mitä vieras ratsastaja oli ajanut. Minnehän hän on mennyt? Sadottain on kyliä ja kaupunkeja tämänkin tien suunnassa, kuka voi sanoa, minne päin hän on kääntynyt?
Rosel vaati pikku rosmariniakin, mutta Avojalka sanoi tahtovansa ennen repiä sen rikki, ennenkuin antaa sitä pois, ja Rosel nauroi ja pilkkasi, sätti ja torui tuota typerää hanhien paimenta, joka on niin itsepäinen ja jota kumminkin armosta pidetään talossa. Avojalka ei vastannut mitään, vaan loi Roseliin semmoisen katseen, että toi laski silmänsä maahan.
Rosel sanoi ottaneensa ensimmäisen ja viimeisen kerran häntä mukaansa tanssijaisiin, hänen muka oli täytynyt hävetä melkein silmät ulos päästään, kun hänen oli joka paikassa kuuleminen: tuo se palvelee teillä. Jollei käly vaan pitäisi Avojalan puolta ja tekisi hänen mielikseen, niin paikalla Rosel ajaisi mokoman hanhien paimenen talosta ulos.
Avojalka sai tuon työlään taidetempun tehdyksi, mutta tuskin se oli valmis, niin repi Rosel sen vimmastuneena jälleen auki ja rajulta hän näytti, suortuvat silmillä siki-sokin, mutta sen ohella oli hän kaunis ja pulska ja mahtava, ja koko hänen käytöksensä sanoi: "vähempää kuin neljä hevosta ei siinä talossa saa olla, mihin tämä tyttö menee miniäksi!"
Rosel, uudistalokkaan vielä naimaton sisar, joka oli vuotta vanhempi Avojalkaa, lauloi aina ensimmäistä ääntä, ja selväähän oli, että Avojalan äänenkin piti häntä palveleman, niinkuin Rosel ylipäänsäkin, ollen ylpeä ja äreä luonnoltaan, aina piti ja kohteli Avojalkaa talon työjuhtana, ei kumminkaan niin paljon muiden ihmisten nähden kuin kotona.
Illallisen jälkeen ei Rosel kuitenkaan tainnut pidättää itseänsä Avojalalta kysymästä, josko tämä, kun hän on mennyt naimisiin, menisi kernaasti hänelle piiaksi; hän antaisi hänelle palkkaa kaksi sen vertaa kuin mitä hän nyt saa, eikä hänen olisi silloin tarvis mennä Rheinin yli tehtaasen.
Hän teki nyt tehtävänsä hiljaa, ja vähitellen heräsivät muut, ja tuskin oli Rosel saanut silmänsä auki, niin jo kutsui luoksensa Avojalan ja torui hänet pahanpäiväiseksi, sillä Rosel oli kadottanut kauniin kaulahuivin.
Avojalka pysyi isäntänsä rattaiden luona, joihin paraikaa valjastettiin. Silloin tuli Rosel ja sanoi veljelleen luvanneensa kylän pojille ja tytöille mennä yhdessä heidän kanssaan kotia, ja selväähän oli, ettei isäntä mennyt yksinään piian kanssa. Rattaat läksivät tiehensä.
Berniläisrattaita, yhden ja kahden vetämiä, tästä ja läheisistä kylistä, joista tie kulki täältä kautta, kiiti toistensa perästä melkein kuin kilvassa. Rosel nousi veljensä viereen etuistuimelle, ja Avojalka istui takana. Hän katsoi maahan koko ajan kuin kuljettiin kylän kautta: niin kovin oli hänen häpeä.
Päivän Sana
Muut Etsivät