Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Vaan jos olisikin ja vaikka se olisi ollutkin se kello ja vaikka olisi taloon tullutkin minkäpähän olisi mahtanut! Olisi siinä kovalle otettu, ennenkuin sen matkaan moinen poika, joka ei turhista säiky. Eikä se tuomiokello enää toista kertaa soinutkaan Jussin kohdalla. Sillä se soipi vain kerran kunkin ihmisen elämässä.
Mutta jos aikaa olisi ollutkin, tuskinpa meistä kukaan olisi siihen edes pystynyt, sillä kukapa meistä tunsi edes poliisilaitoksen rakennusta, jossa me levittelimme itseämme sen mukaan kuin asiain paljous kasvoi, ja vallotimme huoneen huoneen perästä aivankuin uutisasukas, joka anastaa maita kuokkansa alle.
Ei se milloinkaan toista ota. »Jolle olit ainoa?» sanoi niinpä niin. Jätin sen, jolle olin ainoa, ja heitime sille, jolle en ole mitään. Joka hoiti ja huolehti minua kuin isä lastaan. Joka oli kuin isä orvolle. Isä? jysähti hänen mieleensä. Isäpä todellakin. Enemmänhän se on ollutkin minulle niinkuin isä. Ja melkein jo tyytynytkin olemaan kuin isä. Eihän se vanha mies enää.
Hanna oli jo sammuttanut tulen. Mutta kun hän ei saanut unta, sytytti hän lampun ja mietti. Hänen mieleensä muistui Niilo Iisakki, ainoa rakas veli, josta isä piti niin paljon. Hyvä poika hän oli ollutkin, vankka ja rohkea. Hän oli äiti-vainajan näköinen ja lempeäluontoinen, ystävällinen kaikille... Eipä ollut kumma, että isä murehti Niilo Iisakista, josta piti tulla tämän talon isäntä...
Kun lauluyhteytemme siellä veisasi omia virsiämme, joita itsekin olen ollut laulamassa, ja kun minä siinä seisoin, ääneti kuin kuollut, niin minusta oli kuin olisin ollutkin kuollut ja kuin kumppanini olisivat laulaneet haudallani enkä itse saanut lauletuksi "
Hän oli kovin vaalea tohtorin puoleen kallistuessaan, ja minusta näytti, kuin hänen sormensa olisivat vapisseet, kun hän osoitti kortteja, mutta tohtori oli aivan onnellinen hänen vaarinpidostaan eikä huomannut tätä, vaikka niin olisi ollutkin. Illallista syödessämme olimme tuskin niin iloiset.
Ei ollut loppunut vaikka kuin paljon olisi jakanut leipää, lihaa, herneitä, kaloja ja kaikkia mitä siinä kelkassa oli, ja siinä oli ollutkin kaikkea mitä kukin oli halunnut. Lihapalanenkaan ei ollut pienennyt, vaikka kuin paljon olisi leikannut, ja leipiä kun oli se tyttö antanut, niin heti oli ilmestynyt sijaan toisia.
Päättäen hänen surullisesta äänestään ja murheellisesta lempeydestä, joka tummensi hänen ystävällistä ja vakaista katsettaan, milloin tämä sattui hänen sisareensa, eivät hänen ajatuksensa olleet onnellista eikä toivoisaa laatua. Mutta hän ei niitä ilmoittanut; hän ei tunkenut salaista murhettaan, mikä se sitten lienee ollutkin, kenellekään seurakumppaneistaan.
Ja kuinka tämä kaikki päättyisi? Kannattiko elää enää todellakaan vai eikö ollutkin parempi tehdä jo kerralla loppu kaikesta ja siirtyä johonkin toiseen olotilaan, jos sellaista ylimalkaan oli olemassa? Moiset ajatukset askarruttelivat hänen sieluaan.
"Lienen kaltoin kasvatellut lajiani, lapsiani, ollutkin emona outo, vieras äänelle vereni, tyly liian tyttärille, pahantuuli poijilleni, kaunoisilleni katala, kunnoton koko suvulle. "Vaan oli kotikin köyhä, missä lasta laulatella, karu kasvatus emonkin turvatonta tuuitella, kolkkoa koko elämä sydänlämmön läikähellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät