Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. marraskuuta 2025
Helmikuun 20 päivän aamulla k:lo 8 menimme rautatien pysäyspaikalta noutamaan turkkilaisten kivärejä, joita oli tuotu sinne rautateitse, arvattavasti jostain tappelukentältä ja pantiin täältä Tschorlussa erääsen varastohuoneesen. K:lo 1 j.pp saimme kiireen käsky lähteä marssimaan Konstantinopolia kohden. Muutamissa minuuteissa olimme valmiit lähtemään.
Tohtorin purkaessa vihaansa ja rajatonta katkeruuttaan tyhjille seinille, nukkui Liisa tyynesti kuin pieni tyttönsä tuon kunnon talonpojan vierasvaraisessa talossa. Seuraavana päivänä nousi hän aikaisin kärryihin, jotka veivät hänet rautatien asemalla. Mutta vasta seuraavan päivän illalla ennätti hän matkansa perille, pääkaupunkiin.
Hän melkein toivoi, ettei isä saisikaan työtä, sillä kovin heitä peloittaisi, kun hän aamusta iltaan olisi poissa ja heidän täytyisi olla yksin kamarissa, hämärän aikana, ehkä välistä pilkkoisen pimeässäkin. Mutta se toivo ei toteutunut. Seuraavalla viikolla jo isä meni rautatien tekoon, ja sitten eivät he nähneet häntä kuin päivällisen aikaan pikipäin ja illalla myöhään, vähää ennen maatapanoa.
Ne olivat vain vahvistaneet mustimpia, katkerimpia tunteita sydämessäni. Minä pysyin uskollisesti Mantovan rautatien palveluksessa; seitsemän kuukautta olin jo lakkaamatta ollut siinä työssä, kun se tapaus sattui, josta nyt aion kertoa. Oli maaliskuu. Ilma oli muutamia päiviä ollut paha, joka yö myrskyinen.
Sen jälestä marssimme joen ylitse kivistä siltaa myöten; tässä lähellä oli myös eräs, Adrianopolista tulevan rautatien varrella oleva pysäyspaikka, jonka ohitse marssittuamme alkoi juhlakulku kaupunkiin. Soittokuntamme pantiin marssimaan edellä ja käskettiin soittamaan erästä hyvin kaunista marssia; me heidän jälessään, kaikki täydellisessä järjestyksessä, osastokolonnissa.
Minä toivotin hänelle onnea hänen tyytyväiseen katsantoonsa ja hilpeään mieleensä ja näin nyt, että hänen nojatuolinsa liikkui pyörillä. "Eikö tämä ole näppärä kalu?" kysyi hän, seuraten katseeni suuntaa ja käsivarrellansa hivuttaen tuolin käsipieltä. "Se käy keveästi, kuin höyhen, ja pysyy radalla yhtä tarkasti, kuin rautatien vaunut.
Kansa, jota on akkunoissa ja kahden puolen katuja, heiluttelee nenäliinojaan ja mitä kullakin sattuu käsillä olemaan, sotureille jäähyväisiksi. Tultuamme rautatien torille oli sekin väkeä täpötäynnä. Venäläisiä soturia soittokuntineen oli myös saattoväen joukossa, hurraten ja soittaen hekin lähtemisemme kunniaksi.
Rautatien Siperiassa tulee sen vuoksi synnystään kiittää enemmän sota- kuin kauppa-näkökantaa. Tulimme Tjumeniin lauantai-iltana elokuun 1 p. Kun ei voitu toimittaa mitään sunnuntaina eikä maanantaina, joka jälkimäinen oli Marian päivä, ja sen johdosta yleiset laitokset olivat suljetut, niin täytyi meidän odottaa muutamia päiviä tässä kaupungissa.
Kyllä minä sen toki saatan rovastilta itseltäänkin kysyä ... olen minä sen puheilla siksi usein ollut. Kysynpä minä senkin, että tokko ne sen rautatien tuovat sinne meidän kirkollekin? Kyllä minä sen tiedän, etteivät tuo ... et tarvitse kysyäkään ... ei se niin vain tuotava ole. Ei sitä ihan varmaan tiedä ... sittenpähän sen varmaan tietää, kun kysyy ... kyllä sitä on hyvä kysyä.
Mutta tuli sitten se päivä, jona rautatien torilla piti valittaman maalle väliaikainen hallitus. Siihen aikaan olin jo kauvan ollut asemasta varmempi, kuin alussa, jolloinka kaikki vielä oli kaaostilassa, mutta huolestutti tämä puuha sittenkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät