United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä tapasimme me molemmat poikamme, jotka olivat joutuneet melkein aivan samanlaiseen ikävään pulaan. Niin, herra sotatuomari, niin on asian laita, ja minä valehtelisin, jos ei se olisi totta". "Niin, herra sotatuomari", puuttui nyt ukko Witt puheesen, "meidät kaikki on otettu kiinni sentähden että me emme tietäneet paremmin menetellä ja meidän avujemme tähden.
VALTANEN: No, no, lapseni... Nyt ei sydämelläni ole mitään muuta kuin vaan se paha, että poikamme Uuno aikoo lähteä. ROUVA VALTANEN: Uunoko lähteä?! Minäpäs kysyn. Kuules Uuno, oletko ajatellut, millä vanha isämme tästä lähin elättää itseänsä? UUNO: Enköhän minä jaksane häntä elättää, eihän tuo tarvitse muuta kuin lämmintä maitoa ja vesikorppuja.
Pohjoinen armeija painaa täältä ja saksalaisten tuli vastaa etelässä, Jumalan kiitos, punikkien ja ryssäin päivät ovat luetut... Kyllä ne meidän poikamme ovat rohkeita! En unohda hetkeä toisen ikäistäkään. Punikit venäläisineen olivat varustautuneet kansakoululle ja rautatieasemalle. Tykit jyskivät kahta puolta.
Nyt on kunnian-arvoisa Horace päässyt omaan pitäjään, josta lähtee neljä sataa ja viisikymmentä puntaa vuoteensa; molemmat poikamme saavat mitä parasta kasvatusta ja ovat etevät ahkeruudestaan ja kunnostaan koulussa; kolme tytöistä on sangen hyvissä naimisissa; kolme asuu vielä meillä, kolme hoitaa kunnian-arvoisan Horace'n taloutta Mrs. Crewler'in kuoleman jälkeen; ja kaikki ovat onnelliset".
"Minun täyttyy vielä lisätä muutamia sanoja mieheni ajatuksesta tässä asiassa. Koska hän tahtoo säästää lapselta kaiken vastaisen mieli-pahan tunteen, joka ehkä voisi syntyä, jos lapsemme havaitsisi oikean sukuperänsä, niin tulee se kantamaan mieheni nimen ja kasvatettavaksi siinä uskossa, että hän on oma poikamme.
Ranskalaisten ammunta käy yhä tiheämmäksi, yhä kauheammaksi, ja yht'äkkiä... Yht'äkkiä ne vaikenevat. Alhaalla laaksossa sytyttää vanha sankari Steinmetz porsliinipiippuansa ja sanoo tyytyväisellä äänellä: Soittakaa vaan heille! Nyt ovat meidän poikamme päällä päin! Hetken kuluttua liikkuu eräs noita ylpeitä kolmivärisiä lippuja, laskeutuu ja katoaa. He eivät leikittele! sanoo Steinmetz.
Oli jotakin aivan odottamatonta ja ihmeellistä nähdä, kuinka nämä kuusi upseeria kohtasivat toisensa rintamien välillä, puristivat toistensa käsiä ja valonheittäjän häikäisevässä valossa tarjosivat toisilleen tupakkaa. Aivan haltioissaan alkoivat meidän poikamme kiihkeästi taputtaa käsiään. Kun upseerimme palasivat, tuli meidän vuoromme.
Siellä tapasimme poikamme, jotka olivat joutuneet miltei samanlaiseen pulaan. Niin, herra, niin on asianlaita, ja minä valehtelisin, jos puhuisin enemmän.» »Herra sotatuomari», sanoi nyt Wittkin, »meidät kaikki on otettu kiinni sentähden, että emme osanneet paremmin menetellä ja meidän hyveittemme tähden. Sentähden me jouduimme putkaan, herra!»
Tämän huomattuansa tarttui vanha herra, niinkuin virressä veisataan, "kilpeen" ja rupesi keihäisille ryntääjiä vastaan. "Mutta te ette niin helposti ryöstä tytärtäni minulta, rouva orpanani!" "Me viemme hänet tosiaankin pois, taikka jätämme poikamme tänne herra orpanani luokse". "Hyvä, minä en pidä sillä väliä, minä otan molemmat. He tulevat minun pojikseni. Minä suostun".
Kun sinä sanoit: maalle, kuvailin minä heti, että olisin yksin maalla, sinä olisit poissa, tuuli vinkuisi ulkona. Minä en voi semmoista, minä suoraan en kestäisi. Minkä minä sille taidan! Olen kasvanut kaupungissa, aina ihmisten joukossa, aina seuraelämässä. Minua kauhistuttaa maaseudun yksinäisyys. Ja entäs se poikamme, josta puhuit, entä jos se raukka yhtäkkiä sairastuu tulirokkoon!