Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Hän silmäsi ympärilleen tässä miellyttävässä kyökissä, näki loimottavan takkavalkean, vanhanaikuisen seinäkellon, vaskisen sängynlämmittäjän, hyllyn ja posliniastiat siinä. Kaikki oli niin kodikasta. Hän oli niin hyvillään, nähtyänsä kaiken tuon vielä kerran: sen muisto oli oleva hänelle mieluista.
Kun Mooses oli syönyt kylläkseen, kokoonnuttiin taas takassa loimottavan pystyvalkean ääreen. Talon vanhin poika Viljami se oli valannan toimittajana, ja kun yksimielisesti oli päätetty ensiksi valaa talon tyttärelle Helmille, niin Viljami nyt sulaa tinaa vesiämpäriin kaataessaan sanoi kovasti: »Helmille.»
Ei se ollut meren kohinaa, ei kosken pauhua, ei kaukaisen kulovalkean räiskinää, vaikka se niitä kaikki muistutti. Se oli enemminkin hurjistuneen kansanjoukon huutoa, samalla raivoavaa ja apua anovaa ... ja kohta sen jälkeen näkyi loimottavan tulen liekki kaukaa kaupungin pohjoisesta päästä.
Pöydän päässä istui isä, lukien vanhasta virsikirjastansa »kiitosta matkan päätettyä»; loimottavan tulisijan vaiheilla nuori miniänsä rakenteli murkinaa perheellensä, usein katsahdellen ihmeellisellä hymyllä miestänsä kohden, joka, pieni lapsi sylissä ja hartaasti kuullellen isänsä lukua, istui akkunan ääressä, jonka kultanen kuva kimmelsi puhtaalla laattialla.
Kentän nuori väki ja naapureista tulleet nuoret olivat loimottavan takkavalkean ääreen kokoutuneet joulutinan valantaan ja siinä iloisena seurana remusivat, kun Mooses hikisenä ja väsyneen näköisenä kaikkien yhteiseksi hämmästykseksi työntyi pirttiin ja kainosti virkkoi hyvänillan. Nyt keskeytyi tinanvalanta ja jokainen nousi tervehtimään tulijaa ja kyselemään yhtä ja toista.
Ne eivät varmaan olleet koskaan katsoneet silmiin niitä, joiden herroja he luulivat olevansa. Loimottavan valkean ääressä Heikkikin tahtoi askarrella puhdetöitä väen kanssa. Ja eräänä iltana hän toi viulunsa alas ja alkoi heille soitella. Ja Heikki itsekin taas innostui rakkaaseen viuluunsa, jonka hän jo oli ollut hylätä.
Päät kampattuina, valkeat paidat yllä ja virsikirjat kädessä asettuivat he, Saksmanni edellä ja muut hänen mukanansa, loimottavan päreen ympärille. Pulleaposket. jotka muurin päällä nuhisivat, saivat pontevan käskyn olemaan koreasti ja kuuntelemaan. Siinä sitä veisattiin ehtoovirsiä useampiakin.
Tämän sanottuaan Maija syöksähti ulos ja samassa nähtiin Kuikkalaan päin juosta loimottavan pellon halki varpukerpuilla viitoitettua tietä, eikä ollut tietääkseenkään kun repaleinen röijy irtonaisena hetalehti tuiskun kirtuisessa tuulessa ja paljas kaula punastui ahavan viimasta. Pikku hetken perästä juoksi nyt Maija läähättäen samaa tietä takaisin, suuri, kiiltäväteräinen kirves kädessään.
KULLERVO. Jätä kirous ja ole iloinen! KIMMO. Iloinen kuin pääsky eikä murhetta yhtään! KULLERVO. Oikein! Iloisia olla tahdomme ja hauskasti asumme tässä kahdenkesken: sinä ehtoisilla saaliinesi järveltä palajat, minä metsän korvista, ja niin yhdymme tähän iltapystyä viettämään. Mutta nytpä valoa ja lämmintä tarvitsemme. Mistä löydän tulukset, missä on karkku, pii ja taulaa? Loimottavan tulen teen.
Mutta lyhdyssä syttyi nyt se paperi, joka oli loppuun palaneen kynttilänpätkän ympärillä. Valo loimotti entistä suurellisempana, valaisi joka lastun, mutta uhkasi sitä pikemmin sammua ja jättää Henrikin pimeään. Puut olisivat vielä olleet halottavat, mutta peläten ettei hän pimeässä osaisi liiteristä, Henrik kiirehti loimottavan lyhdyn kanssa kyökkiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät