Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Vaan jos aiotte jättää tämän seudun, niin ajattelen että menette enonne Simisterin luo, joka asuu Lontoossa ja jolla on kaikki niin pulskasti, kuten vanhan isännän oli tapa sanoa. Hän kyllä ihastuisi nähdessään teitä, neiti Margery, sen voin vakuuttaa. Te ette ole nainen, jolle selkänsä kääntäisi. Kenties joku Lontoon suurisukuisista naipi teidät.
Margery puheli tyyneesti, osaksi itsekseen, osaksi ääneen, ikäänkuin viihdyttääkseen itkevää lasta, ja äiti kuuli muutamia sanoja; outoja, kummallisia sanoja nämä hänestä olivat, eikä hän muistanut kuin muutamia niistä: "Ja vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahuutta, että sinä Herra olet kanssani, sinun vitsas ja sauvas tukevat minun."
Suuttumukseni ei vähintäkään hyödyttänyt, sillä hän loukkautui ja nyt en saanut sanaakaan häneltä. Hän oli aina ollut ikävä, itsekäs ihminen ja arvelin miten Margery oli tullut toimeen hänen kanssaan. Menin kotiin ja kerroin tämän tädille, joka tästä niin hämmästyi, että lakkasi omia vaivojaan valittamasta.
Hän rakastaa meitä aina. En tiedä miksi teille näin on käynyt, vaan elkää koskaan uskoko Jumalan unhottaneen ketään meistä." Vaimo pudisti murheellisena päätään, vaan ei virkkanut mitään. Margery vaipui taas uneen ja makasi siten, milloin nukkuen, milloin valvoen aamuun asti.
En saanut sanaakaan lapselle sanotuksi ennenkuin ovi äkkiä avautui ja kun sinne päin käännyin näin Stefanin, nyt ei hymyilevänä ja ystävällisenä, vaan kovasti vihastuneena, uhkaavan ukonpilven näköisenä. Sisään tullessaan sanoi hän vihasta vapisevalla, mutta hyvin matalalla äänellä: "Margery, mikä sinut on tänne tuonut?"
Vaan sinä olet heikko, Margery, eikä sinulle jää mitään, ei niin vähintäkään. En tiedä minne joudut, mutta Kaikkivaltias tietää sen." "Niin, Hän sen kyllä tietää", vastasin levollisesti; tämä näet ei ollenkaan huolettanut minua, ja tahdoin niin mielelläni nähdä isänikin levollisena. "Vaan ajattele, jos Hän antaa sinun tulla hyvin köyhäksi ja käydä kerjäämässä leipääsi", sanoi hän huolestuneena.
Oi, Margery, aika on meidät molemmat muuttanut!" "Toivon, että olisin tietänyt sen", sanoin. "Olisin ollut onnellisempi tietäessäni sinun elävän ja menestyvän." "Oletko ollut onnellinen näinä vuosina?" kysyi hän. "Olen", vastasin, "onnellisempi kuin kotoa lähtiessäni luulinkaan! Täällä olen löytänyt ystäviä, hyviä ystäviä, minulla on rauhallinen koti, hyvä terveys ja nautin määrätöntä siunausta.
Siitä olen iloinen, että tädillä ja sinulla on elinkautinen eläkkeenne. Eihän tuo suuri ole, vaan on kumminkin varma. Toivon melkein, ett'en olisi tullut huolettamaan sinua, Margery, vaan en voinut olla tulematta." Niin, hän oli vielä nuori ja hento olento, joka vastoinkäymisen kohdatessa tarvitsi toisen osanottavaisuutta.
"Ja mitä poika kirjoittaa!" huudahti isä vapisevalla äänellä, "onko hän lähettänyt meille apua?" Otin kirjeen taskustani ja panin sen pöydälle kynttilän valoon. Tällä kertaa oli kirje pitkä ja kirjoitettu kauniilla käsialalla, joka ei ollenkaan ollut minun ruman, kankean käsialan näköinen, eikä isän, jota ei kukaan voinut lukea. Lu'in sen harvaan ja selvästi: "Rakas Margery!
Kotini tuntuisi kolkolta, jos te, neiti Margery, ette olisi siellä; te, joka olette tehneet minut siksi, mikä olen. Jos matkalle lähden, on se osaksi teidän, osaksi toisen tähden." "No sen minä sanon!" huudahti rouva Moes, "en konsanaan ole kuullut kenenkään kirjastakaan niin kauniisti puhuvan: vahinko vaan ett'ei neiti Margery ole muutamia vuosia nuorempi tai herra Bell muutamia vanhempi."
Päivän Sana
Muut Etsivät