Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Nyt ei kukaan hänelle lämmintä juomaa tarjoo... Hän oli, tuo vainaja, niin pelännyt, pelännyt silloin ja melkein aina, välistä ollut kärsimätönkin ja moittinut häntä. Ja hänen pelkonsa oli toteutunut. Oliko hän aavistanut loppuaan? Oliko ollut väärin tuoda hänet tänne? Ne kysymykset tulivat usein mieleen, ne olivat hänen jokapäiväisenä seuranaan yksinäisinä hetkinä täällä tuvassa.
Koetusvuosi, jonka hän oli määrännyt Gabriellelle, alkoi lähetä loppuaan, mutta kuta enemmän yhtymisen aika likeni, sitä enemmän häntä alkoi vaivata se ajatus, jonka oli saanut päähänsä; että hän kuolisi ennenkuin he olisivat kohdanneet toisiaan ja kiihtynyt mielikuvituksensa kidutti häntä herkeämättömällä koti-ikävällä, päästäkseen edes hiukan lähemmäksi Gabriellea, kuin täällä oli.
Kun Vinitiuksen kirje tuli, oli Petronius Cumaessa. Hän oli nimittäin seurannut muita augustianeja, kun he Caesarin perässä olivat rientäneet sinne. Hänen ja Tigellinuksen monivuotinen taistelu likeni loppuaan. Petronius tiesi, että hänen täytyi kaatua, ja ymmärsi syyt siihen.
Tämä rikkaruoho on jo liian kauan saanut rehoittaa kansassamme, tukehduttaen kaikkea kauneutta ja jaloutta. Tässäkin tehtävä meille nuorille! Mutta kuta suuremmat vaikeudet ja vastukset, sitä suurempi olkoon myöskin innostuksemme, sitä enemmän ponnistakaamme voimiamme. Mutta kylläksi tästä tällä haavaa.» »Ja kylläksi muustakin. Kirjeeni on jo liian pitkäksi venynyt, ja lyhyt yö lähenee loppuaan.
Tämä vaivaloinen ja sanan laajimmassa merkityksessä kun ottaa huomioon hänen korkeasti vapaasukuiset koipensa ja selkänsä nöyryyttävä vaellus läheni kaikeksi onneksi pian loppuaan, mikä ei kuitenkaan ollut niin lohdullinen kuin kreivi oli kuvitellut. Välkkyvät samppanjapullot muuttuivat hänen silmissään sapeliksi, joka oli seinän vieressä maassa. Sapeli! mutisi kreivi nolona ja suuttuneena.
Kuta enemmän Kaarle XI:n voimakas hallituskausi läheni loppuaan, sitä tummemmiksi kävivät sen varjot ja mustenivat viimein synkkäin onnettomuuksien yöksi, jossa Kaarle XI:n tähti laski ja Kaarle XII:n nousi. Olemme nyt ruotsalaisella maaperällä. On tavattoman lauha päivä helmikuulla vuonna 1696. Luonto näyttää tähän aikaan olevan hämmästyttävällä tavalla suistuneena säännöllisestä menostaan.
"Milloinka se aika tulee?" kuiskasi hän. "Tuhannenko vuoden perästä?" Ja vieras vastasi: "Tuhat vuotta ei ole sen enempää kuin meidän eilispäiväinen matkamme tai tämän öinen valvomisemme, joka nyt jo lähenee loppuaan. Katso vuoria, joilla me nyt seisomme. Aika on ollut uusi ja aika on muuttunut vanhaksi sen jälkeen, kun ne tähän asetettiin.
Hän oli sitten päättänyt lähteä maalle, kauas kotipaikoilleen, lempimänsä luonnon helmassa vielä kerran nauttimaan kevään tuloa ja suven voittoa ja sinne kevääseen kuolemaan. Hän jätti jäähyväiset kaikille, järjesti asiansa loppuaan varten ja lähti. Olihan hänellä nyt kun junaan nousi se varma tieto, että hän lähti viimeiselle retkelle. Hän lähti.
Eräänä kertana itkiwät molemmat wanhemmat riutuneen ja loppuaan lähenewän poikansa wuoteen wieressä. Woimattomuus, kun eiwät osanneet häntä mitenkään auttaa, särki niin heidän sydämensä ett'eiwät he kyenneet muuta tekemään kuin itkemällä sydäntänsä wuodattamaan. "
Huvikausi Newportissa läheni loppuaan. Muutamat perheet olivat muuttaneet pois ja toisten talviasuntoja suurissa kaupungeissa laitettiin kuntoon. Rouva Daviskin puuhasi lähtöä ja puhui siitä kanssamme.
Päivän Sana
Muut Etsivät