Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Tanskan vähälukuinen kansa ei nykyjään ole tullut kuuluksi voittajana sotatanterilla eikä ratkaisijana maailman suurissa tapauksissa, mutta sen sivistys ja kirjallisuus, sen työt tieteen ja taiteen alalla ovat antaneet sille arvollisen sijan Pohjoismaiden kansain joukossa.
Tiedättekö, että jos kuningas vielä kerran saisi tämän sormuksen eikä kadottaisi sitä valheen eikä väärän valan takia ainoastaan siten voi sen menettää silloin hänen onnensa kääntyisi, hän panisi Euroopan taas jalkainsa juureen ja pohjoismaiden kohtalo olisi vuosisadoiksi muutettu! Kaikki seisoivat äänettöminä.
Ja minä vakuutan, nojautuen parhaisiin sotasääntöihin, että tarpeeksi lukuisa peitsimiesjoukko, asetettuna siihen järjestykseen, minkä Pohjoismaiden Leijona, ijäti muistettava Kustaavus Adolfus on keksinyt, voittaisi makedonialaistenkin falangin, josta luin opiskellessani Mareschal-kollegiossa, vanhassa Bon-Accord'in kaupungissa. Ja vielä uskallan väittää...»
Hän syntyi Vaasassa 1830, oli ensin koulumiehenä, tuli 1863 yleisen historian professoriksi yliopistoon, jonka paikan sittemmin vaihtoi professorin virkaan Suomen ja Pohjoismaiden historiassa, kutsuttiin 1882 senaattiin ja oli monta vuotta kirkollistoimituskunnan päällikkönä, kunnes erosi senaatista 1899.
Siitä kehittyi auringon, tulen yleensä valkeuden palvelus. On huomattava, että myös jokaisen kansan pirun muodostumiseen kansan sivistystaso, olinpaikka, ilmasto, luonto ja aineelliset olot vaikuttivat. Kuumien maiden asukkaat lukevat pirun ansioksi maanjäristykset, tulivuoren purkaukset j. n. e., kun taas kylmien pohjoismaiden asukkaat arvelivat pakkasta, lumituiskuja j. n. e., pirun töiksi.
Eikö jo pohjoismaiden Odin lukemattomia vuosisatoja sitten, historian aamusarastuksessa, opettanut meille, vaikka hän oli vain "pakanaraukka," ettei pelkurilla ole eikä voi olla hyvää kohtaloa, ei mitään turvasatamaa missään, paitse alhaalla Helassa, synkän yön valtakunnassa! Pelkurit ja hylkiöt ne himoitsevat huvia ja nautintoa, mutta kammovat surua ja tuskaa.
Nyt se oli tullut, peruuttamattomasti tullut, se päivä, joka oli ratkaiseva pohjoismaiden ja ehkäpä Euroopankin kohtalon. Leijonan ja kaksipäisen kotkan oli nyt taisteltava viimeinen sankaritaistelunsa. Nyt oli tulossa kaksintaistelu elämästä ja kuolemasta kahden miehen välillä, joita suurempia ei ole pohjoismaissa syntynyt.
Sen talon ympärillä, jossa valtakuntain rajoista ja pohjoismaiden asemasta tähän aikaan päätettiin, seisoi useana kesäpäivänä varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan levottomasti odottava väkijoukko, joka suurten herrain ja näiden seuralaisten ilmeistä koki arvata, oliko kysymyksessä rauha vai sota.
Hän oli oikea urho Kaarle XII:n tapaan, kyvykäs ja tarmokas, ja kun hänellä oli linnassa 4,000 urhoollista miestä ja hyvät varastot, ei kukaan epäillyt hänen voivan vastustaa vihollista ainakin niin kauan, kunnes Lybecker ehtisi apuun. Koko Suomen, koko Ruotsin, kaikkien pohjoismaiden silmät olivat nyt Viipuriin ja Lybeckeriin luodut.
Päivän Sana
Muut Etsivät