Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. toukokuuta 2025
Filippos ylpeillen pojastaan lausui silloin: "Etsi, Aleksander itsellesi toinen kuningaskunta; Makedonia on sinulle liian pieni!" Palava kunnianhimo liikkui aikaisin Aleksanderin mielessä. Kuullessaan kerrottavan isänsä voittoja lausui hän pahoillaan: "Isäni toden totta ei jätä minulle enää mitään tekemistä."
Syksymmällä vain oli hän täynnä hätäilevää rauhattomuutta, hän puhua jupisi tähän aikaan paljon itseksensä ja puhutteli ihmisiäkin, varsinkin muukalaisia, joita kulki kylän kautta; sillä niiltä hän tiedusteli, ovatko jo muuraajat sieltä ja sieltä palanneet talvimajoilleen kotiin ja eivätkö he tietäisi jotakin hänen Johannes pojastaan.
Norine on vanhempi kuin minä, hän lienee pian kuudenkymmenen vuotias. Mutta hän on aina ollut kunnon tyttö, ja hänellä lienee iloa pojastaan. Molemmat sisaret tekevät vielä työtä, Cécile elää, vaikka hän näyttää niin hennolta, että hänen luulisi voivan puhaltamalla tappaa. Heillä on hyvin hauskaa noilla kahdella äidillä ja yhdellä pojalla, josta he ovat kasvattaneet kunnon miehen."
Vanhus iloitsi voimastansa ja kyvystänsä, iloitsi siitä tällä kertaa enemmän kuin koskaan ennen elämässään, sillä nythän olikin kysymys hänen pojastaan. Tuohon voiman kiihotukseen liittyi vielä jotakin, jota saatettaisiin katsoa vanhuuden heikkoudeksi: häntä hyvin miellytti myös voimansa näyttäminen.
Ensikerran eläissään tapasi Matti neidon, johon hän oitis sydämen pojastaan rakastui. Nyt tuli Matille toinen ikävän syy. Tytön kuva painui niin syvälle hänen sydämeensä, ett'ei hän olisi siitä millään tavalla voinut irti päästä, jos vielä joku ulkonainen pakkokin olisi sitä vaatinut.
Ei Iikka niin helposti leppynyt. Hän ei ollut tarkka kenestäkään eikä mistään muusta kuin pojastaan, ja nyt hän sanoi niin vakavasti, kuin suinkin osasi: »Surulla olet tullut maailmaan ja surua tuotat siinä vaeltaissasikin.» Antero ei käsittänyt äitinsä sanoja. Hän vastasi vakavasti: »Luja lujaa vaatii, ei hurskailla sanoilla eikä rukouksilla mihinkään päästä.»
Amrei oli kuin kulkusta kuristettu. Hänestä tuntui aina kuin olisi jo kuolema kynnyksellä, aaveen kaltaisena; tytön huulilla oli salaisuus, hän voisi kutsua sen esille ja katto putoaisi sisään ja kaikki saisi hautansa sen alla. Joskus oli Maranna puhelias toisellakin tavalla, vaikka kaikella oli sama perustus ja pohja, nimittäin muisto hänen pojastaan.
Samat sanat tulivat insinööri Sillmanninkin suuhun tapahtumaa katsellessa. Surkea oli insinöörin ja koko insinöörin perheen mielestä se tapahtuma, ne niin paljon pitivät Antista, aivan kuin omasta pojastaan.» Tottapa se kuolema oli ennen määrätty, kun isä Antin sinne lähtiessä näki semmoisen unen, sanoi Reeta Kustaava itkusta väristen. Minkälainen se uni sitten oli?
Genoveeva istuutui nyt luolan kivi-istuimelle, ja kreivi istuutui hänen viereensä nostaen pikku Mertsin polvelleen. Genoveeva kertoi, miten ihmeellisesti Jumala oli pitänyt huolta hänestä ja hänen pojastaan siitä hetkestä asti, jolloin uskollinen naarashirvi oli tullut heidän luolaansa, siihen saakka, jolloin tuo hyvä eläin kreivin hätyyttämänä pakeni sinne.
Hän teki nyt lyhyesti selkoa kaikesta tapahtuneesta, ja siitä kävi ilmi, että ero hänen oikeasta pojastaan kalvoi hänen mieltänsä, mutta tehty kuin tehty. He olivat ainiaaksi erotetut. Jonakuna lohdutuksena oli saada palvella Yrjö Maunua ja nähdä hänen varttuvan.
Päivän Sana
Muut Etsivät