United States or Gibraltar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aristippus, purjehtiessaan myrskyssä, osotti pelonmerkkejä. Aristippus vastasi: "Ei ole samantekevä, kumpainenko meistä hukkuu, sinä tai minä." Sattui, että kerran, kun Augustuksen puoliso Livia liikkui Rooman kaduilla, hän näki muutamia nuorukaisia, jotka olivat riisuutuneet ilkosen alasti nauttien kepposestaan.
Tritonin suomuinen karja se pystytti harjansa ilmaan. ... Taivaskin ihastui ja riemusta liikkui manner. ... Ontosta vaskesta nyt taratantara kaikuvi kauas, tykkien suustakin säihkyvi tulta ja paukkina kuuluu. Tukholmassa oli riemu yhtä suuri. Runoja ja ilopuheita rakeili siellä ehtimiseen, niin että surisi korvissa.
En tiedä. Onkos se minun näköiseni? En tiedä. En ole koskaan sen kasvoja saanut nähdä. Vasemmalla kädellä hän silmiänsä varjoo ja oikealla viittailee. Kovasti viittailee. Tällä tavalla. Minä seurasin silmilläni hänen liikkeitänsä, hänen käsivartensa liikkui niinkuin sen joka kovimman mielenliikutuksen ja tuskan vallassa viittaa: Jumalan tähden pois tieltä!
Vieraat eivät juuri yleensä tulleet puhuneeksi toistensa kanssa siitä, mitä olivat kuulleet ja mikä heidän sydämessään liikkui; ainoastaan siltä puolelta huonetta, missä Bengt tai Ester juttelivat jonkun kanssa, kuului vilkkaampaa sananvaihtoa. Innokkain oli keskustelu Bengtin ja pormestarinnan välillä.
KULLERVO. Sulle kerron: Rannalta, vesikiveltä Tapasin ihanan immen, Kalevaisen kasvoiltansa. Jotakin hänessä liikkui Mun vereni vastinetta, Joka liikutti minua: Muoto yksin ei vetele. Siin' istui se, nyyhki, itki. Tytön korjasin, omistin Kuin marjan varisemasta. Tuolla kuusen alla sitten Kaunista kisauttelin. Mutta se makea marja Vaihtui varsin katkeraksi, Kun tyttö sukunsa kertoi
Se turmeli heidän jouluilonsa ja siitä pitäin miltei jokainoan päivän. Se hiipi hiljaisena myrkkynä heidän vereensä. He näkivät toistensa katseista, että sama ajatus liikkui itsekunkin mielessä. Mutta he eivät voineet siitä keskenään puhua, vaan elivät päivästä päivään kuin pelastavaa ihmettä odottaen. Työhön koetti kukin surunsa tukehuttaa.
Murtunutta jäsentä ei pakoittanut nyt; hän ei ainakaan tuntenut sitä. Hän teki kiiruutta. Aika oli kallis, hän tiesi sen. Hän olisi antanut puolet lippaan sisällöstä, jos hänellä nyt olisi ollut toinen kätensä tallella. Mutta kulkipa se työ yhdelläkin kädellä. Kulki, mutta hitaasti... Se kulki kumminkin, ja jo irtaantui raspi. Se liikkui reijässä, se löyhtyi löyhtymistään.
Ei kestänyt kauvan ennenkuin ampuminen kirkkomaalta ehti Malmin joukon korville ja sai sen vieläkin lisäämään kiirettänsä. Jota kovemmin hätäkello kajahti, sitä levottomammaksi tuli venäläinen katteini, sillä hän tiesi, että suomalaisia partiojoukkoja liikkui näillä tienoilla.
Ja yhä vain jotakin semmoista liikkui hänen mielessään, että timanttia hän ei voi löytää, vaan voi saada avun ahtauteensa jonkun muun arvaamattoman sattuman kautta, jos teki ja eli niin kuin Amru. Mutta mitään muuta hän ei osannut kuitenkaan ajatella kuin Aappoa, että sieltäpäin se oli tuleva onnen aika. Kirkkoon alkoi soida.
Kädet lanteilla ei Aino nyt kuitenkaan kävellyt. Helmat edestä päin polvien tasalle kohotettuina ja hihat yläpuolelle kyynärpäitä hän liikkui milloin juosten, milloin kävellen. Mutta seuraavan pyhän aikana kuultiin, että Ainolla oli kaksi palvelijaa, ja niin leningin helmat saivat olla suorina ja uusimuotiset hihat ulottua aina kalvosiin asti.