United States or Dominican Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, siellä istui Aino pianon ääressä ja lauloi juuri kuin hänelle: "Ma ikkunassain näen sun, Oi armas ystäväni mun, Ja varjos mulle tuttu on, Vaan sisään pääst' on mahdoton." Ylioppilas hypähti alas penkiltä. "Näkiköhän hän nyt todellakin minut?" sanoi hän itsekseen, "hm enpä minä suinkaan olekaan hänen 'armas ystävänsä', mutta sisään täytyy minun päästä!"
"Etkö sinä myöskin ehkä opetuttaisi orjille pianon soittoa ja samettimaalausta? Kyllä minä tiedän, mistä kaikki nuo ajatukset tulevat. Sanopas, missä sinä olet ollut koko päivän." "Minä olin Tuomon luona ja kuulin hänen laulavan." "Mitä, kuulitko hänen laulavan? kysyi rouva Clare, kuin ei olisi ymmärtänyt lapsen vastausta. "Kyllä hän lauloi.
»Sinua!» Pietari sanoi, mutta meni kuitenkin pianon ääreen ja lauloi kauniilla, kaikuvalla äänellä vaikka vähän kiihtyneenä ja ujosti noita vienoja, idyllimäisiä lauluja »meidän lapsuutemme vihannoista laaksoista», »paimenen soitosta», »keijukaisten tanssista ja koskien kohinasta,» vaatimattomia lauluja, täynnä haaveilua, kaihoa ja surumielisyyttä.
Se kuuluu melkein näin", lisäsi Kalle, samassa istahtaen pianon ääreen, mutta jo ensi rumputuksella sai hän diskantista kaksi kieltä katkeamaan. "Saanko vähän puhutella herraa?" sanoi vihdoin paroni, keskeyttäen tuota vaarallista mallisoittajaa. "Tehkää hyvin ja seuratkaa minua työhuoneeseeni."
Sanottuaan sen, otti hän luontevasti Gabrielleä kädestä ja veti hänet, kaikesta vastarinnasta huolimatta, pianon luo. Gabrielle oli niin ujo ja pelkäsi niin, että sydän sykki ja hän tuskin saattoi saada ääntäkään kurkustaan.
Ruhtinatar istui pianon ääressä soitellen hiljaa muutamia »illyrialaisia kaikuja», joita kuningatar ei koskaan erityisesti halunnut kuulla; pienimmänkin suosionosoituksen johdosta oli ruhtinatar valmis muuttamaan soittonsa sotalauluiksi ja suorittamaan ne kaikella taidollansa.
Kun tultiin eräänä aamuna katsomaan, hän oli kuollut. Siitä koitui synkkä aika talolle. Myöskin talon rouva kääntyi vuoteeseen, josta hän ei noussut enää. Hänen vanhin tyttärensä hoiteli häntä. Toinen tytär tuli surusta mielipuoleksi, istui vain päivät pitkät pianon ääressä ja soitteli pitkillä, valkeilla sormillaan vanhoja, yksinkertaisia, lapsena oppimiaan kansansäveliä.
Kun Hanna oli lopettanut kiittivät häntä molemmat vieraat; Sassa herra sanoi hänen soittavan erinomaisen hyvin, olisi vaan halunnut kuulla vähän enemmän. Hanna ei osannut muuta, ja sitten hänellä oli niin paljon lukemista. Vaan isä ei antanut hänen mennä; soittakoon vielä, täytyi hänen toki osata kun monta vuotta oli ottanut tuntia. Ja uudelleen täytyi Hannan istua pianon eteen.
Kun ovi oli sulkeutunut heidän jälkeensä ja Hanna vääntänyt avaimen ympäri, jäi hän miettimään. Ensi kerran Woldemar heillä kävi, miltä lienee hänestä näyttänyt? Pianon päällä oli ollut pölyä; Hannaa se kauheasti harmitti. Poikien siellä ollessa hän siitä niin kiusaantui, ettei sanoa voi. Mutta ehkeivät he huomanneet, kun istuivat syrjin.
Samana päivänä, suoraan Maslennikofilta, ajoi Nehljudof vankilaan ja sinne tultuansa meni hänelle jo tuttuun tirehtöörin kortteeriin. Taaskin kuului samat pianon äänet kuin ensi kerrallakin, mutta nyt soitettiin rapsodian asemesta Clementin harjoitelmia, myöskin tavattoman voimakkaasti, selvästi ja nopeasti.