Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. toukokuuta 2025
Mutta ei! ne pysyvät yhä vuoren sisällä. Yksi ainoa aukko ulkomaailmaan oli koko siinä järjestelmässä, jonka olimme tähän saakka paljastaneet. Tämäkin aukko oli viimeiset vuosituhannet ollut sen 11 metrin vahvuisen sorakerrostuman kätkössä, joka näillä seuduin peittää vuorta ja sen rinteitä yleensä. Työhön ryhtyessämme olin ensi aluksi määrännyt aukon paikan laajanpuoleisten mittausten avulla.
Ja toinen tuuma seurasi toista. Saatuaan pienen välimatkan koirien ja itsensä väliin teki hän nopean käänteen ja pyyhälti takaisin kukkulalle. Koirat haihtuivat mutkassa, oikaisivat pitkän matkaa alas korpeen ja vaikenivat. Pian sai heistä kuitenkin toinen jäljen päästä kiinni, molemmat hyökkäsivät takaisin kukkulalle ja helisten alkoi nyt haukku vieriskellä vuoren rinteitä pitkin.
Näiden välisissä laaksoissa kadut kuin jättiläiskäärmeet suikertelevat. Kallioiden kukkuloilla komeilevat kirkot ja luostarit, niiden rinteitä ihastuttavaiset puutarhat ja orange-metsät kaunistavat. Rio'a ei vielä voi sanoa kauniiksi kaupungiksi, vaikka siksi sitä yhä enemmän laitetaan.
Jätämme vielä esikaupunginkin jäljellemme ja olemme maaseudulla. Silloin, eräässä tien käänteessä, avartuu laakso, joki tekee polvekkeen ja sysää ulomma toisistaan vuoren rinteitä. Nostamme silmämme ja siinä on edessämme maailman kenties ihanin hautausmaa, kenties kaikista viehättävin vainajain lepopaikka, Genovan kaupungin kirkkomaa.
Ylpeä, suoraselkäinen kuusikin oli taistelussa olemassaolonsa puolesta saanut muuttua maata matelevaksi katajaksi ja armoa anovana ja nöyrtyneenä hiipiä rinteitä ylös. Meri ja sen yhä enemmän aukenevat ulapat oli saanut heidät vaikenemaan.
Mutta miesten silmät seurailivat järvien ranteita ja jokien varsia ja vaarojen rinteitä, ja kun pappi oli lopettanut ja lähdettiin liikkeelle, virkkoi heistä muuan: Jo on niittyjä, jo on kaskimaita! Ne ovat meidän! Ja minä en palaja ennenkuin olen kasken kaatanut.
Kiivetessä jyrkkiä rinteitä, kulkiessa kaitaisia vuoripolkuja, joiden kahden puolen pyörryttävät kuilut uhkaavat kuolemalla, täytyy tietää, mihin jalkansa asettaa, ei saa horjahtaa, ei kupeelleen katsahtaa, ei taakseen silmätä ... ainoa apu, mikä on tarjona heikkouden hetkinä, on jonkun kokeneen kuljettajan ojennettu käsi ja hänen varoittava tai kehoittava huutonsa.
Hän käveli hetken aikaa rinteitä pitkin, istuskeli siellä yksinään ja palasi tyytymättömänä pihaan. Elli oli täydessä hommassa lehmitarhalla, jossa emäntä lypsi ja hän ripsui. Tulkaa tänne! huusi hän. Missä te olette niin kauan viipynyt? Olen ollut vähän kävelemässä, vastasi Olavi kuivasti, seisoi vähän aikaa aidan takana ja meni sitten pihaan.
Höyryhepo on voittanut ja kulkee nyt hiljakseen ja lakkaamatta vihellellen vihreitä rinteitä alas kevään valtakuntaan, jossa taivas on korkea ja kirkkaansininen, jossa ilma tuoksuu magnolioista, ruusuista ja sitruunamelissoista, jossa viiniköynnös rakentelee jalavasta jalavaan komeita köynnöksiä, jossa yksin harmaa vuorikin kuninkaallisesti pukee vakaan otsansa valkopunaisilla ruusuilla, sinipunervalla cyklamilla ja tummalla, loistavalla muurivihreällä, jossa kauimpana, tuolla penikulmain päässä, Tshatyrdagin lumiverhoinen huippu peittyy häikäisevän valkoisiin kevätpilviin.
Heitä yhdisti, paitsi aatteensa, vuoristomatkan yhteinen tarkoitus, vuorille nousu samassa seurassa, saman oppaan johdolla. He olivat valloittaneet jo useita huippuja ja levänneet tässä pari päivää. Nyt oli heidän aikomuksensa lähteä entistä pitemmälle jäätikkö- ja huippuretkelle ja painaa, vuorten yli päästyään, niiden eteläisiä rinteitä ikuiseen kaupunkiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät