United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jörgen on hyvin voipa, rikas tehtaan johtaja Savannah'issa. Hän on kirjoittanut kaksi kirjettä, joissa pyytää vanhinta sisartaan sinne; mutta Inger-Johannahan ei enää onneansa hae", vastasi Thinka jonkinlaisella äänenpainolla. Tuli hetkeksi hiljaisuutta... Grip asetti voileipälautasen, jonka palvelia oli tuonut, vapisevalla kädellä neulomapöydälle. Vieressä olevan ryypyn hän tyhjensi.
Ei sittemmin oo kuitenkaan Tuo kannel soinut milloinkaan. Kun kuuluu ääni kanteleen, Niin yhtyy Suomen kansa, Mi sortuneena hajalleen On surrut onneansa. Ei sittemmin oo kuitenkaan Tuo kannel soinut milloinkaan. Tuo soiton ääni tenhoinen On ääni Jumalitten: Se kutsuu veljet veljien Sylihin surevitten. Ei sittemmin oo kuitenkaan Tuo kannel soinut milloinkaan.
Olisihan ollut mukava päästä häissä puhemiehen paikalle, kun Jussi oli hänen paras ystävänsä jo pojasta pitäen, ja muutenkin oli Hyväriselle asiaa, joten olisivat talossa riemastuneet. He olivat nyt kauvan vaiti. Jussi Vatanen vain odotti, että Antti houkuttelisi hänet. Jo lähestyi tiehaarakin ja hän pelkäsi, että Antti ei älyäisi. Mutta Antti koetti vielä onneansa.
Hänen entiset itsekkäät ajatuksensa, jotka vain tarkoittivat hänen omaa onneansa ja rakkauttaan, olivat nyt kuin tyhjät varjot, verrattavina pirteän metsän kuolleisiin puihin, ja selvää oli hänelle nyt vain se, että se paha, jonka hän oli tehnyt, vaati sovitusta Jumalan kanssa.
Sinä kadehdit heidän onneansa eli naurat sille, vaan sinä teet väärin; sillä jos katselisit heitä päivän läpitse heidän raskaissa töissänsä auringon kuumuudessa, ja tietäisit kuinka väsyneinä he ehtoolla panevat maata kovalle olki- ja pahna-sialleen, niin et suinkaan ylpeästi naurahtelisi heidän kehnoille huvituksilleen, et suinkaan saattaisi heidän jo kyllä katkeria päiviänsä vielä katkerammiksi.
Täytyy kuitenkin onneansa koettaa." "Ketä sinä ajattelet, poika, tahdotko sen minullekin sanoa?" "Sinulta, äiti, ei ole minulla mitään salattavana. Metsänvartijan Leenaa olen ajatellut." "Metsänvartijan Leenaa! Poika, se tyttö on kullan arvoinen, mutta hänen isänsä oli miesvainajani verivihollinen ja pieksetti häntä kaksi kertaa aivan syyttömästi.
Sinun on helppo arvata, Copperfield, kuinka hauskalta minusta tuntui, kun näin, että asia sen kautta suoritettiin ja Mrs. Micawber jälleen tointui". "Hm!" sanoin minä. "Ei niin, että hänen onneansa kesti kauan", jatkoi Traddles, "sillä, paha kyllä, kävivät viikon perästä uudestaan ryöstämässä. Se kukisti koko laitoksen.
Näin miehuullisesti alkoi Qventin nyt kantaa kovaa onneansa, ja tässä mielentilassa hän vastasi rohkeammin Crévecoeur'in kreivin pilapuheisiin, hän kun välistä laski leikkiä hänen muka akkamaisuudestaan sekä kykenemättömyydestään vaivoja kestämään.
Oi Leonore! se on siis tehty; raskas askel on otettu, olen erossa kodistani, omaisistani, en saa pitkään aikaan nähdä teidän lempeitä kasvojanne, en kuulla lohduttavaa ääntäsi ja sen tähden etten ansaitse sitä, sen tähden, että olen häirinnyt kotini rauhan; niin Leonore, turhaan sinä tahdot puolustaa minua ja sovittaa minua itseni kanssa; minä tiedän olevani rikoksellinen siksi, että olen toivonut, tahtonut ainakin silmänräpäykseksi oi! tahtoisin nyt niinkuin eronhetkenä suudella Louisen hameenhelmoja ja rukoilla «anna anteeksi, anna anteeksi!» Olen tuominnut itseni, olen julistanut itseni pannaan, pakenen ... pakenen, jotta en enää häiritsisi heidän onneansa.
Mutta sittekin, kaikkien niiden ihmisten joukossa, joiden näemme noilla kedoilla niin ahkerasti työskentelevän; niiden joukossa, jotka Intiasta onneansa etsivät, tai jotka kotonansa Europassa huoletta nauttivat työnsä hedelmiä; kaikkien näiden joukossa ei ole ainoatakaan, joka ei jonakin päivänä voisi kadottaa kalleimpansa: arvonsa, rikkautensa, vaimonsa, lapsensa ja ystävänsä.