Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Qventin ihmetteli nyt miten hän koskaan oli voinut olla huomaamatta neidon todellista säätyä. Olihan nytkin hänen pukunsa melkein yhtä yksinkertainen, nimittäin musta surupuku, ilman minkäänlaisia koristuksia. Päähineenä oli ainoastaan musta suruharsohuntu, joka oli kokonaan taaksepäin työnnetty, niin että kasvot olivat aivan peittämättä.
Kuljeksiessaan "kaupalla" ja paimenretkillänsä kesäaikoina, oli hän uuttera tekemään virsuja, tuohikoppia eli pallia, tuohitorvia ja pajupilliä. Pukunsa oli mitä resua milloinkin sattui, kesällä aina avopäin ja avojaloin, talvella joku takkiresu päässä ja virsut jalassa. Näöltään pulska, tukka melkeen sysimusta, vartaloltaan solakka ja pitkä, liikkeessänsä hyvin reipas.
Hän ymmärsi, että se merkitsi kuolemaa, sillä samalla hän oli »luopio». Vielä kerran taisteli hän heikon luontonsa kanssa, mutta heti kun hän oli saanut vanhan pukunsa ylleen, oli kuin hän olisi saanut entisen voimansakin takaisin. Hän sai jälleen rohkeutta kärsimyksen kautta sovittaa mitä hän kieltovalallaan oli rikkonut. Hän rupesi taas uskomaan ääniinsä.
Hänen pukunsa oli silmiinpistävän yksinkertainen ehkei juuri vaateaineksiltaan kuin siten, että siitä puuttuivat ne koristukset, joilla kaikensäätyiset pompeijilaiset itsensä somistivat, osaksi tavallisesta turhamaisuudesta, osaksi koska nuo koreudet yleensä oli tehty senmuotoisiksi, että ne mainiosti tehosivat noituutta ja »pahan silmän» vaikutusta vastaan.
Hänen musta pukunsa oli kuin valettu vartalon ympärille ja jotenkin keikailijan-omainen, vaikka kyllä yksinkertainen. Vaalea tukka oli sidottu yksinkertaiseen solmuun ylös niskaan, niin että hänen päänsä kaunis, kreikkalainen muoto näkyi selvästi. Kasvojenpiirteetkin olivat kauniit, kreikkalaiset, vaan muoto kalpea, väritön.
Päättäen siitä siroudesta ja suuresta puhtaudesta ja järjestyksestä, jota hänen pukunsa osoitti, oli vanhus varmaankin nähnyt parempiakin päiviä, joita vielä muisteli.
Toinen heistä oli nähtävästi kyytimies, mutta toinen arvattavasti oli olevinaan herra, vaikka hänen pukunsa, joka muuten oivallisesti soveltui hevosen ja rattaiden laatuun, oli sellainen, että se ääneensä todisti matkarahojen niukkuutta. Näyttipä siltäkin kuin olisi hän itsekin hävennyt asuansa, sillä hän istui peittäen päätänsä kuluneen päällysviitan yhtä kuluneella kuin lavealla kauluksella.
Samassa silmänräpäyksessä astui sisään pitkä mustiin puettu mies. Vaaleat kiharat ympäröivät jaloa, vähän vanhahkoa päätä, kasvojen lempeä, vakava ilme, sinisilmien hellä katse osoitti vielä paremmin kuin pukunsa kenen palvelija hän oli. Häntä seurasi nainen, joka kyllä ei ollut kaunis, mutta jonka kasvoista kuitenkin kuvastui sama sielun kauneus kuin miehenkin.
Kun hän suoritti näitä kohteliaisuuden toimia, olivat hänen kepeät liikkeensä, merkilliset kasvonsa ja arvokas ryhtinsä eriskummallisessa ristiriidassa hänen pukunsa karkeuden ja halpuuden kanssa. Montrosen muoto ja katsanto olivat sitä laatua, josta katsoja kohta ensi silmäyksellä havaitsee jotakin erinomaista, ne kun yhä enemmän miellyttävät, mitä kauemmin niitä katsellaan.
Niin, kyllä, hän se on!» Ja tunnustaa täytyy, että Petrea oli siksi liikutuksen vallassa, ja hänen kävelymatkan ponnistuksista epäjärjestykseen joutunut pukunsa saattoikin heitä luulemaan häntä vähäsen hulluksi; se ja kun he olettivat hänen toiseksi, voipi selittää sen vastahakoisuuden häntä auttamaan, joka kohtasi häntä ja joka on niin vieras Ruotsin kansanluonteelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät