Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Aulus vakuutti omasta puolestaan, että Petronius oli hänelle rakas vieras, mutta mitä kiitollisuuteen tulee, niin hän oli kiitollisuuden velassa Petroniukselle, vaikkei Petronius tietänyt ehkä mistä syystä. Petronius ei todellakaan sitä tietänyt. Hän loi ruskeat silmänsä ylöspäin ja koetti miettiä, oliko hän tehnyt jotakin pientä palvelusta Aulukselle tai jollekin toiselle.
»Vinitius Petroniukselle: Tiedämme täälläkin, rakkaani, mitä Roomassa tapahtuu, ja mitä emme tiedä, sen kertovat meille sinun kirjeesi. Kun heität kiven veteen, leviävät aallot yhä etemmä ja etemmä. Sellainen pahuuden ja ilkeyden aalto on Palatinukselta virrannut aina tänne asti.
Likenevä hirveä todellisuus sai hänen sydämensä vapisemaan pelosta ja tuskasta. Seuraava yö oli ehkä viimeinen, jonka hän saisi viettää Lygian luona, hän sanoi siis Petroniukselle hyvästi ja läksi kiireesti »kuoppien» johtajan luo pyytämään tesseraansa. Mutta siellä nousi hänen tiensä pystyyn, sillä johtaja ei tahtonut antaa hänelle mitään merkkiä. "Suo anteeksi, herra," virkkoi hän.
Vinitius rupesi nyt purkamaan hänelle tunteitaan, ja niissä oli tuskaa enemmän kuin vihaa. Mielenliikutus teki hänen puheensa aivan katkonaiseksi. Hän kertoi Petroniukselle, mitä oli kuullut Actelta, mikä hirveä vaara Lygiaa uhkasi, ja selitti, että jos lähetit hänet löytäisivät hän tarkimmalla tavalla oli kätkettävä Poppaean vihalta.
Mutta siitä hän iloitsi, että tämä hienostunut herra ja kirjailija, joka varmaan oli pitänyt hänen taloaan barbarisena, nyt siellä sai vastaukseksi Homeron säkeen alkukielellä. "Meillä on täällä kreikkalainen opettaja," selitti hän Petroniukselle, "joka opettaa poikaamme, ja tyttö kuuntelee hänkin opetusta.
Hän kirjoitti muutamia sanoja pienelle vahataululle ja ojensi sen Petroniukselle, joka paikalla lupasi toimittaa sen Vinitiuksen talolle. Sitten he läksivät sisempään pilaripihaan, istuutuivat marmoripenkille ja rupesivat juttelemaan. Kultatukkainen Eunike ja Iras työnsivät heidän jalkojensa alle pronssiset jakkarat ja nostivat penkin eteen pienen pöydän.
"Jalosukuinen herra," vastasi Chilon Chilonides, "viisain vainajista, Ulysses, lähettää minun kauttani viisaimmalle elävistä, Petroniukselle, pyynnön, että hän uudella viitalla peittäisi risani." "Kautta Hecate Triformiksen!" huudahti Petronius, "vastauksesi ansaitsee uuden viitan." Siinä heidän keskustelunsa katkesi, sillä Vinitius virkkoi äkkiä: "Tiedätkö tarkkaan, mistä on kysymys?"
Päivän Sana
Muut Etsivät