Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. syyskuuta 2025
Kauppias Luikarinen ei ollut mikään tietopuolisen valistuksen vihollinen. Päinvastoin hän piti sitä ainoana keinona, jos nyt kerran oli kysymyksessä niin naurettava seikka kuin kansan kohottaminen alkuperäisestä raakuudestaan, roistoudestaan, ja typeryydestään.
Mutta hän muisti myös, mitä kauppias Luikarinen joskus jälestäpäin oli kiivaillut hänen isälleen Iikka Rönnylle. Hän kertoi senkin ja siten sai parooni jotakuinkin yhtäjaksoisen käsityksen siitä, mitä isänmaallinen hyväntekeväisyys oli köyhän kansan eduksi noilla nälkämailla takavuosina vaikuttanut.
Ne olivat sanalla sanoen kaksi onnen ja maallisen autuuden ajastaikaa muuten niin kovaosaisille korpikylille. Laihojen vuosien sijasta heillä olikin lihavat, oli usein jälestäpäin pilkannut kauppias Luikarinen. Monessa rajamaan mökissä, missä muuten hyvinäkin vuosina oli leivottu leipään puolet petäjäistä, syötiin nyt selvää ruista läpi vuoden.
Myös osti hän jokaisen nokareen, minkä mökin eukot vähistä lehmistään saivat vuoden kuluessa säästetyksi. Kauppias Luikarinen ei koskaan maksanut rahassa. Mutta hän mittasi sekä omasta että muiden mielestä kohtuullisen palkkion kahvissa ja sokurissa. Tämä mies oli monella muotoa vaikuttanut Rönnyn perhekunnan kohtaloihin. Ensiksikin oli mökin isäntä Iikka Rönty ollut renkinä hänellä.
Mikä oli silloin sen autuaampaa kuin tehdä tuli ojaan ja paistaa perunoita suloisessa porossa? Kuka tahtoi, voi samassa paikassa paistaa myös jalkojaan. Jollakin oli päällään mekko, useimmilla vain lyhyt paidanriekale. Päiväkauden nuotion ympärillä kuhnittuaan he kaikki olivat yhtä mustia ja nokisia. Kauppias Luikarinen oli kävellyt usein peltojensa pientareita.
Jos maantiekin menisi umpeen, kuljettaisiin kinttupolkuja. Kauppias Luikarinen oli viety vankeuteen, kah, käytiin ostoksilla kaupungissa. Mikä oli tarpeen ja mikä ei? Siitä ei Jaana paralla ollut mitään määriteltyä käsitystä. Kaikki oli tarpeen eikä kuitenkaan ollut. Ihminen tuli toimeen koulussa, mutta meni mukiin myös koulun ulkopuolella.
Lopuksi ojensi kauppias ystävällisesti kätensä hänelle: Tämä on isänmaallinen asia, hän sanoi, ja minä otan sen ajaakseni. Sinä olet saapa hyvitystä; siitä menen takaukseen minä, kauppias Simo Luikarinen Lentuan kylästä. Kun kauppias sen kerran sanoi, uskoivat kaikki sen niinkuin jyrinpäivän ja pian levisi Lentuan kylälle tieto, että kauppias oli ottanut Jaanan jutun omille hoteilleen.
Tiedettiin myös, että hän ei uskonut jumalaan. Se oli lentualaisten mielestä hyvin arveluttava seikka, mutta juuri sen vuoksi omiaan jokaiselle todistamaan, että kauppias Luikarinen ei ollut mikään tavallinen ja vähäpätöinen mies. Kuinka hän muuten olisi voinutkaan sallia itselleen sellaista voimannäytettä? Mennäpäs itse isän jumalan kanssa sormikoukkusille!
Silloin se varmaan olisi hänet sarviinsa seivästänyt. Edestäpäin tarvitsi sille vain näyttää karahkaa. Silloin se räpähytti silmäänsä ja meni möyryten menojaan. Kauppias Luikarinen ei niitättänyt nurmiaan kahta kertaa.
Kauppias Luikarinen oli tosin lukenut mies, joka oli käynyt vuoden kansakoulua ja tilasi sitäpaitsi erästä kerran viikossa ilmestyvää sanomalehteä. Mutta hän oli jumalankieltäjä ja perikuvallinen lavean tien taivaltaja, raaka aineen orja, jonka seura ei mitenkään voinut olla sovelias Miina Rönnyn pojalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät