Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Mérimée uskalsi näet 40:n kuolemattoman keskellä ja akatemian pyhien muurien sisäpuolella tutkittavana mestarina mainita Rabelais'n, jolta Nodier hänen mielestään oli oppinut "l'ingénieux mécanisme de son style". Käyttäen tilaisuutta hyväkseen antoi hän mitä kauneimman tunnustuksen tälle etevälle, vaikka ehkä liian vähän salonkimaiselle ja hiukan karkeakieliselle kirjailijalle.
Rabelais'n nimi on heille yhtä tuntematon kuin Pantagruel'in ja Panurge'n. Veli Jean des Entomenres, tuo kielensä ja luonteensa puolesta niin kansallinen perikuva, ei ole kuitenkaan päässyt rahvaan suosioon.
Nuoruudestaan asti oli hän ollut Rabelais'n kiitollisimpia oppilaita ja jos hän täältä erotessaan jotain mietti, niin oli se epäilemättä samantapaista kuin tämä hänen oppi-isänsä, jonka ennen kuolemaansa kerrotaan lausuneen: "je vais chercher un grand peut-être!"
Berry'ssä, jonka kansassa ei mitään muinais-tietoa ole säilynyt paitse tarun muodossa, on tutkijain kummastukseksi tavattu jonkimmoinen aivan samanlainen paikkakunnallinen taru kuin Gargontua joka, vaikka samaa sisältöä kuin Rabelais'n runo, kuitenkin on ihan yksityistä laatua.
Tämä puheparsi, jonka Rabelais'n aikalaisten innostus synnytti, oliko se ainoastaan ylenpalttisen ihastuksen osoitus, vaan eikö se samalla selvään ilmoittanut eroitusta loistavan runon ja hämärän tarun välillä. Ihmis-sudet, jotka Perrault uudestaan toi esiin, ovat tietysti samaa jättiläis-rotua, joilta keski-ajan ritarit yhdellä iskulla halkaisivat pään.
Hän luuli alusta harjus-loheksi, kumartui ja tarttui siihen hyppysin kiinni, nieli sen munkkineen päivineen kehuen munkkeja lihaviksi ja maukkaiksi, vaan sylki aluksen suustaan, valittaen, että kalalla muka oli liian kova ruoto. Ne jotka näitä kertovat, eivät suinkaan milloinkaan ole lukeneet Rabelais'n kirjaa eivätkä enemmän kuin heidän esi-isänsäkään ole tietäneet semmoista olevankaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät