Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Me sotamiehet, ja erittäinkin henki-vartijat, me emme pitäneet paljon lukua yli-voimasta, sillä kuningas kävi meidän mielestämme kokonaisesta armeijasta. Mutta upsierit, ja erittäinkin eräs vanha kenraali pudistelivat miettiväisinä päitänsä.
Muistan, miten kerrankin, kun meillä oli opettajatar, joka mielestämme oli kovin turhamainen, panimme tummansinisen pellavalangan kulkemaan toisesta seinästä toiseen, jotta hän ripsuineen ja hapsuineen takertuisi siihen, kun kouluun tuli. No niin, hän tuli, takertui ja kompastui ja oli vähällä taittaa jalkansa.
Tällä kertaa viivyimme siellä koko viikon jäljentäen ne piirtokirjoitukset, jotka mielestämme olivat tärkeimmät ja löytäen useita seiniin koverrettuja kammioita, joita ensimmäisellä käynnillämme emme huomanneet, koska pelko sinne jäämisestämme silloin koko ajan enemmän tai vähemmän painoi mieltämme. Nämä kammiot olivat ehkä temppelipappien asumuksia.
Me emme tienneet, oliko Pekalle annettu kotoa matkarahan nimellä mitään; meillä itsellämme ei ainakaan mitään semmoista kassaa ollut; päätimme sentähden, että Pekka maksoi wahinkomme omistansa ja luuloni wielä nytkin on, ettei hän ole siitä koskaan mitään puhunut kotona eikä kylässä. Siihen se rettelö loppui ja Pekka tuntui nyt mielestämme parhaalta ihmiseltä maailmassa.
Soi valtava ääni, irnuin Joka pikkurientoa maan, Se pauhusta hiidenkirnuin Soi intohimoa vaan; Miten särkyvät paadet, se pauhaa, Miten kiehua hornat voi, Kun kesän vienointa rauhaa Yli seudun jo ilta loi. Idyllit aallokko hyrskyin Pois mielestämme jo laas, Ja muistot entisten myrskyin Jo riemuiten saapuvat taas. Pois äyräiltä silloin kannat! Ota turva, min tarjoksi vien!
Viikon perästä rupesi mielestämme varastomme riittämään ja ryhdyimme itse työhön, jota kesti vain kaksi päivää. Raon, joka oli puron lähteelle päin olevassa kallioseinässä, tukitsin ensin puuvaajoilla, ja tämän jälkeen ladottiin kiviä ja nurmikappaleita kerroksittain puron uomaan. Parilla hirrellä tukitsimme vedenpäällisen aukon kalliossa, ettei Jaskan sopinut ampua.
Muutos oli miltei hurmaavainen; mielestämme oli niinkuin tuota pikaa olisimme siirtyneet toisiin aikoihin ja toiseen valtakuntaan, ja niinkuin olisimme astuneet Arabialaisen historian näyttämölle. Me olimme nyt isolla, valkealla marmorilla ladotulla ja molemmissa päissään keveillä Maurilaisilla pylväsriveillä kaunistetulla kartanolla; sillä on nimenä Albercas eli Vesisäiliön kartano.
Minä vastasin: »Tahtomatta ryhtyä vertailuihin, huomautan vain, että meidän aikakauden valtiomiesten vallanhimo ja lahjojen otto olisi tehnyt teollisuuden hoitamisen valtion kautta aivan mahdottomaksi. Meidän mielestämme olisi tuskin voinut tehdä huonompaa tekoa, kuin luovuttaa rikkauden luojana olevain tuotannon välikappalten johto politiikkojen käsiin.
Tämän kanssa yhteen muotoon vetäviä tarinoita on, kenties muillakin kansoilla; mutta laita on melkein kaikkien tarinain etteivät juuri koskaan ole ilman heimolaisetta muualla; ja tällä tässä on oikeus käydä omituisena, niinkuin muillakin muissa maissa. Maalarille, mielestämme, olisi tässä kiitollinen aine.
"Idan ihailijasta?" kysyi Eva, punastuen, "meidän mielestämme hän on kyllin miellyttävä, vai miten Alice?" "Vieläkö Ida on hänelle suopea?" "Tottakai; he ovat mitä parhaimpia ystäviä", vakuutti Eva. "Hän on todellakin kunnon mies. Hän lukee runonsa ensin Idalle ja kysyy hänen mielipidettänsä niistä."
Päivän Sana
Muut Etsivät