United States or Réunion ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta ennenkuin tiesin Minna Canthia olevankaan, oli se syöpynyt mieleeni. Sen nurkassa oli ennen vanhaan s.o. parikymmentä vuotta sitten punainen postilaatikko, johon pistin ensimmäisen silloiselle »Suomen Kuvalehdelle» osoitetun käsikirjoitukseni. Se oli jokin rakkauden runo, joka kyllä tuli perille, mutta jota ei koskaan painettu. Hetki oli jännittävä ja syövytti talon ulkomuodon mieleeni.
Niiden synnyn ja laadun edellytyksenä oli vain määrätty ilmanala, jossa ne versoivat kuin kasvit. Niinkuin Minna Canthin ja Ahon kirjoissa, niin hänenkin teoksissaan suomenkieli ikäänkuin iloitsee omaa mehevyyttään, pyrkien antamaan ainakin aavistuksen kaikista mahdollisuuksistaan, käsite-, sointu-, kuvarikkauksistaan j. n. e.
Kreiviä, enoani, isääni, teidän isäänne Minun pakoni, hänen suuttumuksensa, minun perinnöttömäksi tekemiseni; ettekö kuule, että kaikki on vain keksittyä? Herkkäuskoinen ritari! v. Keksittyä? Mutta sormus? sormus? Missä teillä on se sormus, jonka annoin teille takaisin? v. Te otatte sen jälleen? Oi, sitten olen onnellinen! Kas tässä, Minna! Katsokaahan sitä toki ensin!
Siellä asukaamme; siellä jokainen päivämme . Mikä teidän on hyvä neiti? Te olette kovin julma, Tellheim, kun minulle niin viehättäväksi kuvailette onnea, josta minun täytyy kieltäytyä. Tappioni v. Tappionne? Mitä te sanotte tappioksenne? Kaikki se, minkä Minna saattoi menettää, ei vielä ole Minna.
Hän oli paljon vanhentunut siitä, kun tapasin hänet 1904, mutta eihän se ihme ollutkaan kaiken sen jälkeen, mitä hän oli kokenut. Minna Cauer oli muuten ihmeellinen sekoitus vanhan ja uuden ajan naista.
Jokainen Minna Canthin kirja oli isku, jokainen hänen kynänvetonsa vasama, tähdätty vasten porvarillista yhteiskuntaa. Minkä siveellisen suuttumuksen myrskyn esim. Salakari ja poloinen Kauppa-Lopo herättivätkään aikoinaan!
Minä neuvon teitä menemään takaisin suureen maailmaan, kunnian uralle, mutta en itse aio seurata teitä sinne! Siellä Tellheim tarvitsee tahrattoman puolison! Saksilainen karannut neitonen, joka on heittäynyt hänen vastuksikseen v. Kuka uskaltaa puhua sellaista? Ah, Minna, minä peljästyn itseäni, kun kuvittelen, että jokin toinen kuin te olisi tuon sanonut. Raivoni häntä kohtaan olisi rajaton.
Siellä, omassa salongissaan, keinutuolissaan oli hänet nähtävä. Siinä kehyksessä hän vaikutti ja siihen hän kuului. Hänen omat seinänsä olivat kuin heijastuslinssit valotornissa, jotka hänen ajatuksilleen ja olennolleen antoivat niiden oikean lentopohjan. En muista oikein tarkoin, milloin ja missä minut Minna Canthille esitettiin. Kai se tapahtui hänen kotonaan.
Minna Beidermann ja minä emme olleet lempiviä romaanikirjoittajain tavallisessa merkityksessä.
Ennenkuin puhutte loppuun, neiti, rukoilen teitä, Minna! harkitkaa vielä hetkinen, että nyt julistatte tuomion elämästäni ja kuolemastani! Ilman pitempiä harkitsemisia!